maanantai 8. joulukuuta 2014

Maailman kauneimmassa kaupungissa

Muutama aurinkoinen ja lämmin päivä Pariisissa (maailman kauneimmassa kaupungissa). Siinä ei ehdi paljoa, mutta kuitenkin nuuskia puistoja, käydä Eiffelissä ja joulutorilla. Kuvata sata ja yksi kuvaa (jos minulta kysytään) myös siitä maailman kauneimmasta rakennuksesta. Toin teillekin muistoksi muutaman kuvan katseltavaksi. 
Kaunis puisto ja vanhat maisemaan olostuneet puut ympäröivät tornia. Miljoonakaupungissa käy tietysti aina kova kuhina. 
Tämä oli kiva nähdä. Le Mur VégétalKyseessä on vertikaalinen puutarha tai seinäpuutarha museorakennuksen seinällä ( Patrick Blancin suunnittelema ja näitä on muuallakin maailmalla). Huikean hieno joulukuussakin. 

Yritin kuvailla tuttuja kasveja, kaikkia en valitettavasti tunnistanut
Tässä on ainakin Purppurakeijunkukkia ja heinäkasveja
Tätä eksoottista ilmestystä en tunnistanut. Varmaan jossain olisi lista saatavilla kasveista joita seinällä kasvaa.
Kaunista.. muutamia kaljuja läikkiä näytti olevan siellä täällä. Jäin miettimään miltä seinä näyttäisi Suomessa ja mitä siihen voisi istuttaa. Talvivihreitä kasveja ja havuja, ei ehkä olisi ihan yhtä upea, mutta toivottavasti joku joskus kokeilee vielä. 
Varjoyrttiä
Eiffelin tienoo on kuin sadusta. Ihana lampi jonka rannalla puita ja pensaita sulassa sovussa. Luonnonkaunista. 
Eiffelin jalkojen juuressa kukkivia esikkoja ja Kaunokaisia
Pariisin suloiset talot ja niiden parvekepuutarhat...elämys...juuri tältä tahtoisin meilläkin  näyttävän, lisää rautakoristeita Suomeen!
Kukkakaupat olivat satumaailmoja nekin...
Orjanlaakereita oli myynnissä, olisipa voinut raahata mukana kotiin
Salaperäisiä Sinisateiden ja Murattien peittämiä pieniä puutarhoja
Mandariinipuu pienellä sisäpihalla, jalkojen juuressa tuo jännän näköinen kasvi jota en tunnistanut. Kasvoi monessa paikassa. Kuin paratiisi. 
Syysvuokot kukkivat vielä, samoin taustalla näkyvät tädykkeet
Ikkunaistutuksissa pelargonit kukoistivat, tähän ihastuin erityisesti, riippapelargoneja hennon vaaleana ja mikä on tuo roikkuva kasvi, en tiedä...
Olihan siellä jouluakin vähän...hienostunutta ja ah niin ranskalaista. Kauneimpia näkemiäni jouluvaloja. Kristallikruunu...
Loistavia tähtivaloja Champs Elyséellä
Sykkivät puut joista ei saanut kunnon kuvaa
 Köynnösten peittämiä seiniä, ei heitä tunnu huolettavan meneekö rappaus pilalle, maa minun makuuni...
Muotoon leikattuja Hevoskastanjoita kujannepuina
Pieniä syklaameja ja puksipuita
Jonkin sortin sorvarinpensas tai heisi? Kasvoi monessa paikassa ruukussa
Upea puu muuria vasten, pidän näistä ahtaaseen paikkaan tehdyistä istutuksista kamalan paljon. Huojentavaa ettei aina olla niin järkeviä ja varata metritolkulla tilaa
Leikattuja puksiaidanteita oli kaikkialla, niin söpöjä
Monet puut olivat vielä ihan vihreitä. Oli fantastista palata ajassa monen kuukauden taa ja nauttia vihreydestä ja kukista
Jännittäviä kasveja puistossa, en tiedä tätäkään. Oikeasti pikkuisen hermostuin kun alkoi tuntumaan etten tunnista mitään kasveja :)
Oh la la! Jännä tämäkin
Hurmaava pikkuterassi ja rauta-aidanne, leikatut puut ja murattia...yksinkertaista...pahoin pelkään, että meillä vastaavanlaisessa paikassa oli ollut muovituolit ja pari kukkaruukkua...
Tämä pienokainen istui viereeni ja lauloi minulle. Oi onnea! Kun auringon valo heijastui lintuun niin pikkuinen sädehti sateenkaaren väreissä. 
Joulu näkyi kaupungissa maltillisesti. Joulumökkejä oli pitkä rivi molemmin puolin Champs Elyséetä. Mökeissä myytiin miltei mitä vaan, itse sekoitettavista tuoksuista kuumiin juomiin ja koristeisiin. Kuumia kastanjoita tietysti. Kävin vain nopeasti läpi, ehkäpä olisi ollut puutarha-aiheinen mökkikin.

18 kommenttia:

  1. Ooh ihana kuvamatka Pariisiin<3 Jännä miten heppakastanja kestää muotoon leikattavana, kun siitä sanotaan, että on herkkä ainakin isoille leikkauksille.
    Älä välitä en minäkään noita kasveja tunnista, tuo yksi keltakukkainen voisi olla jonkin sortin mahonia?!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna. Joo tosiaan ei taida Heppakastanja olla tuollapäin arka kun on niin leutoa. Kiitos kasvitunnistuksesta :)

      Poista
  2. Ihanaa, nyt pääsit sinne! Aika erilainen kasvillisuus tuolla Keski-Euroopassa on, ja toisaalta ei ole kuitenkaan niitä tuttuja huonekasveja puistoissa kuten Etelä-Euroopassa :-D
    Keltakukkainen on tosiaan mahonia, niitä meillä talvenarkoja M aquifolium -lajikkeita tai risteymiä. Ovat selvästi japaninmahoniaa näyttävämpiä ja korkeampia, melkein puumaisia.
    Keltapilkkulehtinen (minusta koiran oksennus-) pensas on Aucuba japonica 'Variegata', ja vihreälehtinen punamarjainen on varmaan sen luonnonmuoto. Tosi yleisiä pensaita Briteissä ja Ranskassa, niihin törmää usein!
    Tuo, jossa on suuret sormilehdykkäiset lehdet on Fatsia japonica.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saila. Ja kiitos tunnistuksista! Pitää joskus googlailla nuo ajan kanssa. Ihanan erilaisia kasveja kuin täällä.

      Poista
  3. Kivalta kuulostava reissu! Ja oikein hienoa nähdä aina puutarhurin matkakuvia, kun kasveja osaa bongailla ja niistä nauttia.

    VastaaPoista
  4. Voi että! Kiitos!!! En ole ikinä ollut Pariisissa, mutta nyt matkakuumeeni Pariisiin nousi entisestään! Ihanan romanttinen kaupunki ja jestas miten upea kristallikruunu! =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos KesäKukka. Toivottavasti pääset Pariisiin, se on kyllä romanttinen kaupunki kuten sanoit :)

      Poista
  5. Ihania Pariisikuvia!
    On varmasti ihanaa päästä taas syksyyn ja vihreisiin lehtiin täältä talvesta (muka, ei lumesta tietoakaan).
    Ja Eiffel, se on kyllä uskomaton näky!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pioni. Oli kyllä ihana irtiotto tästä jatkuvasta vesisateesta ja harmaudesta. Eiffel on ihana!

      Poista
  6. Kiitos että mekin pääsimme Pariisin tunnelmaan! Varmasti virkisti nähdä noin paljon ihania ja erikoisia kasveja ja istutuksia. Aika upeat todellakin nuo jouluvalotkin, varsinkin tuo kristallikruunu-tyylinen valaistus, vautsi! Ja Eiffel titenkin. Toivottavasti sait myös uuden mini-Eiffel kokoelmaasi :)

    VastaaPoista
  7. Kiitos Maria. Eiffeli tuli mukaan tietysti :)

    VastaaPoista
  8. Ihana Pariisi! Olen ollut siellä joskus yksitoistavuotta sitten - tuntuu että siellä on jotakin ajatonta ihanaa, kun se on aina ihana! Hauska kun sellä on yhtä aikaa meikäläisittäin syksyisiä ja keväisiä kasveja, syklaameeja ja kevätesikoita. Onko tuo kodinonni tai joku vastaava tuo vesiheinän näköinen noissa seinäistutuksissa? Jos asuisin Ranskassa, perustaisin minäkin varmasti miljoonakaupunkiin seinäpuutarhan, ne ovat upeita! Kiitos kuvamatkasta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Laura. Ei varmaan ole Pariisi paljoa muuttunut siitä kun viimeksi kävit. Kodinonnelta tosiaan kovasti näyttää :)

      Poista