Lapsuuden lempikukka

Lemmikki, mikä muu?

Lapsena koko maailma oli lähimetsät, rähjäinen oveton ja ikkunaton leikkimökki ja kostea, pitkäheinäinen niitty. Lemmikkejä tutkailin niityllä ja ihmettelin niiden pientä ja täydellistä, vaaleansinistä kukkaa. Ihmettelen muuten vieläkin. Lapsuudesta muistan  parhaiten uhkeat pionit, kukkivan koristeomenapuun ja syksyisin sen kitkerät omenat, hämärtyvässä illassa ulkovalossa heiluvat syysleimut ja koulujen loppumisen kunniaksi kukkivan kulleron, jota katselin kun söin aamupalajäätelöä noin kello 11 pihakeinussa maaten, paljaat varpaat kosteina nurmikolla kävelystä. Samoja kasveja on oltava puutarhassani nytkin, ihan pakko. Niin meillä nostalgikoilla usein. Mutta aikuisena maku on muuttunut. Välillä tekee mieli herkutella magnolioilla ja japaninvaahteroilla, juuttua muodikkaiden kasvien hyllyjen luo, mutta parhaiten sydämessä yhä läikähtää kun näkee lemmikin. Forget-me-not, en ole unohtanut Sinua ja nyt kukit kuistilla pääsiäisen kunniaksi.

Tänään en puutarhaan jaksanut mennä, mutta muutaman kuvan eilen. Anteeksi kun kuvat ovat epätarkkoja, olin väsynyt enkä jaksanut tähtäillä tuulessa. Fantastista kun on lomaa, olen ihan väsynyt arkirumbaan.

Puutarhassa esikot valmistautuvat

Löysin lopulta talventähdet, ne eivät olleet istutuskyltin luona (miksei??) vaan pihan perällä paikassa jonne aurinko ei juuri paista...mitä lie olen ajatellut...suloinen pikkukukka

Mikähän tämä hellyyttävä otus mahtaakaan olla...muisti pettää ja pahasti. Vieressä on sinivuokkoja nupulla, joten tämän täytyy olla joku muu, olisikohan se kiurunkannus?

Ja lähistöllä jouluruusut kehittävät kukkanuppujaan vielä

Varastosta löysin sievät valurautaiset miniaidanteet, Jeanne d´arc Livingin. Näillä on näppärää ohjailla pienten jalkojen kulkua. Ja toisekseen olen hulluna kauniisiin aidanteisiin.

Näissä neljässä pergolan tolpassa pesitään, aukko on mielettömän pieni, mutta ihme kumma mahtuvat sinne koko perhe. Nyt sinne raahataan kortta ja karvaa, pian alkaa piipitys

Vuokot nousevat nyt, tässä pitäisi olla valkovuokko nimeltään Wyatt´s pink

En ostanut kukkakimppuja pääsiäiseksi vaikka niitä katselin. Huomaan etten kaipaa niitä enää niin kun puutarha on heräämässä. Vaikka siellä ei kimppuaineksia ole tarjolla, mutta pienet heräävät alut tyydyttävät kukkanälän. Kukkakaupoissa odotan vaan, että tetenarsissit ja tulppaanit katoavat, niiden kausi on niin hirveän pitkä. Löysin ihanan kukan jälleen Puutarhanikkareilta, Beth Evans -corydaliksen, Kiurunkannuksen

Neidonhiuspuu herää vihdoin kevääseen kuistilla

Juurelle jätin talveksi lehdet maatumaan tai suojaksi...aivan kuin luonnossakin. Pieni kilkka on itänyt puun juurelle.

Lumi on poissa. Linnut keräävät pesämateriaaleja pergolaan ja laulavat. Kevät on täällä eikä talvi enää palaa. Välillä voisi aurinko vaan paistaa.