tiistai 6. lokakuuta 2015

Katkeransuloinen ensipakkasen puraisu

Se tunne kun aikaisin aamulla menee ulos ja jo ovea avatessa tuntee kuinka pakkanen nipistää poskea ja kaikki näyttää vähän nahistuneelta, mutta toisaalta hurjan kauniisti kimmeltävältä. Silti, kurkkua kuristaa jo, näin aikaisinko puolivuotinen talvi alkaa. Tiarellaa lämmittää vielä aikainen aamuaurinko. Onneksi,  sillä sen iho on aivan kananlihalla. 
Pikkumetsässä on vielä keltaista, lehdet puussa, kullankeltaista


Honorine Jobert kukkii nyt huurteisena, pariisin reissuista jäi mieleen siellä joulukuussa kukkivat syysvuokot, ihana näky oli


Ja Syysmyrkkyliljasta osa lakosi kylmästä Keijunkukkien saadessa hopeareunukset. Lajike on Colchicum Autumnale Album, valkoinen syysmyrkkylilja. Kartutan nyt myrkkyliljoja yhden sipulin vuosivauhdilla. Harmi, että näiden valikoimat ovat niin suppeat. 

 
Jäisiä mustavadelmia...

Urheasti pystyssä hän on...kehäkukkanen

Mantsurian jalopähkinä ei tykkää pakkasesta lain

Lammenrannalla aamuauringossa, kulahtanutta kauneutta. Tuossa keskellä pieni kyltti merkitsee liljan paikkaa, laitoin yhden orkidealiljan siihen, roosansävyinen pilkuilla. 

Kun katselin kimmeltävää puutarhaani leijui niskaani rapisevia, jäätyneitä koivunlehtiä. Syyskimikki yrittää vielä.

Keijunmekko selvisi pakkasyöstä toistaiseksi, en saa sitä irroitettua tuosta pylväästä

Kasvielämää kuistilla - lohdukkeeksi. Laitoin jo tasetit soraan kasvamaan vanhaan lasiastiaan. Haitanneeko tuo vaikka kukkisi jo karmeimman marraskuun aikana. Olisi ehkä jopa helpotus. 

Sipulit ovat vastustamattoman söpöjä. Ja tuoksuvat keväiseltä. Onneksi näitä ei tarvitse kuoria ja pilkkoa (Olen nyt hommannut uimalasit niiden oikein sipuleiden pilkkomispuuhiin).

Sisään tulivat myös Hortensia ja Hernesypressi. Ruukut ovat Kukkatalosta (isompi maksaa 2 euroa ja pienempi euron). 

Kellarin pimeyteen ja kylmyyteen valmistautumassa. Plantun alesipulit, kerrotut helmililjat. Jos onnistuvat niin kaivetaan taas esiin tammikuun kevätkaipaukseen. 

Pari tasettia jäi ylikin. Hollannista tilattuna tälläinen 10 sipulin pakkaus maksoi saman verran kuin täällä 5 sipulin.

Ja deppei-ostoksia Siwasta, laitoin nämäkin multiin toivekkaana

Tämä tummempi käenkaali on ollut minulla jo kahdeksan vuotta

Saniaisen pelastin viime hetkellä, melkein tahdoin siitä luopua, sotkee koko talven ravistelemalla kuivia lehtiään. Kesät ulkona tekevät sille hyvää.

Poutapilvet ja pelargonit siirtyivät kuistille

Niitä on nyt joka puolella, enää ei mahdu penkillekään istumaan

Perintöpelargonit jatkavat kukintaa

Puutarhasta löytyi kissanpää..lasten patsas hajonnut, kostea kesä ja pakkanen oli sille liikaa. Kissaprojektimme eteni sen verran, että kävimme eläinsuojeluyhdistyksellä kissoja katsomassa. Kaikki oli jo varattu, erityisesti kissanpennut. Niillä oli toinen toistaan erikoisempia tauteja, yksikin muistutti köynnösruusuni nimeä. 

16 kommenttia:

  1. Onpa tosi ihana syysvuokon kukka, kuin sokerikuorrutettu!

    VastaaPoista
  2. Oi mitä jäistä kauneutta:) Ihanaa, toivottavasti löydätte kisun pikaisesti! Lapset kaipaavat elukoita ja oppivat vastuuta, kun joutuvat niistä oikeista eläimistä huolehtimaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kannustuksesta Maarit! Ihana kun sanoit tuon, että lapset oppivat vastuuta. Ja olisihan se mukava tulla koulusta kotiin kun karvapörri on vastassa :)

      Poista
  3. Luonnossa huurre on niin kaunista! Minä näin huurretta tänä aamuna vain auton tuulilasissa. Ihania kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Saraheinä! Auton tuulilasissa varmaan ikävämpi kun rapsuttamaan joutuu!

      Poista
  4. Muokin vähän kurkusta kuristi ja ahdisti aamulla. Mutta sitten kaunis auringonpaiste sai kaiken näyttämään niin kauniilta.
    Nyt täytyy keskittyä sisäkasveihin, että selviää. Kohta on joulukukkien aikakin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Riina! Tosiaan aika lailla ahdistaa täälläkin. Hyvä idea tuo sisäkasveihin keskittyminen. Ja jouluun :)

      Poista
  5. Hei taas! Olen haastanut sinut mukaan Liebster Awards -haasteeseen. Olisi ihanaa jos ehtisit osallistumaan haasteeseen! :)
    http://mywoodlandgarden.blogspot.fi/2015/10/haastevastauksia.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi suurkiitos sinulle Sara, ihana haaste! Vastailen hitaalla etanatyylilläni, mutta tulossa on!

      Poista
  6. Täällä on ollut parina yönä pakkasta, tänä aamuna jo melkein seitsemän astetta! Vaikka on haikeeta, on silti myös kaunista, kuten huurteiset lehdet ja upeat värit joissakin pensaissa/puissa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pioni. Hui, -7 on kamalan paljon. Yritetään nähdä kauneus tässäkin ajassa..

      Poista
  7. Haikeutta kuvastaa sinunkin blogisi! Haikeaahan se on, kun kukat kuolevat ja luonto valmistautuu talveen. Pidän syksystä, mutta haikeutta tunnen minäkin. Vai kissanpennut mietinnässä. Eläinlapset ovat suloisia. Itsellänikin on juuri nyt eläinlapsi. Ja on myös uimalasit sipuleiden varalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Vilma. Tuntuu tosi haikealta. Syksy on kyllä aivan ihana. Kissanpentua tai paria vailla täällä tosiaan ollaan. Uimalasit on näppärä apu :)

      Poista