perjantai 27. toukokuuta 2016

Luonnonkukkia

Minä (niinkuin moni muu) rakastan luonnonkukkia ja olen vieläkin sitä mieltä, että luonto tekee ne kauneimmat kukkapenkit. Kuvat on otettu työmatkallani aamulla viiden ja kuuden välillä, silloin on vielä vähän hämyisää. Kuvassa on lempiluonnonkukkani Heinätähtimö (ehkä, voi olla myös kevättähtimö). Sitä on tupsahtanut kukkapenkkeihinkin tästä viereiseltä metsäkaistaleelta.

Täydellisen suloisia pieniä valkoisia tähtikukkia. Puutarhassa tasapainottelen luodun ja luonnonmukaisen välillä.
Tuntuu, että vaikka nautin luonnonkukkasista paljon, ei niiden kaikkien tarvitse kasvaa pikkuisessa puutarhassani. Onneksi ympärillä on luonto, josta ammentaa kauneutta sydämeen.

Samalla pienellä metsäkaistaleella on varmasti satakunta tammen taimea. Omat empiiriset tutkimukseni kertovat, että pari edellistä leutoa talvea ovat aikaansaaneet ennenkuulumattoman puuntaimien itämisen ja kasvun. 

Rakastan myös Metsäkurjenpolvia, joita metsät ja pientareet ovat juuri nyt täynnä

Miltei jokaikinen aamu tapaan Mustarastaan samalta oksalta

Ihanan vanhan rähjäisen talon rähjäiseltä syreeniaidalta istumasta

Puolukat kukkivat nyt, mustikoissa on jo marja-aihiot (nami)

Ollaan edellä aikatauluissa, yleensä juhannuksen tienoilla kukkivat Lupiinit ovat jo kukassa (bussiin tulee kyllä aina vimmattu kiire kun tähyilen vaan luontoa)

Illalla omassa puutarhassa koen kontrollin menneen, kaikkialla ryöppyää ja rönsyää, Ihmeissäni katson. Äidiltä saadut Puna-ailakit ovat niin suloisia everestillä

Alaskankleitonialla  on upeat kukat, tähtimäiset ja lilanväriset, täällä se ei ole levinnyt yhtään

Saniaiset valitsevat paikkansa itse

Kuunliljojen alla taivaansiniset Nurmitädykkeet 

Aikaisessa tosiaan ollaan; Päivänkakkarat aloittavat jo kukinnan

Perjantaikimpussa puutarhasta poimittuja Kieloja, Koiranputkia ja Akileijoja (joista useimmat ovat tänä vuonna näemmä sinisiä). Tuoksu seurasi perässäni sisälle.

8 kommenttia:

  1. ihana kuvaus arkiaamustasi!
    Luonnonkukat ovat niin suloisia.
    Metsäkurjenpolvia ja niittyleinikkiä olen tänään itse fiilistellyt.
    Ja mustarastas kuuluu niin näihin aamuihin ja päiviin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Irene! Siellä ihan samat puuhat ja ihastukset, huomaan :) Luonto on sellainen voimavara, että oksat pois! Kiitos kun käyt täällä.

      Poista
  2. Ihanaa, että joku muukin arvostaa luonnonkukkia. Puna-ailakki on kuulunut suosikkeihini jo pitkään, samoin aho-orvokki ja tuo tähtimö asustavat pihallani. Kissankello on tainnut hävitä tai katsotaan nyt vielä. Samoin nurmitädykettä löytyy ja kulleroa ja montaa muuta ihanaista kukkijaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maatuska! Ihanat suosikit sinulla! Kissankelloa yritän juuri kylvää lisää, toivottavasti kisulit tulevat takaisin pihaasi. Luonnonkukat ovat niin ihania.

      Poista
  3. Luonnonkukkien ihailija täälläkin! Ja hyvänen aika, kylläpä päivänkakkarat ovat aikaisessa! Ja lupiinit! Ihana tuo kimppusi, minulla akileija ovat vasta pienellä nupulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sanna! Arvasin, että meitä luonnonkukkien ystäviä on :) Kaikki tuntuu olevan pikkuisen aikaisessa tänä vuonna!

      Poista
  4. Ahaa! Tualle valakooselle kevätkukalle löytyy nimi, tähtimö. Sitä kasvaa puutarhakaverin pihas saniaasten seas ja on tosi kivan näkööne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Navettapiika! Tähtimö on varmaan todella kaunis yhdessä saniaisten kanssa!

      Poista