tiistai 6. syyskuuta 2022

Syyskuu

Niin saapui syys. Ensimmäistä kertaa helpotuksen tunteena siitä, että puutarhakausi alkaa olla ohitse. Ilmasto on ollut niin raskas tänä vuonna. Kesä loppui järkälemäisiin taivaalta sataviin jääpaloihin. Maailmantilanne saa mielen lentämään matalalla. 

Suuri kukkapenkkini oli niin kuin aina; hopeaa ja mausteisuutta. 

Eiffel hukkumaisillaan kasvien keskelle. 

Viime vuosina olen istutellut (toivon mukaan) kuivuutta kestäviä kasveja ja melko hyvältä toistaiseksi vaikuttaa niiden jaksamisen suhteen. Kauniilta näyttävät mielestäni yhdessä iisot, helminukkajäkkärät, kärsämöt..

Alimmaisena kuvassa on Origanum laevigatum 'Herrenhausen'  yhdessä peruukkipensaan kanssa, olen siihen tosi ihastunut. Kestää hyvin kuivuutta. 

Ihastelen yhä pergolan rantakivi-installaatiota

Kiveyksen vierestä alkaa kivikko jossa kasvaa värikästä ja kaunista, japaninvaahtera, neilikka, mantelikirsikka & happomarjoja. Haaveilen hankkivani lisää happomarjoja. 

Varjopenkki on hieman monen vuoden tauon jälkeen edistynyt. Keväällä se laajeni ja sai kompostimultaa, kasvit vaikuttavat tyytyväisiltä. Tässä olisi pyrkimyksenä saada erilaisia lehtivihreitä & kauniita muotoja. Alkuvuosien perennojen sijaista olen halunnut tähän enemmän pensaita ja mieluiten talvivihreitä kasveja; alppiruusu, atsalea, kotakuusama, mustilanhortensia, jouluruusu, kuunlilja, katvio ja varjohiippoja ainakin tässä asustelee. Toinen puoli varjopenkistä ei ole kovin edustava nyt, pitää pohtia siihen täydennystä. Pensaita varmaan, niiden kuivuudenkestokin on parempi kuin pienten perennojen. 

Ulkona olleita kasveja olen pelastanut kuistille, yöt ovat niin koleita. 
Lyijykukka lukeutuu kuistilla talvehtijoihin, sillä on kukissa hyvin poikkeuksellinen sinisävy.


Ensimmäistä kertaa kasvattelin valkoisia auringonkukkia, viehättäviä olivat

Piippuköynnös karkasi kuusiaitaa pitkin naapuriin, toivottavasti eivät hermostu. Tässäkin lehtiperennoja ja puita, monimuotoista vihreää. 

Syksyllä, vielä ennen syysvärejä on muutamia kauniita asioita puutarhassa. Kuten valkokukkaiset punahatut. 
Ja valkokukkainen syysvuokko Honorine Jobert, joka ei ole moneen vuoteen kukkinut ja jostain syystä nyt innostui. Kaunotar. 

Aralia cordata eli hertta-aralia, jos oikein muistan. Syksyllä aika söpö, lehdet myös upeat. Tässä kuvassa kylläkin pensasmagnolian lehtiin nojaillen. 
Metsäasteri kukittaa syksyn kukkapenkkiä
Monivuotinen auringonkukka ja nauhus ovat ihan viimeisten joukossa
Ensimmäinen syysmyrkkylilja kukkii parhaillaan ja ennustaa lopun alkua. Krookusten pienet alut ovat myös juuri kurkistaneet maan pinnalle. 

Paviljongissa roikkuu Swenson Red-rypälelajikkeen rypäleterttuja🍇
Syksyllä kauniisti punertuva Weigela florida My Monet®. Jäädyttää oksiaan talvisin, mutta elpyy hyvin. Musta kasvi kuvassa on käärmeenparta. 

Syksyn havu- ja talvivihreäkuumeiluun, joka yllätti jo alkukeväästä tänä vuonna (talvi jatkui ja jatkui). Olen tarkkaillut miten saisin rutkasti talvivihreyttä lisättyä pikkuiseen puutarhaani ja kokeiluja on käynnissä eri puolilla pihaa. Erityisesti talvivihreiden kasvien kuivuudenkesto on koetuksella. 

Pihan perälle siirretyt hopeakuuset ovat virkistyneet kesän aikana, kun saivat paremman paikan ja kompostimultaa. Hopeiset havut ovat ihan huippukasveja. 

Chamaecyparis obtusa 'Nana Gracilis' eli japaninsypressin hankin tänä keväänä uuteen kukkapyörylään pergolassa

Olen pohtinut paljon talvivihreitä kasveja - ihan järjettömän paljon - ja kokeilussa on nyt kaikkea kivaa. Tässä talvihreä Japaninorjanlaakeri Green hedge ja sen alle siirsin myös talvivihreää Nuuk-grönlanninhanhikkia, varjoisan pergolan käytävälle. Japaninorjanlaakerin talvenkestävyydestä ei ole vielä kokemusta, mutta tavallinen orjanlaakeri on talvehtinut. 
Kesäkukkana ruukussa ollut halpis-alppiruusu päätyi samalle kujalle liuskekivi-kuunliljapolun varrelle. Lajike on itse asiassa upea; Marie Fortier, tumma. 
 
Mielestäni eräs aliarvostetuimmista kasveista on tämä paraatipenkin pikkupolun oikealla puolella kasvava talvivihreä Rönsyansikka. Se on mahtava kasvi. Aina samannäköinen, keltainen kukinta on lyhyt hetki keväällä. Kasvi on kestänyt tuulet, lumikuormat ja tuiskut vihreänä. Lovely. Koska se on levinnyt mukavasti, olen pitkään ottanut jakotaimia sinne tänne. Ja mikä parasta, se kestää hyvin myös kuivuutta ja on hyvin kaunis!


On niin häirinnyt tämä pikkupolun vasempi puoli, joka ei koskaan ole edustava. Nyt kokeilen tehdä siitäkin puolesta vihreän koko vuodeksi. Siirtelin tähän kaikki pienet puksipuut muualta kukkapenkeistä, ennestään tässä on pari puksipuupalloa (aika pieniä) ja ostin tähän vielä yhden havun eli   Pikkukanadanhemlokin - Tsuga canadensis `Jeddeloh`. Tätä olen himonnut ja nyt sen alesta löysin. Jalka näköjään tullut kuvaan mukaan. Keijunkukkia tässä tietysti on myös, ne viihtyvät hyvin pikkuisessa puutarhassa. 

Alennuksen sai kun osti kolme havua. Ei tullut ongelmia. 

Chamacyparis Blue moon, pieni hopeinen havu mätsää hopeakartiovalkokuuseen. 

Ja se kolmas on sinertävä tapaus Abies koraiensis, joka päätyi minimetsäpuutarhaan. 

Eri puolilla puutarhaa on käynnissä myös näitä murattikokeiluja, nyt istutin kokeeksi pergolaan yhden
Kasvihuoneeseen istutin Hedera hibernican heti kun huone saatiin pystyyn. Nyt se on hiljalleen valloittanut koko lasikopin. Mikä on hyvä, voin jatkuvasti ottaa pistokasmateriaalia juurtumaan. Kuvassa myös kasvihuoneen Blossa-kokoelma. 

Syksy on parasta aikaa taimistoalen vuoksi. Löysin myös haaveilemani tuoksuatsalean alesta. Lajike on Juniduft, olen pökerryttävän ihastunut tiettyjen atsaleojen tuoksuun, tällä tuoksu muistuttaa neilikkaa. 

Mieheltä sain Kalukkipensaan lahjaksi (joku vitsi nimessä ehkä).
Erityisesti havut ovat niin kalliita, että ostan heti jos löydän kohtuuhintaisen ja muutoin keskitän ostot syysaleen. Tänä syksynä olen tehnyt jo monta kivaa löytöä pilkkahinnalla. Kukkasipuleita en taida nyt jaksaa istuttaa ollenkaan. Ehkä vielä kerran voisi piipahtaa taimistolla, jos löytyisi jotain edullista & kivaa. 


Tunnelmallisia syyspäiviä toivotellen🍁

19 kommenttia:

  1. Oi mikä lajien kirjo! Onko tiedossa kuinka monta lajia puutarhastasi löytyykään?
    Mitä enempi tulee ikää ja tules vaivat lisääntyy, sitä enempi alkaa miettiä kauanko jaksaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maatuska❣️ Voi en laske yhtään. Ja samaa pohdin miten jaksaa, puutarha voisi mieluusti olla vielä pienempi. Toivottavasti saat kuitenkin energiaa puutarhasta kremppojenkin keskelle 🍂

      Poista
  2. Herttilei miten kauniita ja erikoisia kasveja sinulla onkaan. Minäkin ostan yleensä alesta syksyllä sen minkä ostan. Sipuleita minäkään en istuta tänä vuonna. Ihana syysvuokko minäkin ostin yhden sellaisen poikkeuksellisesti normihintaan ja mikä oli minusta kallis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nila ❣️Alessa on hyvä ihmisen asioida. Onpa kiva kun sait kuitenkin syysvuokon, vaikka kallis valitettavasti olikin 🥀

      Poista
  3. Aina olen aivan pyörällä päästäni näiden kasviesi äärellä. Ja ihmettelen myös, miten pieneen puutarhaasi mahtuukin niin monen monta lajia. Torstaina tulee saksalaiseen kauppaan kukkasipulit. Ajattelin olla siellä ostoksilla. Toki olen kyllä ostellut jo syyssipuleita. En osaa yhtään olla noin maltillinen kuin sinä. Tosi jännä tuo Blue Moon. Ihan kuin olisi jokin tähtitaivas, vaikka kasvaakin maassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vaalean vihreää❣️ olen vaan niin kova kasvishoppaaja 🤔Hyvä kun istuttelet sipuleja, kaunis kevät tulossa! En vaan nyt jaksa. Hassu pieni tuo blues, hyvin sanoit siitä ✨

      Poista
  4. Täytyy todeta kuten edelliset kommentoijatkin, että sinulla on todella laaja kasvivalikoima. Ihana tuo lyijykukka. Sitä olen usein ihaillut etelässä lomaillessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kruunuvuokko ❣️ olen vaan niin kova kasvishoppailija. Uskon, että on upea etelässä tämä kukka🟦

      Poista
  5. Sinertävän hopeiset sävyt havuissa ovat hienoja. Lyijykukkaa en ole koskaan nähnyt luonnossa, upea sinisen sävy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katja ❣️ Hopeiset sopii hyvin aurinkoon 🥈Lyijykukan väri on ainutlaatuinen 😍

      Poista
  6. Pidätkö istutuksistasi kirjaa tai listaa, mitä kaikkea puutarhastasi löytyy? Monenlaisia herkkuja on niin paljon, kuin kasvitieteellisessä kulkisi esitellessäsi hienouksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Between ❣️ kiitos kysymyksestä, en pidä. Työni on pitkälle vietyä pilkunnuss..niin tämä on vain rento vapaa-ajan juttu! Kiitos 🤗

      Poista
  7. Voi että, miten kaunista, ihania erilaisten lehtimuotojen leikkiä vähän joka nurkalla! Vautsi, eka myrkkis jo kukassa. Huomasin kotona pienet pilkistykset maanpinnalla yhdessä kohdassa vain.
    Ihanan kauniit havukasvit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saila❣️ kiitokset ja toivottavasti sinulla pian pikkuiset kukassa ⚜️

      Poista
  8. Samaa minäkin ihmettelen, kun moni muukin, että miten ihmeessä pieneen puutarhaan voikin mahtua noin paljon erilaisia kasveja, itselle täysin vieraitakin vaikka kuinka monia. Hopeasävyt tuovat hienoa glamouria istutuksiin, ja ennen kaikkea valoa pimeään syksyyn. Onko lasiverannallasi kuinka vilpoisaa talvella, kun saat lyijykukan siellä viihtymään? Se on kaunis kasvi, tuo etelän eksotiikkaa tänne pohjolaan, mutta mitähän niksejä sen talvettamisessa lienee? Myös minä olen siirtynyt lähes kokonaan alennusmyyntiostoksille, saa hyviä kasveja reilusti halvemmalla ja silti ehtivät hyvin juurtua ennen kuin maa jäätyy. Olen ollut niin vähän blogimaailmassa, että vasta nyt luin elokuun postauksesi ja siellä suretti pienen oravan
    kohtalo:( .Syksyhän se nyt on, iloitaan aurinkoisista päivistä (tänäänkin paistaa!) ja puutarhan syysväreistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sirkku ❣️ kyllä ne jotenkin mahtuu kun ahtaa tiiviisti ja välillä joku kuolee pois. Kuistin lämpötilaa voi säätää, pidän sen usein noin +15 asteessa talvella. Muutoin kastelen lyijykukkaakin kuin viherkasvia.
      Alehommat on kyllä ihan parasta! Tässä just metsässä istun ja poimin kranssimatskuja, arvaa et sinulla samat puuhat käynnissä😄 Ihanaa syksyä sinullekin 🍂

      Poista
  9. Kuivuus on ollut kamalaa ja juuri äsken löysin täältäkin ekan myrkkiksen 'Waterlily':n.

    VastaaPoista
  10. Olemme yhtä mieltä siitä, että ilmasto on tänä kesänä ollut varsin raskas. Meillä todella märkää, teillä siellä etelämmässä kuivaa. Ensimmäinen hallayökin oli viime yönä. Olen kuitenkin hyvilläni siitä, että melkein viikkoon ei ole satanut vettä. Vaikka poutapäivät menevätkin töissä, niin mieli on kuitenkin virkeämpi kuin sadesäällä.
    Taas piti syventyä kasveihisi pidemmän kaavan mukaan, jotta kaikki erikoisuudet tulee bongattua. Vaaleakukkainen auringonkukka on ihana ja lyijykukan sinisen sävy kerrassaan hurmaava. Eipä taida samaa sävyä löytyä juuri mistään muusta kasvista. Tai ehkä jostain sipulikukasta saattaisi...
    Kävin itsekin tutkimassa taimistojen alelaarien valikoimaa. Harmitti kovasti, kun en keksinyt paikkaa kookkaille atsalean taimille tai mustaluumulle, joten jouduin jättämään ne hyllyyn. Mustaluumu tuskin olisi selvinnyt edes talvesta, mutta päätin, että jos niiden hinta tippuu vielä lisää, ostan ja yritän vaikka sulloa kellariin talveksi. Kukkasipuleita sen sijaan ostin muutaman pussillisen kun sattui saksalaisessa tulemaan vastaan kivoja lajikkeita.
    Söpö kranssi <3 Aurinkoisia syyspäiviä!

    VastaaPoista
  11. Hyviä ostoksia olet taas tehnyt! Havuja tosiaan alkaa pian kaipaamaan lisää omaankin puutarhaa...
    Ja uusi Blossa jo haaveissa;)

    VastaaPoista