lauantai 27. elokuuta 2016

Sieviä juttuja



Syysvuokkojen aikaa...valkoinen Honorine Jobert on vielä nupulla . Valo on taas muuttunut syyskuiseksi, keltaiseksi ja hämäräksi. Aamuisin on jo pimeää kun lähden töihin.

Hopeinen keijunkukka on kotiutunut paraatipenkkiin ja tehnyt uusia lehtiä
On myöhäisten kärhöjen aikaa, lumikärhön, se on oikea söpöliini

Syksyn merkkejä: orava keräilee talvivarastoa tammenterhoista ja jemmailee niitä kukkaruukkuihini

Ensimmäinen Syysmyrkkylilja kukkii, onpa se aikainen verrattuna muihin. Herkkä, valkoinen ja viaton. Hollannista raaskin tilata yhden tälläisen lisää, kerään näitä yhden sipulin vuosivauhdilla. Sipulin pitäisi olla läikikäs, kirjava. Olen aika tohkeissani siitä, olen etsinyt sellaista pitkään. Olen muutenkin touhuissani kukkasipuleista ja hypistelen niitä joka kaupassa. Aion istuttaa tänä syksynä paljon, paljon !
Tämä on jännittävä kasvi...yhdestä pienestä ruusukkeesta on levinnyt vähäsen ja kukkinut ei ole vielä. Hopeisista hopeisin oikeastaan, kissankäpälä tämäkin, mutta erikoislajike (nimi unohduksissa juuri nyt)
Tänäänkin siirsin kasveja: ruusun pois tästä ruusurykelmään ja tilalle kauhurinteestä tämän limelight-hortensian. Sen tilaille tuli uusi heisiangervo.

Paraatipenkki on syysasussa, hieman rähjäisempi jo. Jotkut leiskuvat vielä, jotkut kellastuvat.

Maasta ponnistaa Syklaamin mukulan lehdet. Kukkia ei vielä näy. Kello tikittää, katse pyyhkii kasveja ja mietin ehtivätkö kukkia, kukoistaa ennen pakkasia?

Mitä tapahtui tänä kesänä? Hyvin monet kasvit vaihtoivat paikkaa enkä ole varma onko uudet paikat parempia kuin vanhat....pionipenkki sai jatkoa kolmen uuden pionin voimin. Yksi niistä leiskautti makean syysvärin. Lajike taitaa olla Black Beauty
Vielä kukkii liljat ja ruusut (liljalajike kysymysmerkki, ruusu on fairy), siirsin ruusujen alle suuren määrän hopeanhohtoista neilikkaa kivikosta. On kiva kun voi joskus löytää täydennyskasveja omasta puutarhasta...sen sijaan harmittaa kun poistin vahingossa kuvan Lichfield Angel-ruususta, se on niin kiehtova, väriltään aprikoosi. Nyt sen kukat ovat jo lakastuneet.
Jännityksellä seuraan tämän hassun pallokukkasen kehittymistä joka syksy. Hän on Jalokello. Kun se viimein kukkii, ei ole paljoa enää jäljellä kukkivien rintamalla. Alkaa luopumistaistelu.
Eka sipulipussi on hyppysissä: isokokoisia lumikelloja, ihastuin näihin elwesii -lumikelloihin. Istutin ne jo salaiseen lehtoon tänään.

Tähän aikaan vuodesta minua alkavat kiinnostaa havut. Olen surffannut hulluna kaiken maailmaan havukasveja ja ihastellut niitä ihmisten pihoilla. Mutta Marketanpuiston markkinoilta ostin kuitenkin tänään jotain muuta: upean Heisiangervon Summer wine (jotenkin vaikea vastustaa näitä viiniaiheisia). Se on tummanpunainen ja nimikin on hyvä. Kesäviini.
Tein koristeomenamarmeladia ja siitä tuli hienon väristä, aivan tumman purppuraista. Sotkin mukaan kanelia. Ei hassumpaa. Lajikkeita mukana oli Dolgo, Makamik ja Cheal´s weeping, joista Dolgo oli paras soseomena.

Sisällä Viikuna tuli jo talveen ja pudotti lehtensä. Sen pikkuinen hedelmä ei suuremmin ole kehittynyt kesän aikana. En raaskinut viedä viikunaa edes ulos sadekesään.

Pojan kanssa kerättiin tänään moderni kasvio. Ei tarvitse kerätä ja kuivata vaan napata kännykameralla kuva nimellä varustettuna. Hyvä idea, kuivattuina eivät näytäkään kovin aidoilta. Syksy on hieno vuodenaika, olen onnellinen kun vaeltelen metsissä ja niityillä tuulen tuivertaessa. Tänään sain vietyä puutarhan talviteloille,  vietyä kasvinjämät ja romut kompostiin, kerättyä paviljongin ja pergolan verhot pyykkikoneeseen ja ne kuivuivat hetkessä myrskytuulessa. Nyt vain enää sipulien istutus, haravointi ja ulkovalojen virittely niin olen valmiina pimeään kauteen. Siihen asti vaan nautiskelen.

29 kommenttia:

  1. Puutarhani koristeomanapuihin on tullut mahdoton määrä isoja omenoita. Pitääkin keitellä niistä marmeladia, niin saa niitä vähän hyötykäyttöönkin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Puutarhamyyrä! Tee ihmeessä sosetta koristeompuista, ne sopii siihenkin oikein hyvin. Tämä vuosi on kyllä loistava satovuosi koristeomenoillakin!

      Poista
  2. Syksy on nyt vahvasti läsnä. Huomaan jo itsekin tekeväni 'syysasioita'. Tavallaan haikeaa, toisaalta ei. Aurinkoista sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Vilma! Ihana syksy! Minusta ei tunnu lainkaan haikealta. Talvi kyllä sitten kirpaisee kovemmin. Aurinkoa elämääsi myös!

      Poista
  3. Syys on tuloillaan ja viikonlopun myrsky toi sen pari askelta lähemmäs. Minäkin pidän syksystä, sen väreistä, tuoksusta ja myrskyistä. Ihanan värinen lilja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mari! Syksy on kyllä ihana vuodenaika, toivottavasti lempeä tänä vuonna kuten lupasivat. Mukava kuulla, että sinäkin pidät syksystä!

      Poista
  4. Minunkin täytyy sanoa, että syksyn henki on jo ilmassa, mutta onneksi vielä on lämmintä!

    Pihasi on aarteita täynnä! Kaunis puhtaan valkoinen tuo myrkkylilja ja ihania syysvuokot, niitä meillekin olen hankkinut lisää, narsiisvuokko kesti hyvin viime talven ja kukki niin kauniisti! Täytyy tänä syksynä kattaa taimia huolellisemmin, kun taas talven luonteesta ei tiedä!

    Mukavaa ja aurinkoista sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saila! Onneksi lämmintä tosiaan!

      Kiitos vaan, ei nyt sentään. Minäkin ostin narsissivuokon keväällä, mukava kuulla, että se talvehtisi. Toivottavasti talvi ei olisi kovin paha tänä vuonna.
      Aurinkoisia hetkiä sinulle myös!

      Poista
  5. Ihania loppukesän ja syksyn aarteita. Minusta tuntuu, että puutarhastani puuttuu paljon, kun siellä ei ole noita suloisia syysvuokkoja. Koskahan saan aikaiseksi niitä hommata, vaikka aina ovat mielessä. Syksy on kaunista aikaa, mutta pimeys ja kylmyys eivät viehätä kyllä yhtään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kurjenkello! Mene nyt ihmeessä hakemaan vuokko tai pari :) Taimistoilla niitä nyt paljon myynnissä.

      Pimeys ja kylmyys ei kyllä houkuttele yhtään, kestetään yhdessä ne!

      Poista
  6. Olet niin ihanan syyspositiivi, ja syysaktiivi muutenkin! Saat virtaa syksystä, olet saanut jo puutarhankin syyskuntoon. Mahtavaa.
    Onpa todella herkun väristä koristeomppuhilloa (summer wine -sävy ;-)) !
    Tuo uusi keijunkukka on huippuhieno hopeaisten lehtien vieressä. Mulla ei niin paljon hopeanvärisiä kasveja olekaan, nyt täytyy miettiä sille tuon värisiä vieruskavereita. Istutin omani Yuki Cherry Blossomin juurelle. Kissankäpälää voisi ainakin siihen jakaa, kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saila!
      Syksy on vuodenaikani! Muutoin ei nappaa niin...
      Toden totta, summer wine tuli marmeladistakin :)
      Ooh, tuo Yuki cherry blossom, nam, kissankäpälä näyttäisi varmaan tosi kauniilta sen kanssa, tai miksei hopeahärkkikin?

      Poista
  7. Juudaksen punaiset sydämet ja kesäviiniangervo - ihanat punaiset!
    Suloinen hopeinen keijunkukka ja muut hopeiset siinä Eiffelillä. Molemmat niin ihania värejä vihreyden keskellä.
    Kissankäpälävauvat ovat minulla vielä kukkaruukussa vahvistumassa. Pääsevät sitten syksymmällä penkkiin.
    Oho, laitat puutarhan talviteloille päivässä. Minulla menee siihen viikkoja. Ehkä haluan viivyttääkin sitä. Haluan puuhata pihalla lumen tuloon asti.
    Tuo punainen lilja on hienon värinen.
    Onpas kasvienkeruu nykyisin näppärää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Irene! Juudas on niin punainen.

      Ihana, että saat kissankäpälää pian puutarhaasi istutettua.

      Minulla on katsos niin pieni puutarha, että se käy nopsaan. Vähän isompi homma sitten isossa puutarhassasi. Nautin kyllä puutarhassa olemisesta, mutta haluan, että pakkohommat on tehty alta pois...

      Moderni kasvio on hyvä! Kerrankin hyvä idea.

      Poista
  8. Syksy on jo ihan ovella, mutta oneksi on vielä kesän lukemat lämpömittarissa.

    VastaaPoista
  9. Ihania kasveja. Minä upottelin tänään lumikelloja maahan ja samalla vähän muutakin. Toivon vain, että mikään ei ala vielä syksyllä versomaan. Tulppaanit sitten vasta vähän myöhemmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Vaalean vihreää! Ihana, sinäkin laitoit lumikelloja! Mitä muuta istutit? Minulla alkoi kyllä viime syksynä versomaan, muttei ainakaan lumikellojen osalta haitannut, kukkivat aikaisin :)

      Poista
    2. Paria erilaista narsissia laitoin jo nyt. Ja myös ukkolaukka Purple Sensationia laitoin muuutaman lähelle entisiä (niitä ainoita, jotka eivät talvella kuolleet). Oli visiot mielessä.

      Poista
  10. Miten ihmeessä olet jo noin valmistautunut syksyyn? Minä elättelen vielä toivetta, että olisi kesä. No, niinhän minulta jää puutarhakalusteet ensilumeen ja sen jälkeenkin. Joskus keväällä mietin, viedäkö enää sisään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Riitta! On vaan niin kiva saada hommat alta pois. Ei talvi sitten yllätä :) Puutarhakalusteet on kivat ulkona talvellakin!

      Poista
  11. Mutta puutarhashan voi teherä viälä vaikka mitä! Älä ny viälä luavuta! Meikälääne pyärii pihalla ensilumehen asti ja monesti viälä sen jäläkihinki.
    Ihana syysvuakko ja lumikärhö! Multa talavi vei kaikki.
    Hommasinki jo lumikellon sipulia. Pitääpä kaivaa ne jo maahan. Jos ne tällä kertaa kukkiisivakki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Navettapiika! Kyllä voi tehdä toki vaikka mitä vielä, mutta pakkohommat vaan pois alta :)
      Minultakin kuoli lumikärhö talvella, tämä on uusi. Nyyh. Lumikellot voi tosiaan jo laittaa vaikka heti!

      Poista
  12. Loppukesän valossa on jotain samaa taikaa kuin kevään, kaikki näyttää jotenkin erityisen kauniilta!

    VastaaPoista
  13. Apua siellä ollaan jo ihan syksyisissä fiiliksissä!! Mää en taho vielä luovuttaa, ennen sipuleja on vielä monta hommaa mielessä. Teen sinne asti kun lumi tulee ja sitten jatkan keväällä heti kun ne sulaa ;D En kait ole hiukan työkeskeinen ihminen, missäs välissä sitä osaisi vähän nauttiakkin?! No minun on aina täytynyt lähteä pois kotoa levätäkseni ja nauttiakseni kauneudesta. Lauantaina se tapahtui Mustilassa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna! Nyt on syksy. Vielä ehtii kyllä puuhastella. Se on hyvä jos tunnet itsesi ja toteutat suunnitelmasi sen mukaan. Luinkin juuri Mustilan reissustasi :)

      Poista
  14. Luopumista on ollut täälläkin. Kesäkukat saivat väistyä syys kukkien tieltä. Ihanat tammenterhot! Sain eräältä tuttavalta tammen. Saapa nähdä tykkääkö kasvu paikastaan. Talvehtinut se on jo näillä korkeuksilla. Minne ihmeeseen minun syysvuokot katosivat? Ääk yksikään ei ole näkyvissä=/ Ihanat kasvatukset sinulla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maarit! Kiva, että sait tammen, uskon sen viihtyvän teillä. Suojaa pupusilta vain? Voi itku, että syysvuokot lähtivät :(

      Poista