perjantai 9. lokakuuta 2015

Puutarha nukkuu

Puutarha on lähinnä loppusiivousta vailla. Tylsää. Eikä sieltä saa oikein poimittua enää kimppuja.
Paitsi enää lumimarjoja. Ruukussa on vielä valkoinen syysmyrkkylilja, odotan josko innoistuisi sisällä kukkimaan. Toin sen vilpeältä kuistilta sisään lämpenemään. S-marketista löytyi viimein budjettiini mahtuva kurpitsa, reilun euron. Jotenkin olen hulluna näihin kurpitsoihin.

Puutarhassa on jäistä. Kapealla ja suojaisalla eteläpuolella kasvit voivat vielä paremmin. Viikko on tarjonnut shokkistartin pakkasiin. Mustaselja ja Tarhavarjohiippa voivat vielä toistaiseksi ok.

Seinää vasten köynnösruusu ja vuorikärhö ovat vielä säästyneet. On siellä seassa yksi omppukin josta tulee säleikköpuu. Pitäisi muistaa suojata se jäniksiltä.


Innovatiivisia suojauspuuhia ollaan harrastettu muutenkin. Vanha aurinkovarjon runko on sopiva japaninvaahteralle ja peruukkipensaalle. Yhdelle mustikalle täytyisi vielä keksiä suojus, verkot loppuivat kesken. 

Ruska on ollut aika vaatimaton tänä syksynä. Ensin oli liian lämmin ja sitten liian kylmä. Rusokirsikka on jo ruskeanpunainen, pian muisto vain.

Lamohietakirsikka ehti vähän vain punertua.

Samoin kävi Pylväspihlajalle

Japaninvaahtera on säilynyt vielä kauniina

Kastelukannut odottavat kevättä

Pakkanen on piirtänyt jääkukkia kasvikupuun, se pitää pelastaa kasvihuoneeseen heti kun sulaa

Haapojen helinä on rauhoittavaa, ne pudottavat lehtensä niin myöhään, ihan viimeisenä oikealla näkyvä tammi, usein vasta joulukuussa. 

Kelloköynnös jäätyi, en viitsinyt irroitella sitä sisään

Puutarhassa kukitaan enää vähän, lähinnä betoniruusuja..pieni akileijan lehti kuuluu klematiskukkaisille kesällä kylvämilleni akileijoille. Ihana jos ne joskus kukkivat. Nauratti kyllä kovasti kun keväällä tein ties mitä lämpötilansahaustemppuja yms. jotta sain akileijat itämään ja kesällä heitin loput siemenet multiin kasvihuoneessa ilman mitään kommervenkkejä ja kaikki itivät. 

Köynnösruusu kukkii vielä eteläpuolella

Waterlily -syysmyrkkylilja ei hätkähtänyt pakkasista

Ja ihan viimeisten joukossa salaisen lehdon uumenissa valkoinen syysleimu vasta aloittaa 

Kuistille pelastin viime tipassa Keijunmekon, kiva kokeilla talvehtiiko sisällä

Kaamoksista selviää valon avulla, pienet valosarjat ovat huippuja

Varsinkin kukkien kanssa

Huhuu. Puutarha nukkuu ja minä odotan ennätysaikaisin kevättä. Se on kai sallittua. Suunnittelin jo vähän mitä kukkia kylväisi ensi kesänä. 

22 kommenttia:

  1. Kevään odotus on todellakin salittua, ajatella miten meillä on aina mitä odottaa! Kuistillasi on ikuinen kevät, olet onnekas tyttö kun sen omistat. Minäkin toivon että jaksaisin tehdä vielä viimeiset siivoukset puutarhassa ennen talven tuloa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maria. Kiva jos saa odottaa kevättä. Kuisti on kiva, mutta siinä on kääntöpuolena kova siivoaminen. Voimia syyssiivouksiin sinne!

      Poista
  2. Miten ajattelit talvettaa keijunmekkoa? Siis leikkaatko sitä pienemmäksi? Minä en varmaan saa omaani kyllä säilytettyä hengissä talven yli, kun en saa viherkasvejakaan oikein sisällä säilymään hengissä (unohdan kastella tai kastelen liikaa). Kuitenkin voisi vaikka kokeilla, kun eihän siitä haittaakaan ole.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vaalean vihreää. Kokeilen viileähkössä pitää tuota Keijunmekkoa, en leikkaa ellei kuihdu. Vähän kastelen. Kokeile ihmeessä. Minua on auttanut sisäkasvien hoidossa vakikastelupäivä eli aina perjantai. Sitten ei tule kastelua liikaa/liian vähän.

      Poista
  3. Samoja pelastuspuuhia täälläkin, verkot loppuu joka vuosi kesken vaikka mitä teksii :)

    VastaaPoista
  4. Blogissani on sinulle haaste. Käythän kurkkaamassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anneli paljon! Kävinkin kiittelemässä blogissasi!

      Poista
  5. Tämän viikon pakkaset ovat olleet kaikin puolin aika nujertavia:( Niin ihanasti veilä kukki dahliat ja tuoksumiekkaliljat, nyt vain roikkuvat kuoleina täynnä nuppuja:( Ihan pakko vielä tulla lämpimämpiä ilmoja, lähes kaikki syystyöt ovat veilä tekemättä.
    Mukavaa viikonloppua ja syyslomaa sinne<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna. Voi harmi noita daalioitasi & miekkaliljojasi. Ja voimia syystöihin!

      Poista
  6. Vasta joulukuussa, ihmeellistä.

    VastaaPoista
  7. Minullakin on lopputyöt puutarhassa meneillään. Jospa saisin nyt viikonloppuna tehtyä. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  8. Kerralla tosiaan rysäytti kunnon yöpakkaset, meillä mittari näytti jonain aamuna -9!
    Onneksi on luvattu ensi viikolle taas plussaa, saa kaivettua kukkasipulit maahan;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pioni. Voi hurja miten kova pakkanen ollut jo teillä! Tsemppiä istutuspuuhiin!

      Poista
  9. Kiitos vinkistäsi tuon puutarhavarjon suhteen;) Tammikuu on jo lähellä. Silloin täytyy ensimmäiset kylvöt tehdä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maarit lohdutuksesta, tammikuussa kylvetään :)

      Poista
  10. Pakkaset tulivat liian aikaisin! Puutarhassa ei ole oikeastaan enää kuin tylsiä hommia jäljellä eli kevättä odotan jo minäkin. Taitaa tulla pitkä odotus, kun nyt jo odottaa :)
    Akileijat on vinhoja, jos päättävät olla itämättä eivät idä, vaikka tekis mitä temppuja, kokemusta on!! Ehkä ne olis paras kylvää syksyllä suoraan ulos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kurjenkello. No niin tulivat :( Pitkä odotus, mutta koskaan ei tiedä vaikka saataisiin aikainen kevät. Ihme temppulijoita ovat nuo akileijat!

      Poista