keskiviikko 5. elokuuta 2015

Päivän kukat

Eilen siivosin kesän pois ja tänään se palasi. Tällä viikolla onkin tuntunut ettei mikään suju. Onneksi on kukat. Pallohortensia hohtaa valkeuttaan aamuauringossa. Nyt on taas kiva käydä iltakävelyillä katsomassa muiden hortensioita. Nyt seuraa kukkia sekavassa järjestyksessä. 

Eilen haikailin myös kerrottua Suopayrttiä ja tänään huomasin, että hups, tuossahan se kasvaa. Tuoksu on minusta ihana.

Äidiltä sain väriminttua, se on hullun näköinen. Tästä tulee kyllä hyvälle tuulelle vaikka oikeasti on aika ruma...mutta perhoskasvi on selvästi

Harsokukat ovat tosi myöhässä, mutta niin herkkiä

Tuoksuköynnöskuusamat ovat kukkineet melkein koko kesän


Etoile violette -kärhö kieputtelee itseään paviljongissa, kukka on oikein tumma lila

Tumman lila on myös Blacky -verenpisaran kerrottu sisus, sekin on kukkinut koko kesän

Purppurakeijunkukat kukkivat myös tosi pitkään, kukat ovat vaan aika mitättömät

Akebia on saanut syysväriä

Tähtimagnolian hedelmä ei ole tänä kesänä kelvannut kenellekään, pitäisiköhän kylvää..

Virginiantädykkeet halkovat tuulta, tämä on vaaleanpunainen

Romanttista kun ruusun terälehdet leijailevat kukkapenkkiin. Miniruusu Fairyt aloittivat myös

Kuunliljat kukkivat Rusokirsikoiden alla

Hurjan kerrottu anemone

Toiveissa olisi saada halloweenkurpitsoja

Nurkan takaa alkaa maalaismaisema, viljapellot (vehnää), ihan vihreää vielä

Hevostallin hajut leijuvat ja hevosten huuto kuuluu pihaan (ne oikeasti huutavat). Ujeltavimmat huudot kuulee usein jouluaattona, en tiedä miksi


Metsässä mustikat koskemattomina ja herkän väriset kanervat kukkivat

Ihania pieniä kellokukkia metsä täynnä, nojaavat puuntaimiin

Kissankelloja tahtoisin omaan pihaani. Huomasin yhden tuppaan meidän tien varrella, ehkäpä hän tulee hiljalleen itse

Kukkaisia hetkiä teillekin

23 kommenttia:

  1. Oi, niin kaunista!
    Kukkaista elokuuta! :)

    VastaaPoista
  2. Kauniita kuvia ja osa ihan tuntemattomia lajikkeita. Akebia on mielenkiintoinen. Onko se puu vai pensas? Kaunis syysväritys. Jäänpä samantien lukijaksi :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tarja käynnistäsi ja kommentistasi! Akebia on köynnös, talvenarka Suomessa. K-raudassa ja HongKongissa välillä tosi halvalla. Kokeilen vasta.

      Poista
  3. Onpa ihanaa! Sulla on hortensia selvästi edellä mun hortensioita. Yksi puutarhaihminen jota kerran haastattelin sanoi, että värimintut ovat kuin punkkareita. Minusta se oli osuvasti sanottu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saila. Tällä hortensialla on vaan tosi lämmin ja kuiva paikka, muut olivat vasta vaiheessa. Totta, hyvä nimitys Värimintuille, hauska :)

      Poista
  4. Kissankellon huolisin minäkin, kellokukat ovat kivoja, paitsi tietty ne riesat eli vuohenkellot. Akebia kiinnostaa minuakin, hienonnäköinen en ole ennen kuullutkaan! Teillä alkaakin kaunis luonto ihan nurkan takaa hevosineen ja kanervineen, ihanaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kurjenkello. Kissankello olisi kiva kyllä. Akebia olen vasta ostanut, en tiedä talvehtiiko se. K-raudassa oli halvalla. Luonto on täällä lähellä, siksi täällä asustelen, olen luontohullu :)

      Poista
  5. Oi joi, sinulla on lannokkeet puutarhaan kiven heiton päässä:) Entäpä tuo vehnäpelto...mitä ihania kransseja noista voisikaan tehdä! Meidän lähettyvillä on vain kauraa ja ohraa...Ihanat kasvit jälleen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maarit. Hih, en ole ennen ajatellutkaan noin...en tiedä kestäisinkö sitä hevonpeen hajua vaan :) Kaura ja ohra ovat ihania! Meidän viljasta tulee kai olutta :)

      Poista
  6. Ihania kasveja. Kesä tuli takaisin. Oli ihana nauttia auringon lämmöstä vielä vähän. Meillä puut ovat luulleet syksyn tulevan jo heinäkuussa, kun oli viileitä öitä. Onneksi ei vielä ole kaikissa kasveissa syysvärejä. Kiva, että lähellä on maalaismaisemat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vaalean vihreää. Hurjan kesäistä on yhtäkkiä, ihanaa. Kellastuu täälläkin. En niin kaipaa maalaismaisemia, mutta luontoelämykset ovat ihania.

      Poista
  7. Mulla kasvaa oja vääränään rohtosupayrttiä (kerrattua). Jos joskus olet tulossa Vihdin suuntaan, niin laita viestiä mun sähköpostiin ja tule hakemaan niin paljon kuin haluat. No ehkä talvella ei kannata :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kati ihanasta tarjouksestasi! Käyn kyllä aina välillä Vihdissä, se on kaunis paikka.

      Poista
  8. Hei taas! Kiitos mukavasta kommentistasi Linné-postaukseeni! Unohdin kirjoittaa jotain vanamosta, olihan se L:n lempikasvi. Meillä niitä kasvaa yhdellä männikköisellä mäennyppylällä... eikä ole koskaan tullut otettua kuvia.
    Turneemme oli kyllä huippu, mutta niin kiireinen, että Göteborg ei tällä kertaa mahtunut matkareitille. Toivottavasti vielä joskus. Seuraava "kasvitieteellinen" postaus tulee Lundista, joka oli myös kerrassaan ihana paikka.
    Tänään sataa, toivottavasti viikonlopulla ei! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi Sara! Vanamo olisi ihana, upeaa, että teillä kasvaa lähellä, voit käydä ihailemassa. Lund on kiva paikka myös, olen itsekin käynyt. Pitää seurata sarjaasi tiiviisti!

      Poista
  9. Kissankelloja minäkin yritän pihalla saada viihtymään, mutta kovasti ovat kranttuja. Parkkialueella sepelin seassa ne kyllä kasvavat, mutta taitaa puutarhamaa olla niille liian ravinteikasta. Nyt yritin laittaa hiekkaa sekaan ja saada taimia siirrettyä läpäisevään ja laihaan maahan. Ensi kesänä sit näkee, kotiutuivatko.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marietta. Kissankellot taitavat tosiaan olla vaikeita. Metodisi kuulostaa oikein hyvältä. Mitä olen täällä tarkkaillut niin kasvavat lähinnä karkeassa sorassa kävelyteiden varsilla, maan pitäisi olla hiekkaa vähän karkeampaa vielä, luulisin. Toivon kovasti onnea Kissankelloillesi!

      Poista
  10. Voi ei, syysväriä!!! Meillä on kesä aivan täyttäpäätä vielä.. Varmaan se tämä viileä kesä pitkittää jotenkin kesän tuntua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pelaguu. Teillä kesä alkaa niin myöhään ettei varmaan millään tahdo, että se loppuu. Toivottavasti jatkuu pitkään!

      Poista
  11. Voi tuota väriminttua, sehän on kuin trollipeikko! Mutta oikein söpö :). Minäkin haluaisin tuota kissankelloa ja hirvenkelloa pihalleni. Ajattelin käydä syksyllä paperipussin kanssa varisuttelemassa luonnon helmassa niiden siemenkotia. Suopayrtti on minunkin mieleeni, sellainen makea tuoksu. Olen huomannut että se on kovin kiitollinen ja leviää aika hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Elmeri. Hyvä idea tuo siementen keruu! Jotenkin aina arveluttaa poimia niitä kasveja luonnosta, se tuntuu väärältä. Suopayrtti on kyllä tosi ihana, leviää aika reippaasti, mutta ei haittaa.

      Poista
  12. Ompa kanervat nyt kauniina<3 Saisipa itsensä vielä mustikkametsään, vaan tänään lepäilen, viikonloppu oli niin raastavan raskas. Kävin tänään töissä lepäämässä;D

    VastaaPoista