maanantai 1. joulukuuta 2014

Joulukuu

Joulukuu valkeni huurteisena. Aurinko pilkahti ihan hetken ajan. Ehdin nippa nappa vangita sen kuvaan. Kuva pienoislehdosta, Kaarisyreenin alta, tänne piilottelin myöhäiset siniset Helmihyasintit ja vaaleanpunaiset tulppaanit. Joskus tahdon tänne vielä villitulppaaneja vuokkojen seuraksi. 
Kasvihuonekin muuttui kauniiksi jääkukkien myötä

Lyhdytkin ihan huurteessa

Pikkuisen vaan kurkistin sisään ja sytytin uuden öljykynttilän kasvihuoneeseen

Kiviportailta alas liuskekivikäytävälle, Jasmikkeen kanelinruskeat oksat oikealla, niiden alla pieni penkki jossa kasvaa Imiköitä ja Hopeatäpläpeippiä. Joka syksy laitan jotain uutta sipulikukkaa koska tässä kohdassa ei tunnu viihtyvän kukaan. Nyt istutin valkoisia Kevättähtiä ja Iriksiä, vuosien varrella on tullut istutettua narsisseja, tulppaaneja, alliumeja...

Purppurakeijunkukat saivat kauniit jääreunukset
Tasetit (englanninkielinen nimi Paperwhite eli paperinvalkoinen on aika kuvaava näille) kukoistavat vielä
En ostanut kanervia, laitoin vain havunoksia ruukkuihin, minulla tahtoo muutenkin kanervat aika usein mennä ruskeaksi jo ennen talvea 

Kasvihuoneen edustalle (tähän vasemmalle puolen) haaveilen jotain istutusta, järjetöntä levitellä kukkapenkkejä sinne tänne & joka paikkaan, mutta on niin vaikeaa jarrutella. Haaveilen myös sellaisesta leikattavasta miniaidanteesta, vaikka piikikkäästä Happomarjasta. Toisaalta vihreä pikkuaidanne olisi kivoin, mietin siis vielä ja puntaroin


Runkoatsalea kukkii aina vaan, nyt kukinta on kestänyt miltei kaksi kuukautta tai vähän enemmänkin

Jouluruusu nuppustelee, jännitän saanko pidettyä hengissä kesään, välillä onnistuu...

Hatutettu hyasintti on alkanut tehdä ihan pientä alkua, tällä on ikää kaksi viikkoa. Hattu takaisin päälle ja ehkä pari viikkoa vielä niin se kukkii. On niin mukavaa odotella...

Joulukuun kunniaksi vielä piparitalkoot illan tullen. Eiffelpipareita...

10 kommenttia:

  1. Aurinko ja huurrekuorrutukset, ihania molemmat! Tilaan ne myös tänne päin!

    VastaaPoista
  2. Ei tarvita kuin ripaus huurretta niin maisema on paljon kauniimpi.

    VastaaPoista
  3. Nyt on sitten huurteet jo sulaneet ja mittari näyttää monta astetta plussaa!! Oi näen tuossa pienen puksipuuaidan! Itse istutin ensimmäisen puksin melkein vuosi sitten joulun aikaan ja juuri äsken sen vihreyttä ulkona ihastelin. Vähän se kärähti kevät auringossa, mutta pian pääsen jo toivottavasti muotoilemaan siitä palloa.

    VastaaPoista
  4. Kiitos Minna. Olen joskus miettinyt tuota puksia, mutta sopii jotenkin niin huonosti tänne pohjolaan. Ehkä mieluummin joku toinen muotoiltava materiaali olisi kiva. Toivottavasti puksisi elpyy.

    VastaaPoista
  5. Huurrekuvat on ihania, pikkupakkaset takaisin kiitos:) mulla on pienenö aidanteena pallotuijia, ajattelin niitä leikkoa sellaiseen säntillisen suoraan riviin kunhan kasvavat...tai siis onhan ne jo rivissä;)

    VastaaPoista
  6. Kiitos Pioni. Hyvä idea tuo pallotuijarivi!

    VastaaPoista