Paviljonkikaffet

Viereisen pikkumetsäkaistaleen luota pilkisti auringonvalossa jotain pinkkiä. Näsiä kukkii. Luonnon oma kaunotar.

Kaunis ja herkkä.

Näsiäni kasvaa varjoisammassa paikassa ja empii vielä. 

Join lumen keskellä paviljongissa vuoden ensimmäiset ulkopäiväkahvit. Aurinko helli koko päivän ja mittari näytti +8.

Siivosin pölyistä kasvihuonetta.

Möyhin kinoksia ja heittelin tielle sulamaan. Ajattelen aina sukupolvien ketjua kun teen lumensulatuspuuhia. Isälläni oli tapana tehdä samaa ja pikkutyttönä katselin. Kun heilun lapion kanssa niin pikkutyttöni katselee. Ehkä meidän perheessä lumensulatus ja keväänteko on verissä.

Koreanvaahtera on unohtanut tänä vuonna pudottaa lehtensä.

Taisi tosiaan olla leuto syksy kun Japaninvaahteralle kävi samoin.

Yleensä en meinaa raaskia poimia pajunkissoja. Se tuntuu niin tuhlaukselta. Mutta meidän vieressä on jätti-iso suoalue nimeltään Gubbmossen joka on sattumoisin täynnä pajuja. Rymistelin siis rinnettä alas ja leikkelin pääsiäiskissoja meillekin.

En ole ostanut perjantaikukkia hetkeen, olkoon tässä korvike.

Pian ei onneksi tarvitsekaan enää vaan voi poimia omasta puutarhasta jos raaskii. Lumikellot avautuvat auringonpaisteeseen. Yö oli hyvin kalsa.

Tähtilumikellokin avautui hieman kurkistamaan maailmanmenoa

Pälvipaikasta löysin akileijan ruusukkeita, oh la la

Valkoisen Hopeatäpläimikän lehtiruusukkeet ovat putkahtaneet pintaan

Löysin lisää Jouluruusun nuppuja ja leikkasin ohjeiden mukaisesti vanhat lehdet pois.

Sisällä olen pitänyt magnolian oksaa kuistilla jottei se kukkisi ennen pääsiäistä. Sen nuppu on vastustamattoman suloinen hetkeä ennen kuin heittää turkkinsa pois.

Viime yönä kärpänen taas herätti kesken makean unen. Niitä pöristelee nyt joka huoneessa. Vaikka kärpäsistä tulee kesä mieleen, on kuitenkin vähän jouluisaa, amaryllis kukkii.

Lumikellokevät

Kotiutuessani kiiruhdin ensimmäistä kertaa tällä viikolla puutarhaan. Oli jo pikkuisen hämärtyvää, mutta vangitsin kuitenkin löydöt kuviin. Lunta on vielä aika paljon, mutta lumikellot ovat murtautuneet lumen läpi pintaan. Tässä Tähtilumikello eli Galanthus Elwesii, jonka pussin sain syntymäpäivälahjaksi (rakastan kasvilahjoja!). Se on kuin isokokoinen lumikello. Hauskasti hän on asettautunut kyltin tuntumaan kuin poseeraamaan.

Tässä toinen paksumman hangen uhri on puskenut itsensä hangen päälle. Upea kasvuvoima ja suloinen olemus. Eihän näitä voi olla ihailematta, ollapa itse yhtä sitkeä.

Tämä lumikello (muistaakseni ihan tavallinen nivalis) on joulukuusta valmistautunut kukintaan ja saanut lunta niskaansa useaan otteeseen. Nyt se on taas kaivautunut esiin kinoksesta. Voi pikkuista. Sen kaverukset ovat vielä hangen syleilyssä ja taistelevat.

Olen sirotellut lumikelloja vähän sinne tänne koska pidän niistä niin paljon...ja on mukava kokeilla mistä löytyisi aikaisia pälvipaikkoja kevätunelmille. Nämä lumikellot ovat äidiltä saatuja, niitä oli alunperin kaksi, ovat näemmä lisääntyneet. Tässä salaisen lehdon kohdassa on vielä ihan jäätä. Näiden vieressä on Pikarililjoja, Talventähtiä ja Koiranhampaita paksun jään alla. Nyt on paras hetki tarkkailla minne kannattaa ensi syksynä istuttaa aikaisia sipulikukkia, mistä maa paljastuu ensimmäisenä. Yritän kirjoittaa myöhemmin muistiinpanoja.

Paikoista mistä usein kuvittelee lumien nopsaan sulavan, ei välttämättä homma menekään niin...tässä muutaman vuoden vanhoja Iriksiä kurkistaa sokerihangesta (lumi on kuin hienonnettua palasokeria). Ovat joko sinisiä Harmonyjä tai sitten Katherine Hodgkineja. Koskaan ei tiedä varmasti kuka on  ensimmäisen joukossa pyrkimässä pintaan ja kukkimassa. Jouduin vähän tässä kohtaa kaivamaan heitä esiin.

Betonimuurin kupeessa kurkistavat inhokkini joiden elintilaa yritän supistaa vuosi vuodelta: ne siniset Kaunokit

Betonimuurin luona myös ihastuttavan paljon rikkaruohoja vihreinä kuin mitkä, voi mokomaa. Juurakko kuuluu Villiviinille. 

Pieniä villitulppaaneja

Hyvin aikainen herääjä on Morsiusharso, nuo punaiset nyppelöt kuuluvat sille. Olen kylvänyt sen siemenestä monta vuotta sitten ja on niin huippu kasvi, ei vähiten maljakossa. 

Tarhatulppaanejakin kurkistaa jo, ihanaa. Tämä on pionimainen & vaaleanpunainen jonka nimen unohdin juuri autuaasti..

Krookuksia ja Tulipa tardaa pihan perällä, salaisessa lehdossa. 

Krookuksia...tarkistin, että nämä kukkivat viime vuonna 20.3. Olisipa ihanaa jos niin kävisi taas.

Lumen alta pilkistää myös Jouluruusun nuppuja

Ja vielä lisää Iriksiä. Minä sain näistä pikku löydöksistä niin paljon voimaa ja uskoa siihen, että kevät saapuu lähiaikoina. Mukavaa viikonloppua  ♥ 

Kukkaisa elämäni

Viikonloppu hurahti järisyttävän nopeasti ohi, kuten aina. Ystävä toi suloisen kukkakimpun, jossa leinikkejä ja kärhöjä ja vierailimme Kukkatalon kevätmarkkinoilla. Piristi. Virittelimme uuden pajuaidanteen rikkimenneen tilalle. Palelimme hiukan, liukastelimmekin. Lapset hyppivät muurilta alas. Avasimme kuohupullon. Arjen vastapainoksi tarvitsee hauskoja hetkiä ja naurua. Kukkatalon taimisto avaa 7.4. kevätkauden, toivon mukaan olen paikalla.... Kaipaan jo taimistojakin niin. Kukkatalossa oli muuten hauska idea, kasviaiheisia tapetteja yhdistettynä kasveihin. Noh, idea oli kivempi kuin toteutus. Etsin edelleen täydellistä olohuoneen tapettia ja säästän lantteja sitä varten.

Ollaan kevään ovella..jalka on jo puoliksi oven välissäkin. Olo on malttamaton. Pääsiäiskoristelin etuajassa ja rairuohotkin jo itivät munankuorissaan. Hassuttelin ja laitoin kukkia vanhoiksi menneisiin jätskivohveleihin. Aika kiva, tuuttiin voi piilottaa myös pieniä vesipulloja tai vastaavaa. Kukat eivät kuihdukaan sitten heti.

Tuutteihin voi laittaa mitä tahtoo, itse otin mitä sattui kotona olemaan. Kuihttuneen hortensian kukinnon, helmililjoja, höyheniä, narsisseja..

Vain taivas rajana mitä tuutteihin lykkii. Korin olen joskus punonut pajusta.

Rairuoho on hentoisinta ikinä

Puutarhassa ei tapahdu etupäässä mitään, papanat vain lisääntyvät yöllä. Maaliskuun valoisat kuutamoyöt ovat pahimpia pupujen mussutteluöitä. Odotan jo hetkeä kun saan ryövätä puutarhan takaisin itselleni. Olen niin kyllästynyt sydänjuuriani myöten tähän tyhjäkäyntiin. Mitä tässä tapahtuu, etupäässä ei mitään. Puutarhakirjapino elää jo omaa elämäänsä yöpöydälläni, lapsi toteaa toistuvasti "äiti tykkää kukeista" ja minä mietin päivittäin muuttoa Skåneen, Tanskaan tai vielä alemmas. Koska vielä tulee talvia, pitkiä kylmiä odotuksia ja tuskaisia hetkiä. Taidan kylvää nurmikon sisälle ja hankkia vielä enemmän puskia. Onneksi pian odotus on ohi, on kevät ja kukkia. Odotan iloisena vesisateitakin.

Kuistilla voi kuitenkin ihailla kirsikkapuuta ja perhosia

Häkin osti mies. Ja hauska myyjämies kutsui tätä nimellä "anopin säilytyslaite". Nauroin ihan kunnolla. Häkki maksoi kympin ja sai täydennyksekseen pinkin ystävän (2 vee) valitsemat pinkit esikot. Elämä ilman kukkia ei kyllä kiinnostaisi ollenkaan.

Uudet kesäverhot ovat tuoneet hämyisän kesäisen tunnelman olohuoneeseen. Ei haittaa niin paljoa edes ulkona käynnissäoleva lumisade. Odotan jo kovasti pääsiäisen minilomaa, josko silloin tapahtuisi ihmeiden ihme ja pääsisi vaikka puutarhaan möyrimään. Kolme viikkoa sinne. 

Maaliskuu

Kevätpöydällä käyn haukkaamassa vihreää jotta jaksaa näitä iljettäviä pakkasia vielä. Ihastuttavan magnolian oksan sain murulta. 

Kevään ensimmäiset orvokit tuntuvat niin erityisiltä. Olen tunnelmoinut niiden parissa viikonlopusta asti. Loppuviikosta on luvattu taasen lunta, gulps. Plantusta löytyi nämä. Jututin mukavaa myyjää ja hän kertoi, että orvokit tulevat Tuomiojan tarhalta. Kävin heti tutustumassa heidän sivustollaan.

Esikot ovat ulkoilleet päivät ja yöt levänneet kuistilla kun on niin kovia pakkasia. Voivat paremmin kuin esikkoni yleensä.

 Uuden vauvankin on tämä yksilö tehnyt. 

Perintöpelargoni on aina ollut lamoavakasvuinen, mutta nyt on ykskaks alkanut tehdä pystysuoraa kasvustoa. Mikähän sille on tullut...

Viime vuotinen Plantun pistokasostos Kronprinsesse Mary selvisi onneksi talvesta hyvin, se on niin kaunis kerrottuneine valkokukkineen

Ostin sille kaverin tässä taannoin, yhden pistokkaan jotakin vaaleanpunaista lajiketta, taisi sekin olla tanskan kuningashuonetta edustava. Kerrankin leikkelin myös osan pelargoneista. Muutama uhri tuli talvella, yli viisivuotias banaani kuoli, samoin joitakin pelargoneja menehtyi. Nyyh.

Ihan täysin ei kuollutkaan jouluruusuihanuus kylmähoitoon, mutta sillä on vieläkin kirvoja...tyydyn kylvettelemään usein. Hämmentävää on, että kirvat ovat jälleen pinkkejä :)

Kukkien kuivatuskokeilussa kauneutensa säilytti mukavasti muotonsa Morsiusharso ja Helminukkajäkkärä kumpainenkin

Mutta kaunein on ollut oregano eli Mäkimeirami, tuoksuukin vielä hennosti. Ensi syksynä kerään oikein ison kimpun. Tämä kasvi tupsahtelee siellä täällä puutarhassani, linnut varmaan sitä levittävät myös ja muurahaiset.  Mikä on mukavaa, pidän siitä kovasti.

Pelargonin pistokkaita läjässä. Haaveilen tuoksupelargonista. Omenan- tai ruusuntuoksuisesta. En ole vielä löytänyt.

Ihanaa tuoretta vihreää kasvustoa Hopeapinjassa

Magnolian vastapuhjennut lehti, sileä ja täydellisen vihreä

Kaivelin esiin kuivahtaneet Anemonetkin (kruunuvuokot) jotka muuttuivat liottamalla pulleiksi ja istutin ruukkuihin

Sokeripallukka kerrottu helmililja on tosi suloinen, näitä pitää hankkia lisää pihaankin ensi syksynä.

Hienohelma eli Unelma ryöppyää alas hyllyltä, se täytyy pian taas leikata tai muutoin se keikahtaa alas

Näistä taitaakin tulla kesäamarylliksiä, hauskaa. Rakastan niin paljon amarylliksiä, miksipä ei olisi mukavaa saada puutarhaan kesällä kukkivia amaryllejä. Nämä yksilöt ovat toissajouluisia ja elävät jo omassa rytmissään. Kesäksi vien nämä jälleen ulos. 

Kaikista kurkistaa nyt pienenpieni kukkanuppu, jopa siitä marraskuussa ostetusta kuivasta sipulistakin. Kesän viettivät ulkona, muutoin olen kastellut kerran viikossa ja lannoittaa unohdin kokonaan. 

Sinulle kiitos joka jaksoit lukea tämän kuivan höpötyksen loppuun asti  ♥