perjantai 7. marraskuuta 2014

Amaryllisten, pimeyden & pienten ilojen aikaa


Rakastan amarylliksiä, ensimmäinen kaunotar on avautumassa kuistilla, se valkoinen, haaveilen aina niistä erikoisuuksista, mutta aina päädyn halpisversioihin, kauniita nekin...
Pergola sai ontuvan jouluvalaistuksen kun en jaksanut noutaa tikkaita pimeydessä, kuvasta näkee hyvin kuinka läpitunkevan mustaa on jo kuuden aikaan illalla, näistä kaamosvaloista saa kummasti mielenpiristystä

Valo on nyt todella vähissä ja  kaipaan sitä kovasti. Lumi käväisi ja suli pois. Ajatukset askaroivat kuitenkin jo uudessa keväässä. Valitsen usein talven teemaksi jonkin kasvin josta luen kaiken käsiini saaman. Viime talvena oli kärhöt, nyt ruusut. Haaveilen köynnösruususta tai vastaavasta poisviedyn Pohjantähden tilalle ja ehkä istutan sille kaveriksi kärhön. Sopivaa yhdistelmää mietin kovasti, mutta turha lukittautua kovasti kun todellisuudessa taimistolta löytyy varmaan taas jotain ihan muuta. Köynnösruusujen arkuudesta varoitetaan joka lähteessä. Olisi kiva kuulla, kuinka paljon niitä oikeastaan kasvatetaan Suomessa ja ovatko oikeasti niin arkoja kuin sanotaan. Pitäisi varmaan tehdä ahkerasti kokeiluja. Muutaman siemenpussin ostin myös. Mustia orvokkeja, Köynnösukonhattua ja akileijoja (William Guinness tietty!)

Talven iloja; orkideat virittäytyvät taas kukintaan olohuoneessa
Kuistilla Atsalea jatkaa kesällä alkanutta kukintaa
Hyasinttitestin tuloksia vielä kehitellään, viimevuotiset jouluhyasintit ovat valmisteilla eri tavoin, osa mullassa, osa vedessä, jotkut hatutettuina. Koelabra vielä kesken..Lempikasvisarjan kirjoittaminen odottaa myös vuoroaan. Näennäiskiireitä. 
Varma tapaus on kuitenkin Lidlistä taasen kahden euron lasimaljahyasintti, nämä ovat niin kivoja odotuksen aikoja
Unelma Pariisista elää..en matkusta juurikaan, mutta nyt on viritteillä pieni joulunajan matka jonnekin minne vaan rahat riittää

Pihalla on vieläkin vihreää ja ruskeaa.
Purppurakeijunkukkia (Black Beauty ja Cherry Cola) & Fleur de Lys -vesiletkun ohjaaja...ne pienet yksityiskohdat
Kasvihuoneessa Muratti kiipeilee, on istutettu maahan
Maasta pilkistää kaikkea ihanaa pientä, mitähän nämä ovat...tänä syksynä en kirjannut ollenkaan minne istutin, haluan yllätyksiä
Rehevänä pysyttelee pienokainen Pyreneidenkurjenpolvi Geranium Bill Wallis 

Katselin muuten ensimmäistä kertaa kuvia Chelsea Flower showsta ja panin merkille, että kaikki voittajat olivat miehiä...onkohan ala kovinkin epätasa-arvoinen maailmalla? Täällä saa onneksi puutarhuroida sekä miehet että naiset vapaasti. 

Viikonlopuksi on suunniteltu kattojen ja rännien putsaus lehtimoskasta sekä kompostorin tyhjennys. Ei ihan suosikkihommiani, mutta palkkioksi olen varannut piccolopullot hyvää kuohujuomaa, juoma nautitaan hopeanhohtoisista kuohuviinimaljoista ja pohjalle laitetaan sentin verran laventeliglögiä (ihan paras glögi ikinä, olen koukussa). Koko komeus tarjoillaan kasvihuoneessa kynttilänvalossa.

6 kommenttia:

  1. Oi, sinä osaat elämän pienet juhlahetket, kadehdin tuollaisia ihmisiä jotka taikovat rännien puhdistuksestakin pienen juhlan!
    Maailmalla taitaa suurin osa puutarhasuunnittelijoista ollakin miehiä, vaikka on niitä naisiakin tietysti myös. Opinahjossani Englannissa oli varsin miesvaltaiset sekä puutarhasuunnittelu- että kasvintuotantopuoli.
    Ihanan näköiset puutarhakuvat, on sielläkin vielä kaunista! Silloin kun ei ole pimeää ;-)
    Ostin köynnösruusun Taimiasta Espoosta, siellä oli loppuunmyynti-tarjouksessa viime viikolla ainakin Cecile Brunner, köynnösversio. Jos olisi vieläkin...!

    VastaaPoista
  2. Voi että sipulikasvien kukinta onkin lähempänä kuin arvaisikaan! Amaryllikset, hyasintit, tasetit... Minä haaveilen Madame Plantier nimisestä köynnösruususta. Minulla olikin se jo mutta vartettuna ja alkoi lopulta kasvaa vain villiversoa:( Olen kuullut että sen voi saada myös omajuurisena!

    VastaaPoista
  3. Voi, toivottavasti matkasuunnitelmat toteutuvat!!! Ihania tunnelmakuvia, pitäisikin jo aloittaa joulunajan kukista nauttiminen. Minullakin orkidea on alkanut tehdä uusia nuppuja, pieni ilonaihe. Tunnelmallista viikonloppua!

    VastaaPoista
  4. Ihanat joulukukat jo kukkimassa!

    VastaaPoista
  5. Palkinto kuulostaa hyvältä, kyllä sen varjolla voi tehdä vähän tylsempiäkin juttuja;)
    Minäkin maistelin tuota laventeliglögiä, mutten ollut kovinkaan ihastunut...
    Pariisi joulunodotusaikaan kuulostaa ihanalta!

    VastaaPoista
  6. Kiitos Saila, kiva kuulla myös taustaa miehistä puutarhamaailmassa. Cecile Brunner oli ihana...

    Minna, toivottavasti saat vielä Plantierin! Se on varmasti kaunis.

    Maria, kiitos, ihanaa, että orkideasi nuppustelee.

    Maarit, kiitos! Joulu ihan justiinsa!

    Pioni, kiitoksia, etkö tosiaan tykännyt laventeliglögistä? Minusta niin ihanaa namia.

    VastaaPoista