maanantai 10. marraskuuta 2014

Lehtometsässä & pienoislehdossa

Eilen kun kirjoittelin pienoislehdosta niin oli pakko kaivaa esiin toukokuiset metsäkuvat tästä läheltä ja katsella tarkemmin.

Tässä kasvaa Valkovuokkoja, Sananjalkoja ja Kevätlinnunhernettä (pieni limenvihreä kuvassa) eli aika tyypillistä lehtometsän aluskasvillisuutta. Muutoin täällä kasvaa Metsäkurjenpolvia, Kieloja, Saniaisia, Vuokkoja ja ainakin Mustikkaa. Kasvusto on monilajista ja kerroksellista (täällä Espoossa metsiä on 60 % kaupungin pinta-alasta). 
Valko- ja Sinivuokot ovat niitä tyypillisiä lehtometsän aluskasveja
Keväinen näky: valkovuokkomeri, pari viikkoa aiemmin tässä kasvaa Sinivuokkomeri
Minusta lehdossa kauneinta on valo. Lehtipuiden latvusten läpi siilautuva valo tekee metsästä valoisan ja kevyen askeltaa, ei mikään synkkä ja pimeä paikka vaan turvallinen lintukoto
Sinivuokkojen lehdet ovat erityisen ihania, kuin apiloita, mutta paksumpia ja hienostuneempia (en koskaan muista ottaa kameraa mukaan sinivuokkojen kukinnan aikaan).
Puista täällä kasvaa erityisesti Seljoja, Tammia, Jalavia ja Tuomia.

Niin kuin moni muukin suomalainen niin minäkin rakastan metsää (taidamme olla metsäläiskansaa). Kaunein metsätyyppi on minusta lehtometsä. Suomessa niitä on vain 1 % pinta-alasta, mutta niitä on ympäri maata.
Toukokuun lopussa tuoksuu kielo, myöhemmin nousevat saniaiset ja syksyllä mustikat
Tuomia on paljon sekä Pähkinäpuita/pensaita, Tammia ja Seljaa.
Minulla on puutarhassani oma miniatyyrilehto. Ei ole niin suurta väliä mitä siellä kasvaa, mutta tunnelma on tärkeä. Kevyt valo ja varjo. Täällä on muutoin aika aurinkoista. Minusta vuokot ja esikot sopivat sinne hyvin. Varjo tulee vanhoista & ryhmyisistä Rusokuusamista. Miniatyyrinen alue näkyy tuolla taustalla. 
Rusokuusamien alla kasvaa mm. esikkoja, etualalla Kuunliljoja
Leikkimökin vierustalla on  Iris/päivänliljapenkki (Pikkujasmike on tuo punaversoinen pensas oikealla)
Esikkoja on keltaisena Kevätesikkona, Lauralta Paratiisinpalasesta sain nyt niitä ihania punaisia ja lisäksi on aniliinia Japaninesikkoa, maanpeittokasvina Mesimarjaa. Esikkojen lehdet muistuttavat vähän liikaa salaattia...en ole ihan hurmaantunut niistä
Olisi kiva keräillä tähän kaikkea pientä ja sievää vuosien saatossa, on vielä tyhjiä kohtia
Runoilijannarsisseja kasvaa myös jonkin verran
Vähän huonosti näkyy, mutta taustalla siis alue aikaisin keväällä kuvattuna, pikkuisen enemmän varjossa kuin etualalla oleva paraatipenkki
, 
Keltavuokkoja kasvaa mattomaisesti kuin myös valkovuokkoja, viime kesänä istutin kerrottua valkovuokkoa, toivottavasti on hengissä. Jostain on tullut itsekseen Sinivuokkoa. Naapurista leviää kieloja muurin takaa.

Eilen siis alue sai uuden asukkaan hopeisesta kartiovalkokuusesta. Joskus olisi vielä mukava istuttaa tänne pikkutulppaaneja, mutta en pidä vielä kiirettä. Pohdin vielä. Tulen niin iloiseksi kun voi hitaasti tehdä ja matkan varrella kokeilla pikkujuttuja.  Alue on tosi pieni joten aion istutella pieniä kasveja. Vähän kuin minimaailma puutarhan sisällä. 

sunnuntai 9. marraskuuta 2014

Hopean sävyjä

Luulin, että istutusajat ovat jo ohitse, mutta sain isänpäiväyllätyksen. Kaksi hopeanhohtoista Kartiovalkokuusta (Picea glauca Sanders Blue). Meniköhän tässä nyt jokin väärin (toisaalta tuntuu usein, että saa olla lapsille sekä äitinä että isänä samaan aikaan) ?. Eli sain taas istuttaa onnellisena. Olen aivan hulluna kaikkeen hopeiseen juuri nyt, kasveihin, paljetteihin, glitteriin...kasvihuoneeseen oli pakko ripotella pieniä hopeatähtiä kynttilöiden somisteeksi.

Tänään olikin yllättävän lämmin, kuumenin toppatakissani (+10). On kosteaa ja mutaisaa, mutta silti mukavaa kun voi vielä siivoilla paikkoja & silputa oksia.
Kartiovalkokuusen hopeinen versio on aika hellyyttävä. 
Ihan kuin pikkukuusi olisi aina kuulunutkin tähän lammenrantaan, suuren kiven edustalle
Kivikosta sain poimittua suurimman osan märistä lehdistä pois, käsityönä aina teen. Neilikoita ja Sammaleimuja on pakko alkaa jakamaan ensi vuonna, ryöppyävät yli laidan ja vievät jo liikaa tilaa.
Pikkuisen väriä löytyy kivikon luota, Kurjenpolvien ja Tarhavarjohiippojen herkkuvärejä nimittäin. 
Kukkalaatikkojen pikainen talvikoristus havuilla
Toisen hopeakartiovalkokuusen istutin pienoislehtoon. Kuten sanottu, metsäpuutarhat ovat niin trendikkäitä,  minulla tämä piskuinen alue on vielä aika hyödyntämättä, teen hissukseen. Vielä ei kasva muuta kuin valko- ja keltavuokkoja sekä esikkoja. Teen tälläisen minimaailman, pikkukuusia ja muuta miniatyyriä.  Käyn läheisessä metsässä aina opiskelemassa miltä lehdossa näyttää ja pohdin mitä omastani tulee. 

Alueen ylle varjoa luovat kaksi vanhaa Rusokuusamaa ja vaaleanpunainen Kaarisyreeni. Peremmälle täytyy puikkelehtia oksien välistä kuin salaisesta portista. Olen istuttanut rajalle muutaman aronian ja tahtoisin vielä joskus lisää kuusia ja tuijia. 
Tässä kuvattuna "rytökasalta" eli leikkimökin takaa kompostikasojen luota. Alue on siistittävä lähiaikoina, jos vaikka leudot ilmat jatkuisivat jouluun asti niin saisin vielä paljon tehtyä. Nurkkaus on vielä aika lailla hyödyntämättä, mukavaa, että pikkutontilla on vielä sellaisia jäljellä. Tulevaisuuden projekteja. 
Toiseen suuntaan teen pienen kivipolun joskus leikkimökin vierustaa kohti kompostikasaa. Oikealle jää Iris-päivänlilja-varjoliljapenkki ja leikkimökin edustalla pieni viljelyskaulus jossa lapset voivat viljellä mitä tahtovat. Tänä vuonna se jäi ensimmäistä kertaa tyhjäksi, taitaa jo pelit viedä voiton viljelyltä. Laitoin yhden saamani Kirahvinkukan tilalle, olisi hauska nähdä sen parimetrinen kukinto leikkimökkiä vasten. 
Kolmen suuren pensaan alle jää varjoisa tila, jonne valoa siilautuu jonkin verran. Metsämansikoita & Pikkutalviota tässä vain. 
Pensaiden juurille istutin tänä syksynä Lumikelloja ja jotain muutakin, mitähän se oli...
Kaivelutyön satoa; kiviä löytyi lisää
Kasvihuoneen tunnelmia. Siivosin vähän ja nautiskelin kynttilöistä.
Hyasintti lasikellon alla, alkukesästä vielä tarjottimella kukkineet punaruusut ovat keltaisia nykyisin
Paraatipenkin rujoa kauneutta ja omenapuussa killuva kynttilä olivat seuranani hetkeä ennen hämärää

perjantai 7. marraskuuta 2014

Amaryllisten, pimeyden & pienten ilojen aikaa


Rakastan amarylliksiä, ensimmäinen kaunotar on avautumassa kuistilla, se valkoinen, haaveilen aina niistä erikoisuuksista, mutta aina päädyn halpisversioihin, kauniita nekin...
Pergola sai ontuvan jouluvalaistuksen kun en jaksanut noutaa tikkaita pimeydessä, kuvasta näkee hyvin kuinka läpitunkevan mustaa on jo kuuden aikaan illalla, näistä kaamosvaloista saa kummasti mielenpiristystä

Valo on nyt todella vähissä ja  kaipaan sitä kovasti. Lumi käväisi ja suli pois. Ajatukset askaroivat kuitenkin jo uudessa keväässä. Valitsen usein talven teemaksi jonkin kasvin josta luen kaiken käsiini saaman. Viime talvena oli kärhöt, nyt ruusut. Haaveilen köynnösruususta tai vastaavasta poisviedyn Pohjantähden tilalle ja ehkä istutan sille kaveriksi kärhön. Sopivaa yhdistelmää mietin kovasti, mutta turha lukittautua kovasti kun todellisuudessa taimistolta löytyy varmaan taas jotain ihan muuta. Köynnösruusujen arkuudesta varoitetaan joka lähteessä. Olisi kiva kuulla, kuinka paljon niitä oikeastaan kasvatetaan Suomessa ja ovatko oikeasti niin arkoja kuin sanotaan. Pitäisi varmaan tehdä ahkerasti kokeiluja. Muutaman siemenpussin ostin myös. Mustia orvokkeja, Köynnösukonhattua ja akileijoja (William Guinness tietty!)

Talven iloja; orkideat virittäytyvät taas kukintaan olohuoneessa
Kuistilla Atsalea jatkaa kesällä alkanutta kukintaa
Hyasinttitestin tuloksia vielä kehitellään, viimevuotiset jouluhyasintit ovat valmisteilla eri tavoin, osa mullassa, osa vedessä, jotkut hatutettuina. Koelabra vielä kesken..Lempikasvisarjan kirjoittaminen odottaa myös vuoroaan. Näennäiskiireitä. 
Varma tapaus on kuitenkin Lidlistä taasen kahden euron lasimaljahyasintti, nämä ovat niin kivoja odotuksen aikoja
Unelma Pariisista elää..en matkusta juurikaan, mutta nyt on viritteillä pieni joulunajan matka jonnekin minne vaan rahat riittää

Pihalla on vieläkin vihreää ja ruskeaa.
Purppurakeijunkukkia (Black Beauty ja Cherry Cola) & Fleur de Lys -vesiletkun ohjaaja...ne pienet yksityiskohdat
Kasvihuoneessa Muratti kiipeilee, on istutettu maahan
Maasta pilkistää kaikkea ihanaa pientä, mitähän nämä ovat...tänä syksynä en kirjannut ollenkaan minne istutin, haluan yllätyksiä
Rehevänä pysyttelee pienokainen Pyreneidenkurjenpolvi Geranium Bill Wallis 

Katselin muuten ensimmäistä kertaa kuvia Chelsea Flower showsta ja panin merkille, että kaikki voittajat olivat miehiä...onkohan ala kovinkin epätasa-arvoinen maailmalla? Täällä saa onneksi puutarhuroida sekä miehet että naiset vapaasti. 

Viikonlopuksi on suunniteltu kattojen ja rännien putsaus lehtimoskasta sekä kompostorin tyhjennys. Ei ihan suosikkihommiani, mutta palkkioksi olen varannut piccolopullot hyvää kuohujuomaa, juoma nautitaan hopeanhohtoisista kuohuviinimaljoista ja pohjalle laitetaan sentin verran laventeliglögiä (ihan paras glögi ikinä, olen koukussa). Koko komeus tarjoillaan kasvihuoneessa kynttilänvalossa.

lauantai 1. marraskuuta 2014

Marraskuu

Auringonsäteet lämmittävät vielä...Kultatyräkin punaiset versot ja Kultatesman kulta="lammenrantani"

Ruskea ja pikkuisen vihreäkin kausi jatkuu vielä. Takana on ihana päivä puutarhassa ja halloweenkemuissakin vähän. Onneksi tarvittiin kukkatuliaisia ja samalla pari löytöä taimistolta. Ruukut olivat jäässä joten niitä ihan arempia en uskaltanut ottaa, mutta kaksi pensasta yhteensä kolmella eurolla sain. Säälitti katsoa koristeomenapuita joita oli vielä aika lailla, niiden hinta olisi ollut 7 euroa. Olisi tehnyt mieli pelastaa, mutta enhän voi sentään kaikki koristeomppuja haalia. Toivottavasti joku poimii ne sieltä hellään huomaansa vielä. 
Sammaloitunut vanha kivi saa toimia lintukylpyalustana
Olen ylionnellinen betonimuurin päälle tänään asennetusta ruokoaidasta. Se on kaunis. Eihän ne kauaa kestä, mutta muutaman vuoden helpotus ainakin. 
Tämä rakkaus ei ruostu.
lammenrantaan vievän liuskekivipolun reunamille olen istuttanut Rönsyansikkaa, se onkin huippukasvi ikivihreydessään
Sammal on niin kaunista, ruskea verso on Vitipensaan jonka tänä kesänä istutin kiven juureen
Ihmeellisen virkeänä Laventeli on vastaanottanut kylmät yöt ja päivät, en kuitenkaan usko sen olevan hengissä ensi keväänä enää
Kuva meni mukkelismakkelis, mutta Purppurapeikonpähkinä Red Majestic pitäytyy pronssinsävyissä lehdissä pitkään
Moskovan kaunotar -syreenin pullea nuppu, tuleeko sittenkin uusi kevät, tuntuu nyt niin kaukaiselta...?
Kahden euron kokeilu: Nietospensas eli Deutzia scabra Plena, en ole koskaan tälläistä nähnyt, mutta istutin lämpimän muurin lähettyville. Ruukku multineen oli tosiaan jäässä, yöpynyt ulkotaimistolla joten en tiedä mitä tästä tulee
Ja eurolla kivikkoon Lumimarjapensas Mother of Pearl sen valkoisen version kaveriksi. Minä pidän näistä arkisista lumimarjoista, vievät takaisin lapsuuteen, mutta hyvällä tavalla (sillä huonolla tavalla  keltaiset Hanhikit vievät suoraan koulun pihaan).

torstai 30. lokakuuta 2014

Inspiraatiosta

Rumilusnauhuksen kuihtuneet kukkapallerot ovat aika taiteellisia

Sain inspishaasteita kaksin kappalein -olen iloinen ja kiitollinen! Aihe on sekä helppo että vaikea. Auringonpaiste pitkästä aikaa piristi tänään vastaamaan haasteeseen ja ottamaan muutaman ruskean&harmaanvärisen kuvan puutarhasta. 
Istuttamisesta hullaannun aina välillä. Uudelleenistutin ja siistin raja-aidanteen naapuriin, tämä on meidän ei-niin-turhantarkkojen dilemma: kaikkialla on erilaista tuijaa, mistä nyt satutaan halvalla saamaan. Timanttituijaa & Kartiotuijaa sekaisin. Mutta leikkelemällä ahkerasti niistä saa suht yhtenäisen näköisen. Tuijien edustalla kasvaa kaksi valkokukkaista Holger-syreeniä ja Laikkukirjokanukka (punaiset versot etualalla). Näkymä on hieman kummallinen kun yllä kasvaa naapurin ylikasvaneet harvahapsikuuset...tälläistä se joskus on...

Mutta takaisin inspiraatioon.
Asustelin joskus Ruotsissa ja sain sieltä paljon ideoita. Ruotsalainen puutarhakulttuuri oli ainakin tuolloin aikoinaan tuhansien valovuosien päässä Suomesta. Eikä siellä oikein talvea ollut. Vyöhyke oli ruotsin ykköstä joten näin siellä joitain kasveja joiden näkemisestä en ole vieläkään toipunut. Yksi ihanimmista paikoista ikinä on Göteborgin kasvitieteellinen puutarha. Puistot ovat tärkeitä myös, en ole matkustanut paljoa, mutta Pariisin puistot ovat ihania. Kotoisat Helsingin puistot ovat aivan yhtä hienoja, eri tavalla vain. 
Vanha betonimuuri on rujon kaunis auringon luodessa varjoja. Kynin Hopeakuusesta kuihtuneet alaoksat pois eli tästä tuleekin vartettu versio

Olen kasvanut siirtolapuutarhamaisessa ympäristössä ja leikkinyt lähes vain metsässä koko lapsuuteni. Vieläkin jos kaipaan rauhaa niin menen metsään. Onneksi nykyisen asuinpaikan vieressä on metsää paljon. Keväisin nautiskelen lehtometsästä, lähellä on rauhoitettu pähkinäpuulehto. Mutta ei tarvitse olla erityistä jotta voi hengittää. Pienenä saimme viljellä ja poimia kukkia vapaasti. Muistan kesäpäiviä jolloin makoilin nurmikolla ja katselin yläviistoon pionia ja ihmettelin muurahaisia jotka kiipeilivät ylös alas vartta pitkin. Minulla oli myös isä, joka osti perjantaipullon sijasta usein omenapuun. Nyt ne omenapuut ovat jo suuria ja tuottavat satoa vaikka isää ei enää ole. Istuttamalla voi tavallinen ihminenkin jättää jälkeensä jotain suurta. 

Olen siis henkeen ja vereen ulkoilmaihminen. Pyrin ulkoilemaan säällä kuin säällä. Tänään tuntui kuin aivot olisivat tuulettuneet rajussa myrskytuulessa. Palasin inspiroituneena sisälle. 
Pienoislehto "talviasussa", ryhmyisten rusokuusamien alla kasvaa vuokkoja & esikkoja

Innostusta saa tietysti myös perinteisistä lukemisista. Lapsuudenperheessäni kaikki kulkivat nenä kirjassa ja sama jatkuu. Luen aina vähintään kolmea kirjaa lomittain. Valitettava harrastus koska kirja- ja lehtipinoja lojuu aina kaikkialla, hermostun niihin säännöllisin väliajoin. Puutarhalehtiä en juurikaan lue (säästösyistä), en ainakaan kotimaisia. Ulkomaisia joskus jos käsiini saan. Viime aikoina olen lukenut muutaman Gardens Illustrated -lehden ja olivat kyllä ihania..
Kuihtunut Iris- ja Päivänliljapenkki

Puutarhablogeja luen aina kun vain ehdin. Kaikista saan voimaa. En kopioi muiden ideoita, pidän niitä jotenkin pyhinä, ihailen vain. On kiva lukea muiden ajatuksia puutarhasta. Voisin lähettää haasteet takaisin sinne mistä sainkin ja moneen muuhunkin. Varmaan lukisin enemmänkin blogeja jos ehtisin. Perheenäidin roolissa itselle jäävä aika on rajallista välillä. Ylipäätään muiden ihmisten kanssa oleminen on rikkaus (no, joskus kirouskin). Ihmisistä saa kovasti energiaa ja uusia ideoita.
Jotkut vielä jaksaa...Tuoksuköynnöskuusaman uusia lehtiä

Olen omasta mielestäni pikkuisen saamaton ja vapautta rakastava enkä jaksa tehdä juttuja vain siksi, että "pitäisi". Jätän väliin kaiken mitä ei ole pakko hoitaa niin jää enemmän tilaa luovuudelle ja hengittämiselle. Esimerkiksi vanhempainillat voi hyvin jättää väliin ja lukea jutut muualta. Eli luovuuden ja inspiraation syntymiselle tarvitsee tilaa ja vapautta. 
Kuinkahan hyvä idea oli istuttaa pienet sipulikukat aikaisin...? Tälläistä versoo nyt...Puutarhanhoidossa virheet ovat hieman lannistavia, mutta niistä oppii. Ja silti välillä tekee saman virheen uudelleen. Puutarhan kanssa pitkään eläminen antaa enemmän inspiraatiota kun näkee vuosikierron, kättensä jäljet ja kehityksen. 

Eniten kuitenkin inspiroi kaikki kaunis ja esteettinen. Jos on liian kaunista niin täytyy mennä hetkeksi pois koska meinaa pakahtua (Kauniit ihmisetkin inspiroivat, enkä nyt tarkoita vain sitä ulkokultaista kuorta). Mietin ja puntaroin mielessäni paljon erilaisia kasviyhdistelmiä ja juttuja. Parhaat yhdistelmät ovat silti syntyneet ihan vahingossa. 
Toivottavasti ei tule paljon lunta ja Jouluruusu kukkii

Paras harrastukseni on kierrellä keväisin ja kurkistella ihmisten pihoihin ennenkuin pensasaidat puhkeavat tiheään lehteen. Mutta kun olen hieman ujo niin en ole oikein avoin puutarha-tyyppinen ihminen vaan enemmän tälläinen salatarkkailija.
Ensimmäinen Amaryllis aloittaa kohta kukinnan kuistilla.

Puutarhan hoidossa kaikki inspiroi! Se on ihana harrastus.