On jotenkin niin hiljaista. Sadannetta kertaa läpikäyn siemenet. Varpaita paleltaa, kääriydyn peittoihin ja kukitan kodin.
sunnuntai 31. tammikuuta 2021
Hitaasti kohti helmikuuta
keskiviikko 13. tammikuuta 2021
Talvikirsikankukkia lumimyrskyssä
Nyt olen muuten taas päässyt iloisesti kommentoimaan blogeja. Aiemmin hädin tuskin sain kommentoida omaa blogiani ja kun yritänkin hipaista muiden kommenttikenttää niin viestini poispyyhkäistään useimmiten. Onkohan puutarhablogeissa ollut joku ennakkosensuuri..?
Elän muutenkin jatkuvassa kroonistuneessa pelossa, että unohdan jotain tärkeää, koska ylikuormituksen tila on vakio. Pitäisi muistaa kaikki työasiat, kolmen lapsen menot, omat hoidettavat asiat. Pitää muistaa ihmiset, vastaukset viesteihin, salasanat, henkilötunnukset, syntymäpäivät, nimipäivät, lääkärikäynnit ja maksaa ajoissa laskut. Pitää muistaa tilata ajallaan öljy, nuohous, hoitaa hautajaiset, tarkistaa pankkitilin saldo ja niin ja se yhteishaku, jonka melkein unohdin. Muistaa ilmoittautua tenttiin, koulutukseen, kehityskeskusteluun, kirjata työtunnit! Pitää muistaa kiittää, olla kiitollinen, ja hymyillä. Muistaa huolehtia läheisistään. Syödä, juoda ja sitä kolmatta. Liikkua riittävästi, ainakin 10 000 askelta päivässä. Pitää muistaa mennä ajoissa nukkumaan ja muistaa herätä ajoissa töihin. Muistaa elää. Hengittää kaiken keskellä. Olla lannistumatta vastoinkäymisten edessä ja pyytää anteeksi. Pitää muistaa elää hetkessä ja irrottautua menneestä ja olla odottamatta vimmatusti tulevaa. Ja välillä ei vain muista mitään ja töppää ankarasti. Sitten on muistettava taas pyytää anteeksi! Oi elämä. Jonain päivänä muistisairaus voi olla jopa helpotus (mustaa huumoria).
Muistamisesta puheen ollen - ensi kesänä pitää muistaa kantata kukkapenkkien reunat ja vaihtaa kasvilavojen mullat, jotka jäivät viime kesänä sillensä. Ja istuttaa syksyllä pieniä sipulikukkia kiviportaiden reunuksiin. Tuli visio siitä.
Siemenpusseja on tullut hankittua ensi kesää ajatellen - kirjoittelen muistiin tänne lähiaikoina. Kukkaunelmat 🌸
lauantai 9. tammikuuta 2021
ℜ𝔲𝔲𝔰𝔲𝔥𝔞𝔞𝔰𝔱𝔢 ~𝔥𝔦𝔰𝔱𝔬𝔯𝔦𝔞𝔩𝔩𝔦𝔰𝔦𝔞 𝔯𝔲𝔲𝔰𝔲𝔧𝔞
Näiden lisäksi rakastan tietysti villiruusuja. Osaa ruusuista en ole millään saanut viihtymään, syynä on varmasti hoidonpuute. Paljon on tullut puutarhahommissa epäonnistuttua, mutta onneksi sen välillä unohtaa niin ei lannistu aivan.
Haasteen säännöt: Kirjoita juttu luottoruusustasi. Jutun tyyli on vapaa. Se voi olla ylistyslaulu suosikkiruusullesi tai tiukkaa asiaa. Juttu voi olla yhden kuvan ja muutaman rivin mittainen tai pitkä esitys kaikista puutarhan parhaista ruusuista. Jutun loppuun voit mainita myös, mitä ruusua et enää omaan pihaan hankkisi. Ilmoita jutusta Kukka & Kaali -blogiin, jotta Pauliina voi linkittää jutun yhdeksi kokonaisuudeksi muiden kanssa. Haasta mukaan 3–5 blogiystääväsi. Voit ottaa kopin haasteesta, vaikka kukaan ei olisi haastanut sinua.
Ulkona sataa lunta❄ Haastan mukaan kaikki ketkä täällä käyvät! En ole varma onko kaikki halukkaat jo ehtineet vastailla haasteeseen...?
lauantai 26. joulukuuta 2020
Puutarhatrendit 2021
Taas se aika...vuodesta!
Vuosi vaihtuu & uusia ideoita ilmaantuu...tervetuloa 2021!
Vuoden värit Pantonen mukaan: keltainen ja harmaa
Luonnollisuus
- Materiaaleina puu, rottinki, kivi ja keramiikka
- Pehmeät linjat puutarhassa
- Savityöt puutarhan koristeissa
- Tuoksuvat orvokit ja kultalakka, dahliat sekä pelargonit & kodikkaat kasvit
- Vihanneksista kyssäkaali, bataatti ja kamomilla
- Väreistä yleisvärinä vihreä, omenankukkien vaaleanpunainen ja luonnonmukaiset sävyt
- Syötävät kukat
Ulkotila sisälle ja sisätila ulos!
- Kauniit lasitetut terassit
- Puutarhakalusteet sisälle, villejä luonnonkukkia sisätiloissa
- Matot ulkona, peilit puutarhassa
- Altaat, ulkosauna, ulkolounge, ulkokeittiö = ripaus luksusta
- Antiikkimessinki, sametti, kulta, polyrottinki
- Eucalyptus, hortensia, viinirypäleet ja koristeheinät
- Väreistä ruskea, harmaa, beige ja persikka
- Etäilytrendi kotona jatkuu
Hauska hybridipuutarha
- Uudet tavat viljellä ja kokeilla uudentyyppistä puutarhurointia, esim. yhä kuuma vertikaalipuutarha
- Puutarhanhoito on ennen kaikkea hauskaa!
- Materiaaleista kierrätysmatskuja ja värikästä lasia
- Maan laatu viljelyn keskiössä
- Kasveista marjat, porkkana, neilikka, narsissit ja muut perinteiset kukat ja kasvikset
- Väreistä limenvihreä, oranssi ja sinisen sävy
Pinnan alla kuplii
- Kauden puutarhan ykkösvärinä harmaa
- Cottage garden - mummopuutarha tekee paluun
- Pieni puutarha on muotia
- Laatikkopuutarhan uusi tuleminen entistä ehompana
- Permakulttuurin viljely
- Monivuotisuus, luonnonmukaisuus, sadevedellä kastelu, virtsalla lannoittaminen. Anna luonnon hoitaa - älä tee mitään!
- Kasvitunnelit viljelyssä
- Valkoinen puutarha
- Ikkunapuutarha - Ikkunalaudalla kasvaa herkulliset yrtit
- Parvekepuutarha - monivuotisia kasveja ja vihanneksia partsilla, omaa satoa
- Ulkokeittiö
- Villi puutarha
- Monivuotiset kasvit, luonnonkukat, rikkaruohot saavat vapaasti rehottaa
- Trendikasveja: Onnenpapu, kaktukset ja opuntiat, Aaltomaija ja Kultaimarre
- Puutarhassa trendikasveja: Mehitähdet, laventeli, sormustinkukat, bambu & heinät, eucalyptus
- Anopinkieli ja vehka kesäkukkana
- Kiinnostus yrtteihin kasvaa: timjami ja minttu drinksuissa ja ruoissa on hot
- Kasvinkeräilijät ovat iso megatrendi
- Allium ja kissanminttu ovat ensi vuoden perennoja
- 2021 on hyasintin, auringonkukan, syötävien papujen ja ennen kaikkea isoin trendikasvi maailmalla on Hibiskus
- Viherkasveista kuuma kasvi on Hiuskorallikaktus
- Etätyöläisten kotikonttori kukkii aiempaa innokkaammin❀
Mitä tuumitte; innostutteko näistä trendeistä?










