torstai 6. tammikuuta 2011

Pieniä aidanteita ja "kasvishuone"



Ensi keväänä tähän näkymään kootaan pieni kasvihuone. Siis oikealle, kukkapenkin ja hiekkakentän väliin jäävään alueeseen, jossa on nyt lasten keinu ja muuta sälää. Toivottavasti ensi kesänä, mikäli laiskuus ei yllätä. Projekteilla on ainakin meillä taipumus venyä, joten omia tomaatteja toivon vasta kesältä 2012.

Syksyllä löysin tuohon autoalueen ja nurmikaistaleen väliin Kukkatalosta pikkukeijuangervoa 10 kappaletta hintaan 15 euroa. Jatkossa olisi kiva istuttaa pieniä pensasaidanpätkiä sinne tänne. Taikinamarja-aita kiinnostaisi kovin. Keltajapaninangervoa olisi myös saatava. Alussa ajattelin, että angervoita ei ainakaan pihaani tule ja nyt himoan niitä jatkuvasti :) Siperia opettaa :)

2 kommenttia:

  1. Onnea tulevaan projektiin. Minullakin kasvihuone jo hankittuna ja kunhan routa sulaa, aloitamme pohjatöiden teon. Tomaateista en minäkään vielä unelmoi, mutta olen alkanut haalia kasaan kaikkea ihanaa kasvihuonerekvisiittaa; sinkkisä astioita, vanhoja puulaatikoita, jotain kalusteita ja muuta ;)

    Tuo keijuangervoreunus näyttää suloiselta ja on upea, kunhan pääsevät kasvun vauhtiin. Matalilla pensasrajauksilla saa puutarhaan mielenkiintoista tilantuntua. Taikinamarja on minunkin suosikki. Puutarhastamme sitä löytyy vapaasti kasvavana ryhmänä, mutta se oli hieno myös muotoonleikattuna pikku aidanteena.

    VastaaPoista
  2. Kiitos Maria! Aaah, kävin kurkkimassa kasvishuoneunelmaasi, ihania juttuja sinulla! Tottahan toki rekvisiittaa pitää olla :) Saanko udella mistä olet ostellut taikinamarjaa? Pitäisi varmaan tulla kuormittamaan blogiasi välillä :)

    VastaaPoista