Vaahteroita, kelloja ja intiaanikesää

Uuden Emerald Lace -japaninvaahteran istutuspaikkaa (3 euroa!) etsin jonkin aikaa -ajattelin sitä kivikkoon -mutta koska tuo väritys on niin sopiva paraatipenkkiin niin sekin päätyi sinne, kiven luo. On aika pitsisen oloinen kasvi. Nähtäväksi jää miten talvehtii.

Seuralaisena sillä on tumma Kääpiöperuukkipensas, eri mausteisen sävyisiä Keijunkukkia ja Kellokukkia ja hopeisia perennoja

Koreanvaahtera ei ole parissa vuodessa kovin paljoa kasvanut, on edelleen tosi pikkuinen. Mikä on kyllä hyvä, koska se kasvaa paratiisipenkissä. Pian se saa kauniin ruskavärityksen.

On syksyisen rappeutunutta, kaunista, mutta kulunutta kauneutta, Mustaselja ja kumppanit...

Maitokello päätti kukkia uudemman kerran, kukat ovat vaaleanpunaisia kellokukkia

Jokin kello tämäkin, pitää kaivella muistikirjoja ja tutkia tarkemmin, tuli vähän yllätyksenä hänen olemassaolonsa...

Sisäänkäynnin luona kelloja soittavat Keijunmekot

Hyvin pikkuinen Kääpiökello kukkii minikokoisin taivaansinisin kukin, tämä on kesän uusi hankinta

Viikon kaunottaren tittelin vie yhä Hopeasyysvuokko, ihailen sitä kaikissa valoissa, pimeässä hohtaa kun outolintu, aamuauringossa kuin silkki ja illalla hehkuu outoa ominaisvaloaan. Kukkakärpäset tai mitkä lie kansoittavat sen keltaisen ytimen aamusta iltaan. 

Muistuttaa kovasti ainoata Japaninvaahteraani  (Dissectum Garnet) joka kasvaa kivikossa. Luulen, että se on vähän pioneerikasvini, istutin sen ensimmäisenä vanhaan pihaani ja sama juttu tässä puutarhassa. 

Uusia Jalokellon kukkia avautuu päivittäin, kauniin läpikuultavia, auringon paistaessa kääntävät kasvonsa sitä kohti kuten minäkin teen

Koreanperhosvaahtera on hento, kuin pienoisvaahtera. Se oli kyllä jo kertaalleen korkea huitula ennen jänisten talviruokailua. Hyvin pian on taas talvisuojausten aika.

Pidän paljon vaahteroista, mutta tilaa niille ei kauheammin ole joten onneksi pieneen pihaan voi istuttaa näitä pensasmaisia vaahteroita ja pienoispuita. Kuten tämän jo nyt hieman kulahtaneen Pallovaahteran, sen lehdet ovat kellastuneet kuten aina syksyisin. Kätevä puu, pienehkö pallomainen latvus vaan kepin päässä. 

Syksy on saapumassa puutarhaan kunnolla, villiviini on jo punainen

Ja hitsi; löysin kesällä istuttamani Muuritatar -köynnöksen, se on hengissä jee vaikka unohdin sen tyystin enkä edes istutuskastellut. On alkanut kiipiä pitkin vanhaa mäntyä. Toivoa on. 

Olen ollut vähän talvimasennuksessa, Aurinko on paistanut, mutta talvi on nyt lähellä ja tuntematon pelottaa. Olisin niin tahtonut sipulit istutettavaksi tässä mielentilassa, mutta eivät ole tulleet vielä. Miten joskus tuntuu, että elämässä menee kaikki aina pidempää tietä?