lauantai 6. elokuuta 2011

Syysistutukset



Ihaninta elokuun pimenevissä illoissa; kynttilöiden sytyttäminen...
Itämaisia tunnelmia oviaukosta katsottuna. Sermi ja lyhty.



Haaveostos, puoleen hintaan Plantusta (14,90 €) Peikonpähkinä Red Majestic, istutan sen todennäköisesti kivikkoon, vaatii mielestäni huomiotaherättävän paikan.




Piipertäjältä saadut taimet limenvihreää Koristetupakkaa, todella ihastuttavat kukkiessaan.






Niin, syysasetelmat ovat tänä vuonna normaalia myöhemmässä ja vailla suurempaa inspiraatiota. Kompostikuiviketta haettaessa suuret, mustanpuhuvat koristekaalit (2,50 €) ja limenvihreä havu (4,90 €) kuitenkin houkuttelivat ostamaan. Mielestäni todella edullisia Kukkatalossa. Kauniita ovat, kumpainenkin ja melkoisen dramaattisia yhdessä.


Seuraavaksi vasta ehkä kuitenkin Ilkka Kanervia loppuihin astioihin, pelargoneilla pärjätään pitkälle syksyyn. Kiikutan ne sisään kuistille vasta kun pakkaset uhkaavat, leikkaan matalaksi ja kiitän kuluneesta kesästä ja toivotan hyvää talvea. Kädet ristiin hengissäsäilymisen vuoksi. Säästyy melkoisen pitkä penni erityisesti riippapelaquiden kohdalla, jos siis talvetus onnistuu.




Elokuu



Tuntematon kaunis keltainen lilja

Onpa viime kirjoituskerrasta kulunut paljon aikaa. Loma loppui ja arki on taas käynnissä - poden sitä. Oudosti kasvitkaan eivät ole jaksaneet kiinnostaa kuin vasta nyt. Kirjoitan pian lisää, ensin on pakko uppoutua syksyn sipulikukkakuvastoihin, ah...



Kirjoukonhattu



Fantastisen tuoksuisia Syysleimuja, miltei metsämansikan tuoksu...?



Sinisade elpyi



Riippapelargonit ovat ihanimmillaan



Punahattuja rakastan!

tiistai 19. heinäkuuta 2011

Intialainen sermi ja Ed Murray



Odottamani päivänlilja avautui vihdoin! Kaunotar on Ed Murray.

Ei voi mitään; aistin syksyn ilmassa tänäänkin. Onneksi loppuviikoksi on luvattu tropiikin kelejä. Hetken voi vielä kuvitella, että kesä jatkuu.



Pieni myönnytys syksylle: ensimmäinen syyskukka Kryssa




Laiskan naisen sermiversio, en jaksanut alkaa nikkaroimaan piirtämääni pergola II:sta vaan intialainen sermi nakutettiin sisäänkäynnin yhteyteen ja villiviiniä siihen kasvamaan. Onkohan vähän outo tälläisessä rintamamiestalossa...? Outoja ovat ehkä sen omistajatkin.



Syyssädekukka Gaillardia aristata Burgunder kukkii todella pitkään, nyt jo kolmas viikko menossa.

maanantai 18. heinäkuuta 2011

Sangriaa ja pihan kukkasia



Pallerolaukka osoittautui kauniinväriseksi, Katsura punertaa jo
aavistuksen

Olen kuljeskellut Sangrialasi kädessäni pitkin puutarhaa ja miettinyt ankarasti otsa kurtussa mikä mättää. En osaa rakentaa kukkapenkkejä enkä raaski ostaa monta samaa kasvia kerralla. Ensin pitää miettiä, kokeilla, katsella ja velloa-velloa-velloa. Minun on niin kovin helppo eksyä "visioistani" ja hairahtaa alelaarien luona. Mieleeni palautui mihin suuntaan alussa toivoin kukkapenkkieni menevän. Rakastan tummia kasveja ja purppuraa, mutta miksi pihani tuntuu tällä hetkellä olevan täynnä roosaa...? Olen kai liian hellämielinen? Mutta puutarhanhoidon tulisi olla kevyttä ja onnellista, ei raskasmielistä viivojen piirtelyä? Toivottavasti tämä vaaleanpunaisuus voi joskus olla vielä taustana synkille väreille...ehkäpä vielä jostain löytyy hippusen purppura-aineksia...?




Kirjoukonhattu kukkii kohta sinivalkoisena



Äkillinen uusi ihastuminen Jaloangervoihin, tässä Erika



ja tässä Sprite, herkän hörhelömäinen otus, aavistuksen verran riippuva. Jaloangervoja haluaisin kerätä vähän lisääkin



maanpeiteruusu Fairyn pienenpieniä ruusuja on paljon



Limeä ja kylmää vaaleanpunaista, Myskimalva ja Kultapiisku nojaavat toisiinsa, miltei yhtä pitkät



Kesäharso, herkkä...



Kivikko on oudon näköinen kun kukinta on ohitse...pitää miettiä syksyn kukkivia tännekin...



Punaisia ruusuja tupsahtelee sieltä täältä, intohimolla on väri, ruusunpunainen...

sunnuntai 17. heinäkuuta 2011

Kotiinpaluu



Lilium Longiflorum White American kauniita torvikukkia, jotka olivat avautuneet matkan aikana, jotenkin hurmaannun kukista joilla on keltainen nielu! Seuraavana odotan päivänlilja Sammy Russelia kukkivaksi, puhdas punainen keltaisella keskuksella...



On palattu lomamatkalta.
Pohjois-Karjalan maisemat veivät sydämeni; karua vaaramaisemaa, kauniita kukkapeltoja ja huikaisevia järvimaisemia jotka tuntuvat vatsanpohjassa asti. Paluumatkalla oli tarkoitus mennä Mikkelin Kenkäveroon, mutta hurautimme vahingossa ohitse ja lohdutukseksi pääsin käymään Kodin Terrassa. Löytyi Suklaakirsikka puoleen hintaan(pönöttää kuvassa).



Koristeomenapuu Linnanmäen purppuraiset omenat, miltei kuin suklaakirsikat



Valeangervon lehdistä osa on purppuraisia



Koristekurpitsan kauniita kukkasia, joissa lepää öisin mehiläisiä



Vadelmilla herkuteltiin jo



Kasvi, joka herätti mieheni mielenkiinnon (todella harvinaista..) ! Miksi sydämet kiipeilevät muurilla...? Piippuköynnös on kasvi, joka sekoittaa minunkin pääni; hennon vihreä sydämiä täynnä oleva köynnös, voiko olla ihastuttavampaa näkyä?

Puutarhassa tapahtunutta:

* leikkasin kuihtuneet neilikat pois kivikossa

* koottiin toinen kaariportti pergolan jatkeeksi

* maisteltiin Marjatuomipihlajan tummanpuhuvia marjoja; jännittävä sekoitus mustikkaa ja jotain muuta marjaa?

*tänä aamuna ilmassa tuoksui selvästi syksy ja heräsi hulluus mennä ostamaan syyskukkia....syksyn lähestymiseen on kaksijakoinen suhde; rakastan todella syksyä, mutta se edeltää luonnon pelottavaa kuolemaa. Pitää kai ajatella puutarhan lepäävän talvella rankan kukoistuskauden päätteeksi...

tiistai 12. heinäkuuta 2011

Kesäsade



Vihdoin sadetta! Vein kaikki sisäkukat ulkoilemaan :) Kesäsade tekee hyvää niiden kuiville, pölyisille lehdille. Loma etenee laiskasti - huomenna kohti Itä-Suomea. Ihmeellinen väsähdys iski, makoilen vaan ja luen joululehtiä (ajankohtainen aihe toki).

Eilen kitkin tarmokkaana tuntikausia ja suunnittelin kukkapenkin muodonmuutoksia. Humalat kasvavat hurjaa vauhtia, käyn iltaisin kieputtamassa niiden uusia versoja toivottuun suuntaan.



Oregano eli Mäkimeirami, kauniskukkainen sekin



Valkoista liljaa, varmaankin Ivory Pixie, vielä enemmän odotan valkoista longiflorum -lilja White Americaa...



Pallohortensia on aina varma nakki, näitä ei voi olla rakastamatta!




Maanpeiteruusu Fairy on ihastuttavan runsaskukkainen miniruusu



Mustaselja kukkii ihanasti vaaleanpunaisin sitruunantuoksuisin kukin, pallomainen sipulikukka vieressä on Pallerolaukka, joka hissukseen punertuu



Kärhö kukkii suloisesti pergolassa, tämä lajike on Hagley Hybrid

Jännää nähdä kokeeko oman puutarhansa jotenkin eri tavalla kun on hetken poissa...? Yleensä ottaen en käy missään, joten tunne voi olla uppo-outo. Onneksi luonto on sääennustusten mukaan luvannut kastella puutarhaa seuraavat päivät.
Nyt lähden siirtämään Syysvuokkoja eri paikkaan ja siitä sitten pakkaamaan.

Onnellisia kesäpäiviä kaikille ♥

lauantai 9. heinäkuuta 2011

Loma



Harakka käväisi kylpemässä ja nakkasi koristelinnut koristealtaasta jonnekin. No, allas on kenties parempi näin. Heinä on Pronssisara Carex comans Frosted Curls

Alkoihan se vihdoin, loma, eikä sekuntiakaan liian aikaisin. Nyt menee muutama päivä totutellessa. Puutarha auttaa sopeutumaan. Tänään oli antoisa päivä, koska sain ystäväni Piipertäjän viinilasilliselle. Mukanaan hänellä oli kaksi isoa muovikassia kirjokuunliljoja. Olenpa onnekas!



Tähän en kyllästy; lime Poimulehti, sininen Kurjenpolvi Orion ja tummanpuhuva Maksaruoho Purple Emperor



Päivänkakkara (ruma nimi) ja dramaattisen verenpunainen verihanhikki



Ruusumalvaa kenties



Keltainen Tarha-alpi on aika hallitseva, mutta omalla tavallaan kaunis sekin ja kukkii pitkään



Oudon värinen lilja on auennut, nämä jättävät minut ihan kylmäksi, ehkä pisamat tökkii, en pidä niistä omassa naamassanikaan



Mutta aina kun katson Villiviinejäni, tulee tunne, että jos pitää valita vain yksi kasvi, on se tämä!