sunnuntai 18. syyskuuta 2016

Syyssipulien istutus, valkoista kukintaa & pari uutta pensasta

Sipulit on maassa ja olo huojentunut. Tulppaanit jyskättiin maahan ystävän avustuksella. Maa oli hyvin kuivaa ja raskasta kaivaa kuivuusperiodin myötä. Tuli mieleen lapsuusmuistot kun vanhempani istuttivat aina sipuleja rautakangella....Olen onnellinen siitä, että istutusurakka on tältä vuodelta ohitse (nyt kun tajuaisi olla repsahtamatta alelaarien luona sitten myöhemmin). Kevään tekeminen on niin hauskaa (madot vaan hieman suutahtivat) ja jokaisen sipulin myötä hoimme ystävän kanssa kuinka paljon jo kevättä odotamme.

 Lista muistiin: Tulipa Paul Scherer, Apricot Impression, La Belle Epoque, Concerto, Continental, Apricot Foxx. Eli värikokeiluna aprikoosi-lähes musta.


Aloitin myös peittelyurakan, metallikellon ylleen sai Koreanperhosvaahtera, joka syötiin aika huolella ekana talvenaan. Tämän verkotushomman tahdon viedä päätökseen viimeistään ensi viikonloppuna.

Erityisen iloinen olen Tähtimagnolian elpymisestä. Se näytti keväällä niin kuolleelta, että pelkäsin pahinta, se on ollut jo niin kauan minulla, etten tahtoisi luopua. En tiedä onko magnolian kukkasista haaveileminen turha unelma.


Syyslöytöjä: roosa säleikkö rikkoutuneen tilalle, 60 cnt. Ruusu on Duchesse de Montebello


Äidiltäni sain taas uuden pienen Kotakuusaman, joka kukkii parhaillaan. En tunne näiden sielunelämää, minnehän kannattaa istuttaa...


Valkoisena hehkuu Honorine Jobert -syysvuokko, kukat sillä pikkuisen riekaleina



En tiedä mikä tälle on tullut, aiemmin lila Waterlily syysmyrkkylilja on yhtäkkiä muuttunut valkoiseksi. Ehkä sateet olivat sille liikaa. Mutta kaunis on valkoisenakin.

Syyskimikkiin avautuu uusia vitivalkoisia kukkia, haistoin tätä ensimmäistä kertaa. Erikoinen tuoksu, kuin vessanpesuaineen ja kielon sekoitus.

Ja ne uudet ostokset. Kaikki oli jo 50-70% alennuksessa (Kukkatalossa) ja ostin koko kesän kaavailemani jutut. Rusotuomipihlajan täydennykseksi Isotuomipihlajarivistön päätteeksi, näkösuojaksi
Kaunis syysväri oli jo taimistolla kehittynyt. Näillä on niin vaatimattomat elinolosuhteet, pelkkää kiveä ja hiekkaa, mutta kasvavat siinä urheasti. Olen tosi kiitollinen siitä.

Ja ostin vielä toisen,  Sirotuomipihlaja Ballerinan. Itseasiassa olen haaveillut tästä kasvista reippaat kymmenen vuotta! Luin siitä kerran yhdestä puutarhakirjasta ja rakastuin välittömästi. Nyt kun se oli puoleen hintaan niin raaskin sen ostaa. No, mikäs tässä on nyt niin erityistä? Ei kai juuri mikään..kaunis valkoinen kevätkukinta ja sävykkäät pronssinpunaiset lehdet koko kauden. Tuomipihlajat ovat minusta vastustamattoman kauniita siksi, että ne ovat luonnonmukaisen oloisia, eivätkä tee numeroa itsestään. Tykkään ostaa pensaita syysalesta, ne ehtivät vielä hyvin juurtumaan. Perennoja en enää syksyllä haluaisi ostaa, minusta eivät oikein kotiudu enää talvea vasten. Ystäväni muuten osti parvekkeelleen kokeeksi Sinisateen. Wow.

Kun istutin tätä puskaa niin naapuri huikkasi mitä teen ja kerroin korvaavani kuolleen puun. Naapuri huokaisi stressaantuneena, että niin pitäisi, mutta kun on niin paljon muutakin tekemistä..usein tuntuu, että moni on niin stressaantunut ja väsynyt, minäkin olen. Voisipa vaipua talviuneen.
Katsura on aivan mielettömän energisoiva kasvi, saan tästä niin paljon iloa aina kun kuljen ohitse. Tai oikeastaan levittelin vielä pyykkejä narulle sen vieressä.



Ihan mahtava on ollut tämä Summer wine-Heisiangervo hehkuessaan syksyn auringossa

Koko päivän seuraa pitää aina tämä kaveri. Illalla juoksee sähkölangalla ja pysähtyy jyrsimään tammenterhoa. Pojalta olin anellut, että hän poimii koulumatkalla tammenterhoja, joissa on vielä "hattu" kiinni (olisin tahtonut glitteröidä ne joulukoristeeksi). Niitä olikin aimo kasa, joka jäi hetkeksi kuistin kaiteelle. Kuinkas kävikään, hetkeä myöhemmin ne olivat kadonneet. Katsot siis myös varkaan muotokuvaa.

Sisään raahasin vielä kaikki pelargonit, murateista tein sisäkukkia ja jynssäsin astioita taseteille. Talven tuloon täytyy valmistautua.

18 kommenttia:

  1. Kauniita sävyjä heisiangervossa ja katsurassa! Ja oikein hyviä hankintoja. Heh mikä orava, se on tullut valmiiseen pöytään :)

    Istutin myös tänään kukkasipuleita. Siihen hommaan pitäisi keksiä jokin kone, joka poraisi hetkessä sopivan kokoisen ja -syvyisen reiän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Piparminttu! Kiitos kannustuksesta myös. Olisi muuten aivan mielettömän hyvä idea tuo koneesi! Voi kun joku kehittelisi moisen :)

      Poista
  2. Kaunis kierros puutarhassasi, kiitos! Joko olet kaikki sipulit istuttanut! Onnentyttö!! Mulla on vielä paljon istuttamatta ja paljon vielä postissa tulemassa, tosin kummityttö ilmoitti tulevansa istuttamaan sipulini, enkeli! Rautakanki on mun kaveri kun nurmeen sipulikukkia istutan, reikä - sipuli - multaa päälle - helppoa ja nopeaa :D Nyt kannattaa hyödyntää alet, aarteet odottavat löytäjäänsä!

    Hauska terhorosvo teillä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi Saila! Ihana kun saat apua istutukseen! Rautakanki on yllättävän näppärä apuväline, hieman raskas vain pidellä :)

      Poista
  3. Oo, mitä aleostoja. Minä olen ollut kyllä tiukasti silmät pois kaikista alennus puskista.

    Oravat ovat nopeita. Ehtivät varmasti apajille.

    Nostan hattua istutuksille. Omassa puutarhassa on monta asiaa ihan kesken. Saa nähdä ehdinkö pelastaa niitä kaikkia kasveja joita suunnittelin koittaa talvettaa. Voi olla jo huomenna myöhäistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vaalean vihreää! Minä kyllä vielä toivon, että kävisit ruusun hakemassa...
      Aina jää jotain kesken, mutta ei stressata eihän?

      Poista
  4. On sitte viimmeesenpäälle siisti kasvisuajus. Mäki istutin sipulia tänää, mutta vasta pikkusipulit sain maaha. Monta kiarrosta saa viälä teherä ja tiärän että osa sipuliista orottaa mua viälä kaupas, vaikka on niitä jo kertynykki :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Navettapiika! Joo olen ostanut ihan tätä tarkoitusta varten kerran, kaunis kapistus. Huh, on se vaan iso urakka istutella, pikkusipulit on vielä kivoja, mutta...tsemppiä istutukseen :)

      Poista
  5. Aika söpö varas;)
    Ja mitä ihania syysvärejä, täytyykin mennä kameran kanssa kiertelemään omalle pihalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pioni! Syysvärit ovat niin ihania! Mene ihmeessä :)

      Poista
  6. Kiva kun sinulla oli seuraa sipuilien istutuksessa! Kauniita syysvärejä kuvissasi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maria K! Ystäväni on ihana kun aina tulee pihahommiin avuksi. Kiitos sinulle!

      Poista
  7. Ihanan tuliset syysvärit teillä!

    Odotan innolla aprikooseja tulppaaneja, itsekin niitä keväällä himoitsin. Toivottavasti kukkivat runsaasti teillä keväällä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Piia Anneli! Laitoitko sinäkin aprikooseja? Vaikuttaa jotenkin jännältä väriltä.

      Poista
  8. Ihania kukkia ja värejä!
    Paul Scherer onkin minulle uusi, kiinnostava tuttavuus. Tunnen vain Yön kuningattaren. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sara! Paulin pitäisi olla pikkuisen aikaisempi kuin kuningatar!

      Poista
  9. Hyvä, että joku muu on huomannut saman! Olen kanssa tuuminut jo kauan aikaa, ettei ne syksyllä istutetut perennat oikein meinaa menestyä, vaikka olisivat kuinka halpoja hyvänsä... =D Sen takia on ollut tänä syksynä helppo pidättäytyä perenna-alemyynneistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos KesäKukka! Kyllä, minusta tuntuu, etä taitavat kupsahtaa aina. Ei oikein enää hotsita ostaa vaikka halpaa olisikin. Pensaat taas kestävät mitä vain!

      Poista