torstai 2. toukokuuta 2024

Toukokuu - fluoresoivaa vihreyttä & odotusta

On ollut niin kaunista. Kyyhky on huhuillut yhtäkkiä hiirenkorvalle puhjenneessa pitämyskoivussamme. Kiiruhdin leikkaamaan heti ruusut. 

Ilahduin kun löysin syksyn viimetipan aleostoksen kirsikkaluumu Hollywoodin elossa. Toivottavasti puu kukkii. 

Paraatipenkki on ihan pikkuisen vihertynyt/punertunut, mutta vieläkin yleisilme on aika harmaa. Lämmin ja tuulinen sää on kuitenkin hyvä pyykinpesuun ja maalailuun. Olen suihkumaalannut kulahtaneita telineitä mustaksi, kuvassa vasemmalla oleva kartio on käsittelyn jälkeen kuin uusi (ei kuvassa vielä). 

Toukokuussa kukkivat ihan kaikki kevätkukat samaan aikaan. Kukkapenkeissä ei silti ole ruuhkaa. Jostain syystä puutarhassa on nyt paljon valkoisia kukkijoita. Sarjatähdikki on satumaisen kaunis. 

Vuokkoängelmää voisi melkein luulla valkovuokoksi, mutta lehdistä sen tunnistaa ängelmäksi. On nopeasti levinnyt pienestä alusta mättääksi rutikuivassa kohdassa. 

Sama juttu valkoisella sinivuokolla, jota löytyy hieman eri sävyissä eri puolilta puutarhaa.

Kylvin muutama kesä sitten matalakasvuista ja villiä Kaunokaista (Bellis perennis Meadow Daisy). 
Tuli sata taimea, jotka istutin nurmikolle, nyt ne kukkivat ja leviävät, mielestäni suloisia pikkuisia. Ajattelin joskus vielä kylvää kerrottuja kaunokaisia nurmikolle. Pitkän aikavälin tavoite on kukkanurmikko. Tänä vuonna kylvän lisää valkoapilaa nurmikolle, rakastan sitä tuoksua, pörinää ja apilan kukintoja. Koska olen luonnonmukaisuuden ystävä, en ole oikein koskaan hiffannut muutoinkaan nurmikon ideaa. 

Idänsinililjat valkoisina 💗

Scilla mischtschenkoana 'Tubergeniana' eli persiansinililja


Pikkusinililjan (Scilla bifolia) värisävy on kaunein sininen

Vappuna kukkii aina palloesikot. Esikoista en yhtään tykkää. Tämä vielä menee. 

Kirsikkapensaiden ja puiden alle istutin joskus 10 sipulia posliinihyasinttia. 
Toivoin niiden nopeasti leviävän ja ovat tehtävänsä todellakin täyttäneet. Rakastan itsekseen leviäviä kasveja. 
Tässä vaatimaton alku valmisteltuna seuraavalle leviäjäkukalle eli kevättähdelle. Edellisessä puutarhassani ainakin muutaman sipulin istutus lähti vauhdikkaasti leviämään nurmikolla. Oikealla kiviportaiden vieressä olevat kolme palloa ovat kääpiöalppiruusuja, niissä on ihanasti nuppuja. Kevätpenkistä on syöty kaikki tulppaanit tricoista ja verkoista huolimatta, joten niitä ei tarvitse tänä keväänä ihastella. 

Sama kukka, mutta valkoinen. Alareunassa nojailee yksi perusposlari. 

Kivikossa lehtikuusi vihertää, tämän piti olla pieni ja pallomainen, mutta kovasti on paisunut pullukaksi vuosien saatossa. Lajikenimi on Larix decidua 'Kornik'. 

Köynnöskuusamat ovat heränneet ja selvinneet pakkasista. 

Päivä päivältä lisääntyvä vihreys tekee iloiseksi. 
Pihan perällä, vanhojen ryhmyisten rusokuusamien alla kasvaa kaikkea pientä kevätkukkaa. Tikka on hakannut kuusamia & pirstonut taas hyönteishotellinkin...

Kuusama vihertyy aina ensimmäisten joukossa

Pian tässä näkymässä kukkivat vuokot. Sitä aikaa odotan eniten. Vasta tavalliset valkovuokot kukkivat. 

Kukka, joka on tosi wow: limenvihreä Kevättähtiputki

Moni kasvi näyttää vielä aika kuolleelta. Kellarissa asuintiloissa talvehtineet ovat kuitenkin hengissä. Sinisaderaukka joutui jo ulos. Klassinen moka, jonka teen joka kevät. 

Jättikokoinen oliivipuu päätyi myös kellarista ulos

Kvitteni aikoo viimein kukkia! Olen siirtänyt pensaan ihan liian monta kertaa. 

Muutoin ilmassa on paljon odotusta; 
Pionien nuppuja

Vaahteran nykeröjä ja punaisia oksia

Onnenpensaan kukkanuppuja

Kirsikan nuppuja

Jalavien kukkanuppuja

Istutin taimirääpäleet kannelliseen kasvilavaan, tänä vuonna esikasvatettuja kukkien alkuja. 

Tuoksuhernelaatikkoni oli romahtanut talven aikana, joten piti istuttaa tuoksarit maahan ja väliaikaisruukkuun. 

Vihreän hehkua ihastellen 😍

17 kommenttia:

  1. Kylläpä Sinulla siellä on hurjasti tulossa vaikka mitä. Ihastelin erityisesti noita valkoisia kevätkukkia, näyttävät hienolta, puhtaan kauniilta. Kaunokaisen kukinto on upea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Anna 💕 yllätyin itsekin valkoisista 🤗 Ihanaa kevättä Sinulle 🌸💕

      Poista
  2. Paljon kukkii sinulla nyt jo. Minä taas pidän esikoista, vaikka onhan niiden jättilehdet kesällä aina kummalliset. Palloesikot ovat täällä vasta nousseet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Vaalean vihreää💕 Lempikukat on tosiaan niin subjektiivinen käsite ja ymmärrän, että tykkäät esikoista 🤗 pian kukkivat esikot siellä 💕

      Poista
  3. Minä pidän hurjan paljon esikoista, myös palloesikoista. Teillä on kevät pitkällä, silmut jo pitkällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katja 💕 Hyvä juttu, kaikilla meillä on omat lempikukkamme 🌸 On ollut tosi lämmintä onneksi, nautitaan 💕

      Poista
  4. Ihan henkeäsalpaavan kaunista! Ja vaikka valkoisesta lumesta ollaankin päästy jo eroon, valkoinen näyttää edelleen kauniilta - valkoiset kukat ovat ihania! Tuo vuokkoängelmä, upean kaunis, jossain sen juuri näin ja meni heti ostoslistalle, jotenkin olen sen aiemmin missannut. Joskus niin käy! Onko tuo pionisi puupioni? Kaunis nuppu sillä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saila 💕 Voi kun muistaisin mistä ostin ängelmän, kertoisin. Epäilen eurobulbia. Pioni on ruusupioni 🤗 Kiitos 💕💕💕

      Poista
  5. Niin ihania kaikki. Näitä näkymiä ehdittiinkin jo kaipaamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Between 💕 Todellinen jättipitkä odotus oli tänä vuonna 🍒 Vihdoin 🌸

      Poista
  6. Näitä kevään pieniä kukkia on odotettu niin kauan! Minullakin ostoslistalle tipahti heti tuo vuokkoängelmä:)

    VastaaPoista
  7. En tiennytkään, että posliinihyasinttiä on täysin valkoinenkin jaloste. Ja samalla selvisi, että minullakin kasvaa tuota vaaleanpunaisella sävyllä olevaa Scilla mischtschenkoana eli persiansinililjaa. Ihmettelinkin kun oli vähän erilaista kuin perusposlari🤔

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna 💕 tuo valkoinen poslari on ihana. Suosittelen 💪 Hyvä kun löytyi lajikenimi 🤗

      Poista
  8. Ihanan paljon kukkia ja heleää vihreyttä! Siellä on jo kevät niin pitkällä.
    Minä pidän esikoista silloin kun kukkivat. Kukinnan jälkeen suurin osa näyttää salaatilta ja osalla, kuten palloesikolla taas on ihan jäätävän kokoiset lehdet. Miksi palloesikko ei voisi pysyä tuollaisena pienenä ja söpönä koko kesää? Jotkut esikot sentään saa hyvin piilotettua vaikka kuunliljojen tai muiden myöhemmin heräävien kasvien juureen, niin eivät häiritse näkymiä myöhemmin kesällä.
    Aurinkoisia toukokuun päiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna 💕 Just nuo salaatit ja isot sellaiset, oh no. Nätimpiäkin on. Ihania kevätpäiviä Sinulle myös toivottelen ja liitteen vielä 🤗

      Poista