maanantai 27. lokakuuta 2014

Koristeomenapuista

Alkukeväällä purppurakoristeomenoiden lehdet puhkeavat tumman purppuraisina, vähän lajikkeesta riippuen eri sävyisinä

Ajattelin kirjoitella hieman koristeomenapuista joista pidän todella paljon. Olen kerännyt niitä noin yhden puun vuosivauhdilla (toivottavasti lopetan nyt tähän). Varsinkin purppuraomenat (Malus purpurea) ovat hienoja korvikkeita talvenaroille koristekirsikoille. Lajikkeita on suunnilleen joka makuun. Nimet ovat kauniita ja runollisia. Aika moni tunnetuimmista on löydetty Helsingistä. Helsingin kaupungin rakennusvirasto on tehnyt hienon julkaisun joka löytyy netistä: 


Olen lueskellut antaumuksella julkaisua vuosia sitten. Mutta on paljon muitakin kun vain helsinkiläisiä lajikkeita. 

Omat puuni ovat vielä hentoisia kun olen ne itse istuttanut enkä vielä ole satavuotias (vaikka viime aikoina on tuntunut siltä). Koristeomenoissa on sekin hyvä puoli, etteivät tuota kotioloissa kohtuuttomia määriä omenoita hävitettäväksi jos kuitenkin tahtoo maksimaalisesti nauttia omenapuiden kukinnasta. Täällä linnut ja oravat napostelevat yleensä pikkuomenat. Ja mikä parasta, puut eivät ole mitään etelä-suomen hienostelukasveja vaan menestyvät hieman lajikkeesta riippuen V-VI- vyöhykkeille asti! Purppuroista kestävämpiä ovat ainakin Makamik, Hopa ja Wabiskaw (V). Valkokukkaisista Erstaa, Hyvingiensis ja Dolgo samoin V. Peräpohjola vielä kutosellekin, ehkä muitakin. III-vyöhyke useimmille muille. Omistani eniten ongelmia on aiheutunut Linnanmäestä ja Tammisaaresta, ehkäpä ovat tottuneet ihan etelän suotuisiin oloihin. 
Makamik nuppuisena
Kukassa
Makamik jo haalistuneena kukintansa lopussa. Makamik jäi alussa jäisen katolta pudonneen lumimassan alle ja taipui kaksinkerroin, runko katkesi osittain. Voitelin heti puuvahalla ja sidoin kangasrievulla ja ihme kyllä puu toipui. Makamik aloittaa kukinnan aiemmin kuin muut, en ole varma johtuuko suojaisesta ja lämpimästä paikasta pergolassa. 
Tumma kaunotar kasvaa myös pergolassa. Tässä nuppuisena, sekä lehdistö että kukat ovat hyvin tummia
Kukat avoinaisina 
Tässä kuvassa näkyy tumma lehdistö hieman paremmin
Puu on yleisilmeeltään paljon kepeämpi kuin esimerkiksi robusti Makamik, mutta hyvin tumma
Haalistuneena kukinnan lopussa
Aamuruskon nuppuja
Aamurusko on kerrannaiskukkainen ja vaaleanroosa. Kirsikkamaisin kaikista. 
Kukat ovat herkän roosat. 
Ja selvästi kerrotummat kuin monella muulla. 
Yleisilmeeltään suurempikasvuinen ja siro, mutta tästä tulee iso
Lehtien väritys muuttuu alkukesän jälkeen pronssin sävyiseksi
Pikkuinen riippakoristeomenapuu Cheal´s weeping on aivan kuin koristekirsikka
Purppurakoristeomenoiden vastapuhjenneet lehdet ovat hyvin kauniita ja tummia

nuput ruusunpunaisia
Avautuneena  puhdas roosa
Ja aivan kukinnan lopussa hyvin vaaleanroosa
Linnanmäki on pieni puu ja minun versioni erityisen pieni koska koki kovia ensimmäisinä talvina ja kuihdutti yläosansa kokonaan. Jännityksellä odotan mitä tästä tumpista tulee. Muutoin Linnanmäki taitaa olla pienimpiä koristeomppuja ja kukinnaltaan tumma & yksinkertainen. 
nuput
Avoinaiset kukat
Paraatipihan puolelle valitsin valkokukkaisia puita. Tämä on Dolgo.  Kestävä ja uskollinen. 
Yksinkertaiset valkoiset omenankukat
Aika iso ja luutamainen latvus
Kaunis, ylenpalttinen kukinta
Toinen paraatipenkin koristepuu on Erstaa. Sitä en ollutkaan paljon kuvannut, mutta on malliltaan leveämpi ja riippuvampi. Kukat ovat valkoiset omenankukat. 
Syyskuussa syntymäpäivälahjaksi valittu puu: Riippakoristeomenapuu Royal beauty. Tummat lehdet ja kukat. Kukintaa pääsemme toivottavasti ihailemaan ensi keväänä. 
Kivipenkereen päällä kasvaa vielä melkein unohtuneena Malus Tammisaari (tässä jo verkotettuna). Ensimmäisinä talvina en muistanut käydä tamppaamassa lunta puun ympäriltä ja jänöt pääsivät pahasti nakertamaan puuta. Siirsin Tammisaaren sisäänkäynnin luota penkereen päälle suojaisempaan paikkaan muutama vuosi sitten ja nyt näyttää elpyvän. Lehdistö on erittäin tumma, kukkinut ei ole vielä koskaan. 
Koristeomenoita voi hyötykäyttää normaalisti vaikkapa hilloihin. Olen joskus tehnyt, hillosta tulee herkullisen väristä, aivan punaista. Pienenä nakertelin pihassamme kasvavia omppuja sellaisenaan vaikka ovat usein aika pahanmakuisia. Rautatienomenapuussa omput ovat julmetun isoja, katselin niitä kerran hämmästyneenä Kasvitieteellisessä puutarhassa. 
Paraatipaikan keskustassa kasvaa Dolgo lipputangon paikalla. 

Syksyllä ostin vielä alesta kympillä Hopan. Kukinnaltaan lilansävyisin näistä. Olen huomannut, että taimistolla koristeomenapuita myydään hyvin kirjavilla lajikenimillä mikä on tosi hankalaa.  Aina on melkein ollut lapussa eri malus-suku nimettynä. 

Tähän päätän pienen koristeomenaraportin.
Inspiraatiohaasteeseen vastaaminen on vielä kesken. Ajattelin aloittaa myös joutessani lempikasvisarjan. Olin hetken ajan vähän siipi maassa talvesta, mutta se meni ohi. Onneksi pakkasetkin taittuivat hetkeksi. Heti kun tulee vähän talven aineksia ilmaan meidän perheessä sairastutaan ja kurjistutaan. Mielenpiristykseksi ostin vielä muutaman alesipulipussin, jotka olivat hurjan halpoja. Kokeilen toista kertaa sisällä hyötämistä Iriksillä, Lumikelloilla ja Pikarililjoilla. Aah. Ensimmäisen kerran vuosia sitten tein monikerroksisen ruukun ystävälle joululahjaksi, mutta mikään ei monista sipuleista kukkinut, nyyh. Itseluottamus on siis hieman pohjissa projektin suhteen, mutta täytyy kuitenkin kokeilla. Mikään ei ole ihanampaa kuin pienet sipulikukat pahimpaan pakkaskauteen, tyynnyttävät lempeästi kevätikävää.

keskiviikko 22. lokakuuta 2014

Metsän orvokki


Nyt puutarhakausi 2014 on ohitse. Kirveltää aika lailla. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä vaikeampaa on kestää pimeää & puutarhatonta kautta. Tekee mieli paeta ulkomaille. Kyllähän tähän taas tottuu ajan kanssa. Vedin taas verhot eteen kun hiutaloi hentoa lunta ulkona ja tuulee jäätävästi. Joulutähden virittelin kuistille, sen seurana vielä kukkivan Kruunuvuokon hieno lilansininen väri.

Minulla oli kuitenkin onnea kun sain inspiraatiotunnustukset sekä Suvikummun Marjalta että Saaripalstan Sailalta, ne lämmittivät todella paljon. Aion ilman muuta lähiaikoina vastata haasteeseen, tämä on suuri kunnia! En kyllä siltikään koe mitenkään ansainneeni kehuja, mutta olen niin iloinen tästä.

Väreistä tarjolla on enimmäkseen ruskeaa ja harmaata. Vertasin viimevuotisiin kuviin ja silloin taisi olla hieman pidempään syksyistä. Nyt on ollut muutama tosi kylmä yö ja päiväkin. Kaikki meni..
 
Ystävältä saatu murattikranssi korvasi oikean muratin, pelastin kirjavan muratin viime tipassa kuistille. Jännä nähdä miten kasvihuoneeseen istutettu muratti selviää talvesta. 
Pakkanen teki kaikesta ruskeaa tai mustaa. Madame Lemoine -syreenikin muutti muotoaan kasvihuoneen edustalla, 
Pieniä väripilkkuja löytyy ruskean seasta, kuten tämä Sissinghurst white -Imikkä (joka muuten siementää sinne tänne ympäri pihaa)
Jalopähkämö on aina yhtä hopeinen
Ja Heisiangervojen lehdet pysyvät pitkään, pitkään. Jos oikein vielä muistan niin tulevatkin lehteen myöhään keväällä. Uskomattoman kaunis ihan viimeinen silaus lehdissä ennen talvea, kuin kimaltavaa nahkaa. 
Kuistilla orvokkitaulu muistuttaa uudesta keväästä.
Ja vanha omenajuliste Parhaita laatuomenia: "virallisesti hyväksyttyjä pöytäomenalajikkeita" ovat  Huvitus, Valkea Kuulas, Bergius, Lavia, Punakaneli, Melba, Åkerö ja Lobo. Ahvenanmaalla puolestaan Cox Pomona ja Ingrid Marie. Puutarhakulttuurihistoriaa. Vuosilukua ei valitettavasti esitteessä ole. 
Nettiavaruus on vaarallinen paikka. Viime tipassa hoksasin, että onhan niitä taimialeja myös ulkomailla ja toteutin unelman. Hölmö ajankohta, nyt saan talvettaa tätä kaunokaista kuistilla. Enää en uskalla istuttaa (vai kasvatanko kokonaan ruukussa, on niin arka). Kyseessä on Amerikanjuudaksenpuu eli Nuppupuu toiselta nimeltään.
 Cercis canadensis Forest pansy (=metsän orvokki, eikö olekin ihana nimi?).
 Olen haikaillut tämän perään aina siitä hetkestä kun ostin Katsuran, lehdet ovat hyvin samanlaisia, sydämenmuotoisia (Katsura=Cercidiphyllum), en vain tajunnut näiden lehtien olevan niin isoja. Lehdistö on tumman purppurainen ja puu kukkii liloin kukin.  Cerciksen kanssa olen valmis vaikka nukkumaan jos se tarvitsee lämpöä talvella :)
Ehkä höperöityminen uhkaa muutenkin, onpahan älytön ajankohta kylvää kesäkukkia kuistilla, mutta kummasti näistä pienistä vihreistä aluista saa voimaa ja iloa. 

lauantai 18. lokakuuta 2014

Pakkasen puraisemat

Viime yönä pakkanen puraisi Syysmyrkkyliljoja jotka kimmeltävät kylmästä kohmenneina
Kupariheisiangervo Mindia pudottaa lehtensä yllättävän myöhään, alle olen yrittänyt juurruttaa Pikkutalviota, sisäänkäyntipenkistä kävin varastamassa alkuja. Aiemmin upottelin talvioiden lomaan valkoisia Kevättähtiä, joita samassa rinteessä kasvaa jo ennestään. Kevättähdet ovat aikaisia ja minusta vastustamattoman ihania (halpoja myös). 
Haravointisulkeiset on saatettu päätökseen. Kesto: noin kolme päivää. Sain kyllä hitusen apua. Juuri näin tahdon asua, metsäisesti ja luonnonläheisesti, mutta kuitenkin niin, että illalla voin nähdä pilkkopimeydessä kaupungin katuvalon loistavan etäällä. Tammen nahkalehdet putoavat vielä hiljalleen pitkin syksyä tähän kohtaan. Ei parane hötkyillä, puuhaa riittää vielä.
Lintuvesi on jäässä, taustalla näkyy kääpiöpilarikataja ja siniharmaita neilikoita kivikossa. Pylväshaavat tiputtivat melkein lehtensä. Kivikkoon en istuttanut mitään uusia sipuleita syksyllä. 
Ilahduin kun löysin nämä Harmaakäenkukan & Kurjenpolven poikaset kasvaa Katsuran juurelta. Harmaakäenkukka on kaksivuotinen joten ei ole aina varmaan siementääkö jälkeläisensä. Shokkipinkki kukinto ja hopeinen lehdistö on niin hieno kombinaatio! 
Säälistä peittelin Purppurakeijunkukkia kuivilla lehdillä, tämä lajike on Berry Fizz
 Varjopenkki on lakastumaan päin ja sai Rusokirsikoiden lehtipeitteen ylleen. (Tässä kasvavat Syysvuokko, Valkokletra,  Katvio, Soreahiirenporras -saniainen, Jaloängelmä, Tarhavarjohiippa, Perhosorvokki Freckles ja Jouluruusu). Multiin laittelin aiemmin valkoisia Espanjansinililjoja (uusi kokeilu) ja Lumikelloja muutaman.

Onneksi kuistilla on elämää. Olen haistavinani kesän ja havujen tuoksu...tai kuten poikani ystävä kysyi, että mistä se johtuu, että teidän verannalla haisee pippuri....
Perintöpelargoni (Länsi-Suomesta jostain) kukkii hempein kukin, mutta kooltaan on suuri ja rönsyileväinen, ulkoasultaan kömpelöhkö
Atsalea jatkaa kukintaansa, kesällä aloitti
Viime jouluiset hyasintit ovat kasvattaneet lisää vihreää, tuleekohan näihin koskaan kukkia...? Juuria ainakin kehittävät. Kurkkasin tuon "hatun" alle, ehkä hieman hitaammin lähtee käyntiin hyasintin sipuli mullassa kasvaen. Jännä kokeilu. 

Hain lopulta myös syklaamit yöksi sisään, en raaskinut jättää niitä palelemaan. Nyyh. Muutoin kuumeilen omenien perään, lueskelen Krannilan Omenapuukirjaa silmät kiiluen. Minulla on Amorosa, Puna- ja Keltakanelit eikä mikään niistä vielä tee satoa. Luinkin, että kanelit tulevat satoikään myöhään, vasta vanhoina. Kuume roihahti saamistani upeista omenista joiden lajike ei tietysti ole tiedossa. Olisi niin täydellinen piirakkaomena. Tekee vaan mieli kokoajan leipoa, onkohan jotain ikiaikaista talveen varustautumista? 

torstai 16. lokakuuta 2014

Talvivihreää

Hyytäviä tunnelmia..reppana Köynnöshortensia on kuitenkin kaunis kuivuneenakin. Mietin mitä istuttaisin kohtaan jos hortensia ei herää enää henkiin (tuskin). Josko uskaltautuisi säleikköomenapuun tekemään? Ovenpielessä olisi mukavaa olla jotain ilahduttavaa. Mielikuvissa poimii omenan aina sisäänmennessään..
Tämä myös sisäänkäynnin yhteydessä kasvava Jouluruusu ei ole koskaan kukkinut, olisiko nelivuotias jo...Double Ellen Red hän on, olisi kyllä kaunis...ne valkoiset yleensä onneksi kukkivat mikäli ei ole metriä lunta niskassa

Ei ole enää paljoa katseltavaa puutarhassa kun lehdetkin putoavat. Katse kääntyy talvivihreisiin ja niitä arvostaa nyt enemmän. 
Mahonia on samannäköinen aina. On toipunut ja rehevöitynyt alasleikkauksesta hyvin, sen voi siis tehdä. Alkoi olla niin risuinen. Lempinimi on kiva, Pohjolan mimosa. Sen voi hyvin ymmärtää kun katsoo keväällä kerrotuja keltaisia kukkia. 
Kartiovalkokuusi kasvaa yllättävänkin nopeasti, oli ihan minipikkuinen jouluasetelman havu alunperin ja nyt paraatipenkin keskivaiheilla kukoistaa. Toivottavasti saan jotain jouluasetelmasta tälle kaverin. Jostain syystä tämä kasvi on minulla aina ensimmäisten joukossa istuttettavana, niin oli viime pihassanikin
Vuosia sitten istutettu Pylväskataja kasvaa puolestaan tosi hitaasti. Itse tykkään ostaa kaikki taimet pienenä ja odottaa niiden kasvua. Ainakin täällä taimet olostuvat ajan kanssa pihaan paremmin kun saavat ensiksi kasvaa muiden suojissa pienenä
Toinen hidastelija on Hopeakuusi. Alaoksat ovat kärsineet korkeiden perennojen läheisyydestä, vähän huono homma. Mutta talvella perennojen lakastuttua iloitsen tästä pienokaisesta. Olen näemmä istuttanut tämän vuonna 2010, on kasvanut kovasti kun vertaa alkutasoon (minipieni oikealla oleva tupsuke)

Kartiomarjakuusi Hicksii on kasvanut paljon, kiitos runsaiden sateiden, Marjakuuset on ehkä suosikkejani kaikista havuista. Pehmoiset neulaset ja hieno väritys. Samassa sisäänkäynnin yhteydessä kasvaa neljä marjakuusta. Yksi ihan keltaneulasinen, laitan siitä toiste kuvan. Taustalla näkyy hippusen maljamaista Thayere -Marjakuusta. Yksi Marjakuusista voi hieman huonosti, jos se kupsahtaa niin tahtoisin tilalle Japaninmarjakuusen. Se on kestävämpi kuin kartiomarjakuuset. Aluksi haaveilin perinteisestä marjakuusiaidanteesta, mutta ovat kyllä liian kalliita kukkarolleni.  
Tuijista ei tullut yhtään kuvaa, mutta ne ovat turhan aliarvostettuja oikeastaan. Parhaita aitakasveja taitavat kuusen ohella olla kuitenkin. 
Syksykukka-asetelmasta tälläinen Japaninkellovaivero (Pieris Japonica Little Heath). Mietin vielä talvetanko kuistilla vai istutanko maahan. On talvenarka. 
 
Tuoksukurjenpolvet leviävät kovasti, en oikein pidä niiden tuoksusta. Sammalleimutkin haisevat pahalle kun niitä koskettaa vaikka muutoin lukeutuvat lempikasveihini. Upea talvenvihreä kaunotar. 
Haltiankukka Kimono on hyvin hieno
Syysvuokossa on vielä paljon nuppuja, täytyy toivoa, että ehtisi vielä kukkia
Kääpiöperuukkipensas on mennyt aivan punaiseksi
Hitaasti leijailevat maahan Japaninvaahteran lehdet ja sekoittuvat kotoisiin haapojen ja tammien lehtiin
Näille yritin huhuilla, että lentävät väärään suuntaan...eivät minua kuunnelleet...

sunnuntai 12. lokakuuta 2014

Istutin puun

Kesän tuntua kuistilla..kun oikein kuvittelee voi pelaquun kukista tulla omenapuiden ylenpalttinen kukinta mieleen...

En tiedä pitäisikö puutarhapäiväkirjakin laittaa talviteloille, en vain malta vaan jaarittelen niitä näitä. Toivottavasti ette ole jo ihan kyllästyneitä näihin juttuihini. Mutta en tahdo vielä luovuttaa.

Istutin viikko sitten ostin alesta ostetun puun, koristeomena Hopan tällä kertaa. Olen aivan hulluna koristeomenapuihin, en ehkä tiedä mitään kauniimpaa, kerään niitä hiljalleen. Vaikka puut ovat nuorena hempuloita ja menee paljon aikaa ennen kuin muuttuvat suuriksi ja kauniiksi. Puun istutus on kärsivällisyysharjoitus, tuottoa ei voi odottaa heti. Mutta jonain tulevaisuuden päivänä puut ovat kauniita, jos ei minulle niin lapsilleni (se riski on tosin aina olemassa, että he myyvät talonröttelön pihoineen päivineen).
Syyspuuhien lomassa voi onneksi aina siirtyä kuistille lämmittelemään & tunnelmoimaan
Enää ei ole paljon esteettistä nähtävää puutarhassa, siirsin vielä Sirotuomipihlajan joka kasvoi pergolan kulmalla liian ahtaassa paikassa sermin eteen ja sen paikalta kituvaisen Kääpiöomenapuu Amorosan kasvihuoneen viereen. Tosiaan voisi kasveissa olla vaikka pyörätkin alla kun niin usein niitä tulee siirreltyä.  (Voi tuota köynnöshortensiareppanaa joka on entinen kiitos huikean kuuman heinäkuun)
Viimeinen Syyskimikin kukka loistaa, lehdet lakastuvat jo
Pienempi kuunliljapenkereen päällä kasvava Rusokirsikka sai sekin syysvärin
Ja se isompi tiputti värikkäät lehtensä varjopenkkiin..kaunista...Jouluruusu&Tarhavarjohiippa saivat hunnun ylleen
Leudon syksyn vuoksi Syklaamit ovat pysyneet hyvässä kunnossa, tässä minicallunan seurassa vierellään vielä kukkiva valkoinen Leijonankita
Koreanvaahteran syysvärin loppuhuipentuma on hieno
Kuistilla omppujen tuoksu ja kynttilöiden tuoma lohtu. Ne viimevuotiset hyasintit kasvavat hitaasti..saa nähdä mitä tuleman pitää. Kevään siemenkylvöistä jo haaveilin. Onneksi on unelmia ja haaveita.