tiistai 5. helmikuuta 2013

Helmikuu

 
 
Narsissi Jetfire on suloinen, torvi on oranssisempi kuin
tête-à-tête-narsisseilla. Pikkuinen hän kuitenkin on kuin mikä.
 
Yksi lempikasveista: Skimmia. Tämän yksilön ajattelin kokeilla istuttaa kasvihuoneeseen ensi keväänä (jos se vihdoin valmistuu).
 
 
Osa pelaquista on lähtenyt riehakkaaseen kasvuun, huojennus.

Lunta on tullut taas urakalla. Naapurin kanssa kolattiin ja mitattiin yhden päivän saldoksi 40 cm! Hullua tekee mieli sanoa. Olen kohta kuluttanut puhki eri taimistojen sivut tilaushaaveiluillani :)

Eksyin johonkin sisustusblogeihin takaoven kautta ja yllätyin. Olivatpa samanlaisia, monella samat julisteet, peitot, sisustusjutut ja unelmien kohteet? Osalla vielä enemmän maksettua tuotesijoittelua ja tuotepr:ää.

Ollaanko me puutarhablogistitkin laumasieluja? Jotenkin tuntuu ettei, ainakin ne blogit joita itse luen ovat omanlaisiaan, persoonallisia ja kirjoittajina sympaattisia ihmisiä. Puutarhatkin ihan erilaisia, se oma kädenjälki näkyy. Onpa hirveää jos mainonta tulee väkisin puutarhablogeihinkin. Toivottavasti ei. On vaan niin kivaa lukea muiden puutarhajuttuja ja inspiroitua kauniista kasveista.

6 kommenttia:

  1. Niinpä. Tuntuu, että useimmat sisustukset on veistetty ihan samasta puusta. Valkoinen on muotia ja sitä riittää. Toki se on kaunista, mutta pitäisi olla jotain persoonallistakin.

    Tuo skimmia on nätti ja mulle ihan uusi tuttavuus! Minäkin surffailin eilisen siemensivuilla ja jotain tuli tilattuakin.

    VastaaPoista
  2. Sisustusblogeja ei tahdo oikein erottaa toisistaan, se on totta. Niitä omannäköisiään on aika vähän. Oliskin ihan kauheeta, kun meillä kaikilla ois timanttituija/tuivio/keijuangervo -mix etupihan laatoituksen keskellä omassa istutusaltaassaan ja that's it :)

    VastaaPoista
  3. Tää on totta, hassua, noiden sisustusblogien suhteen! Puutarhablogit, niin kuin puutarhatkin, on hyvin monenlaisia. Mutta niinhän on sisustuksetkin oikeasti, ilmeisesti vain kaikki he, jotka pitävät sisustusblogia, harrastavat samantyylistä sisustamista? Toisaalta sen ymmärtääkin, että jos on tietty maku, se on kiva jakaa, se on ehkä vähän niin kuin sisustuskerho? Mutta koteja on oikeasti vaikka minkälaisia.
    Tuo Tiinan visio perusistutuksesta on niin hyvä :-D Voi kauheeta.
    En tiedä, olisiko mainonta pelkästään huono asia, hyvähän se on, jos jaetaan tuotteiden käyttökokemuksia, ihan niin kuin kasvienkin kasvatuskokemuksia. Mutta se on mainonnan sijaan ehkä tiedonjakamista.
    Minustakin puutarhablogit ovat persoonallisia ja sympaattisia, näitä on kiva lukea, niin kuin sinunkin blogiasi.

    VastaaPoista
  4. Ooh, onpa riehakas pelakuu sinulla!Pitääkin käydä katsomassa omia tuolla verstaalla :)

    Olen miettinyt itsekseni ihan samaa noista sisustusblogeista (välillä eksyy sellaiseenkin), ihan samalaisia kuvia on kaikissa. Ja sellaisiakin blogeja, joissa ei ole kuvia edes omasta kodista vaan "inspiraatiokuvia" joistain lehdistä.(Onko se sitä tuotesijoittelua tai mainontaa sitten, en tiedä) Ei silti, ei se minua haittaa, niitä lukevat ne, jotka sellaisista tykkäävät :)

    Mutta puutarhablogien maailma on niin ihanan monipuolinen, kaikki omanlaisiaan ja inspiroivia.
    Eipä varmaan löydy kahta samanlaista pihaa ja puutarhaa blogien joukosta!

    Puhtia sinulle sinne kolaushommiin, kevät on tulossa. Ihan pian. :)

    VastaaPoista
  5. lunta kyllä alkais jo olla ihan riittämiin.Pitää tässä päivän päälle kai lähteä siirtelemään sitä paikasta toiseen täälläkin,on jäänyt vähän rästiin töissäkulun takia:)
    joopa,onneksi me puutarhabloggarit tosiaan rikastutamme blogimaailmaa erilaisuudellamme...tuo Tiina kommentti oli niin hyvä,ois kyllä kamalaa,jos noin ois;) mä oon vissiin niin allerginen kaikelle mainonnalle,että ne blogit,joissa on mainoksia, on jääneet melko vähälle seurannalle...samoin fb:ssä klikkailen aina mainoksia pois epäkiinnostavina tai loukkaavina:D

    VastaaPoista
  6. My life -kiitos käynnistäsi! Ihanaa, että tilasit siemeniä jo :) Skimmia on joulukukka muuten.

    Tiina -aika monella taitaa olla jo mainitsemasi istutus :) Ihan kiva sekin.

    Saila -olet oikeassa, kasvimainonta on hyväkin juttu, en tullut vain ajatelleeksi.

    Marja -otan tuon kevätjutun lupauksena :)

    Tiina -hih, loukkaavat mainokset :)

    Kiitos, mielenkiintoista pohdintaa kaikilta!

    VastaaPoista