torstai 16. lokakuuta 2014

Talvivihreää

Hyytäviä tunnelmia..reppana Köynnöshortensia on kuitenkin kaunis kuivuneenakin. Mietin mitä istuttaisin kohtaan jos hortensia ei herää enää henkiin (tuskin). Josko uskaltautuisi säleikköomenapuun tekemään? Ovenpielessä olisi mukavaa olla jotain ilahduttavaa. Mielikuvissa poimii omenan aina sisäänmennessään..
Tämä myös sisäänkäynnin yhteydessä kasvava Jouluruusu ei ole koskaan kukkinut, olisiko nelivuotias jo...Double Ellen Red hän on, olisi kyllä kaunis...ne valkoiset yleensä onneksi kukkivat mikäli ei ole metriä lunta niskassa

Ei ole enää paljoa katseltavaa puutarhassa kun lehdetkin putoavat. Katse kääntyy talvivihreisiin ja niitä arvostaa nyt enemmän. 
Mahonia on samannäköinen aina. On toipunut ja rehevöitynyt alasleikkauksesta hyvin, sen voi siis tehdä. Alkoi olla niin risuinen. Lempinimi on kiva, Pohjolan mimosa. Sen voi hyvin ymmärtää kun katsoo keväällä kerrotuja keltaisia kukkia. 
Kartiovalkokuusi kasvaa yllättävänkin nopeasti, oli ihan minipikkuinen jouluasetelman havu alunperin ja nyt paraatipenkin keskivaiheilla kukoistaa. Toivottavasti saan jotain jouluasetelmasta tälle kaverin. Jostain syystä tämä kasvi on minulla aina ensimmäisten joukossa istuttettavana, niin oli viime pihassanikin
Vuosia sitten istutettu Pylväskataja kasvaa puolestaan tosi hitaasti. Itse tykkään ostaa kaikki taimet pienenä ja odottaa niiden kasvua. Ainakin täällä taimet olostuvat ajan kanssa pihaan paremmin kun saavat ensiksi kasvaa muiden suojissa pienenä
Toinen hidastelija on Hopeakuusi. Alaoksat ovat kärsineet korkeiden perennojen läheisyydestä, vähän huono homma. Mutta talvella perennojen lakastuttua iloitsen tästä pienokaisesta. Olen näemmä istuttanut tämän vuonna 2010, on kasvanut kovasti kun vertaa alkutasoon (minipieni oikealla oleva tupsuke)

Kartiomarjakuusi Hicksii on kasvanut paljon, kiitos runsaiden sateiden, Marjakuuset on ehkä suosikkejani kaikista havuista. Pehmoiset neulaset ja hieno väritys. Samassa sisäänkäynnin yhteydessä kasvaa neljä marjakuusta. Yksi ihan keltaneulasinen, laitan siitä toiste kuvan. Taustalla näkyy hippusen maljamaista Thayere -Marjakuusta. Yksi Marjakuusista voi hieman huonosti, jos se kupsahtaa niin tahtoisin tilalle Japaninmarjakuusen. Se on kestävämpi kuin kartiomarjakuuset. Aluksi haaveilin perinteisestä marjakuusiaidanteesta, mutta ovat kyllä liian kalliita kukkarolleni.  
Tuijista ei tullut yhtään kuvaa, mutta ne ovat turhan aliarvostettuja oikeastaan. Parhaita aitakasveja taitavat kuusen ohella olla kuitenkin. 
Syksykukka-asetelmasta tälläinen Japaninkellovaivero (Pieris Japonica Little Heath). Mietin vielä talvetanko kuistilla vai istutanko maahan. On talvenarka. 
 
Tuoksukurjenpolvet leviävät kovasti, en oikein pidä niiden tuoksusta. Sammalleimutkin haisevat pahalle kun niitä koskettaa vaikka muutoin lukeutuvat lempikasveihini. Upea talvenvihreä kaunotar. 
Haltiankukka Kimono on hyvin hieno
Syysvuokossa on vielä paljon nuppuja, täytyy toivoa, että ehtisi vielä kukkia
Kääpiöperuukkipensas on mennyt aivan punaiseksi
Hitaasti leijailevat maahan Japaninvaahteran lehdet ja sekoittuvat kotoisiin haapojen ja tammien lehtiin
Näille yritin huhuilla, että lentävät väärään suuntaan...eivät minua kuunnelleet...

6 kommenttia:

  1. Kartiovalkokuuset ovat hellyttäviä. Itsekin ostin keväällä neljä ihan pientä taimea ja istutin metsäpuutarhaan ja muuten vain varjon puolelle. Yksi aikaisempi kuivui jokunen kevät sitten, mutta leikkasin vain kuivan osan latvasta pois ja nyt kuusi alkaa taas löytää omaa muotoaan. Hassu juttu, minäkin inhoan tuoksukurjenpolven tuoksua, en tykkää sitten yhtään! Upeat punaiset lehdet japaninvaahterassa ja peruukkipensaassa ja nuo pienet sinnikkäät kukkijat sulattavat sydämen <3

    VastaaPoista
  2. Minäkin sanon muuttolinnuille: 'Näkemiin! Tulkaa keväällä takaisin'

    VastaaPoista
  3. Juuri nyt alkaa se aika, kun havut saavat taas arvoisensa huomion.
    Keväällä istutin monta uutta erilaista kääpiöhavua, kääpiöpalsamipihdan, pallohopeakuusen mm. Ihania ovat.
    Blogissani on sinulle tunnustus/haaste, jos haluat käydä katsomassa :)

    VastaaPoista
  4. Ihania ruskavärejä vihreän seassa.
    Tuo kurpitsa ylimmässä kuvassa on iloinen :). Tulee ihan hymy huulille kun sitä katsoo...

    VastaaPoista
  5. Maria, oo neljä pienokaista! Varmaan ihania metsäpuutarhassasi. Kiitos kauniista kommenteista.

    Vilma, näkemiin nimenomaan, pian takaisin!

    S-Marja, oih miten hienoja erikoishavuja sinulla! Ja tuhannet kiitokset haasteestasi, olen niin iloinen! Kävinkin jo kirjoittelemassa blogiisi.

    Multasormi, kiitoksia! Kurpitsat on niin söpöjä.

    VastaaPoista
  6. Maria, oo neljä pienokaista! Varmaan ihania metsäpuutarhassasi. Kiitos kauniista kommenteista.

    Vilma, näkemiin nimenomaan, pian takaisin!

    S-Marja, oih miten hienoja erikoishavuja sinulla! Ja tuhannet kiitokset haasteestasi, olen niin iloinen! Kävinkin jo kirjoittelemassa blogiisi.

    Multasormi, kiitoksia! Kurpitsat on niin söpöjä.

    VastaaPoista