lauantai 28. toukokuuta 2022

Toukokuu on melkein ohitse

 Monsuuni alkoi eikä lopu hetkeen. Etanasesonkikin alkoi. Taivas meni synkkään pilveen samalla hetkellä. kun pääsin töistä kotipihaan. Vuosi on ollut niin kamala ilmojen puolesta, pelkään kovasti, että jää traumoja. Lomaa edeltävä aika tuntuu pitkältä riittämättömyyden piinalta. Rimaa hipoen hoidan lasten jutut, työt ja opinnot. Puutarha rehottaa melko ruokkoamattomana. Tulee ihan fyysisesti huono olo, kun näen suikeroalpia ja vuohenkelloa. Pitelen päätä pinnan yläpuolella vaivalloisesti. Yritän nähdä kauneutta sateisessa puutarhassa. Parissa päivässä on tullut yli 60 mm vettä. 

Pergolassa on vihdoin kivilattia. Mielestäni sopii meille hyvin tämä auroralaatta (Lakan betoni). On suuri helpotus kun sain kukkapenkin pois seinustalta, pääsen kesälomalla paikkaamaan ja maalaamaan sokkelia. Laitan jotain kaunista kiveä seinustalle. 

Istutin tänne säleikköön nojailemaan rusokirsikan. Täytyy vielä istuttaa jotain ja siistiä paikkaa muutenkin. Haaveilen myös amppelikasveista tänne. Sain ystävältä viehättävän amppelin, laitan siitä myöhemmin kuvia. Pyykkinarun paikkaa pitää myös vielä miettiä..

Minimetsäpuutarhassa kielot ovat aloittaneet kukintansa ja tuoksuvat voimakkaasti. Kalvaspikarililja on kaunis. 

Dolgo ja muutkin koristeomenat ovat aloittaneet kukintansa


Uskomattoman kaunis koristeomenapuu Tammisaari ruusupenkissä

Kerrottukukkainen koristeomena Aamurusko

Hopa on täpötäynnä nuppuja, samoin Royalty. Toisella puolella pihaa Makamik kukkii. Erstaa ja Musta Kaunotar odottavat vielä, samoin Cheal´s Weeping-riippaomena. 


Suuri Pilvikirsikka kukkii uhkeana- tekee julmetusti uusia taimia, joita olen luovuttanut ystäville

Schalininkirsikka on vasta avautumassa, kerrottukukkainen kirsikka. Tänä vuonna sydämeni sykkii näille valkokukkaisille eniten. 

Luonto on lähellä..perjantai-illan, kuten kaikki muutkin illlat vietän kyyhkysten kanssa. Ne eivät pelkää minua enää ollenkaan, kuuluu vain kahahdus ja laskeutuvat suoraan viereen. 

Paljon vietän aikaa myös oravanpoikasten parissa. Yhden pentueesta tappoi varis ja harakka yhteistuumin, nyyh. 

Pergolassa on kahdessa pylväässä taasen linnunpoikasia, joten siellä pitää olla hiljaa. Yhdessä pylväässä on mehiläisten pesä. En arvannut pergolaa pystyttäessä millainen monitoimilaitos siitä tulee. Aika ihanaa. Tuo kolo pylväässä on oviaukko ja sen yllä lintuäiti minua komentaa poistumaan. 

Pakko ottaa väliin aurinkoisia kuvia, en kestä muutoin enää. Pergolassa köynnökset ovat heränneet vasta näin myöhään. Kärhöt, amurinviini ja kiinanlaikkuköynnös. 

Myöhään viime syksynä siirsin mongolianvaahteran kivikosta toiselle puolelle pihaa. Luulin, että se kuoli, mutta onneksi ei. Tämä on pieni vartettu versio.

Ah ihanaa..valkohikkori selvisi ekasta talvestaan. Valeakaasia on myös oikein hyvässä kondiksessa vaikka onkin talvenarka puu. 

Kaksi katsuraani ovat kärsineet viime kesän kuivuudesta, mutta hengittelevät eteenpäin.

Päärynä on taas kasvanut ja aloitti kukinnan jokin aika sitten jo, aika pörinä tässä kävi niinä päivinä, joten saamme varmaan taas päärynöitä. 

Kauneimmat tuomipihlajat, on niin ikävä jo näitä nyt kun terälehdet varisevat maahan kuin lumi. Olen kerännyt siementaimia ympäri pihaa ja täydennysistuttanut. 

Tuomipihlajat ja onnenpensas kivikossa

Japaninverivaahtera on jo kymmenvuotias

Pergolan Prunus Kanzan aikoo kukkia jälleen, paraatipihan tuulisella paikalla kasvava ei kuki koskaan. 

Olen vieläkin shokissa tästä talvesta ja keväästä, kuin myös kasvini. Kaikki eivät herää koskaan vaan vaipuvat ikiuneen. Yhtä dramaattinen herääminen ja syksyinen lakastuminen on tarhavarjonhiipalla, joka herää kevääseen mustana. 

Aina viimeisten joukossa kevättä katsomassa: Fagus sylvatica

Acer pseudosieboldianum - koreanvaahtera

Rusotuomipihlaja. Oikeasti palvon näitä tuomipihlajia. 

Acer campestre - niverävaahtera. Selvisi talvesta!


Hirveän pitkään kukkinut Prunus Kiku-Shirade-Sakura. Aurinkoa kaivaten.

16 kommenttia:

  1. Oli tosiaan pitkä talvi ja rannikolla taisi talvi tehdä aika paljonkin tuhoja. Meidän tontilla tuhot ovat maltillisempia. Toki suojalumen kaatama verkko koitui omenapuun tuhoksi. Muutamaa kasvia saan jännätä vielä hetken, että mikä niiden kohtalo on. Osa kasveista on toki riskillä istutettukin.
    Työn, opiskelun ja perheen yhdistelmä tarkoittaa sitä, että puutarhalle ei vain jää yhtä paljon aikaa. Minä tuskailin sen yhdistelmän kanssa myös jokin aika sitten. Onneksi on kesäloma, toivottavasti akkusi latautuvat silloin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vaalean vihreää! Talvi oli kamala. Kuoliko sinulta omenapuu nyyh? Näin justiinsa on, liikaa tekemistä liian lyhyessä ajassa, ei vaan jaksa. Onneksi kesälomaa ei ole vielä poistettu.

      Poista
  2. Ihanat kirsikankukat kahdessa viimeisessä kukassa. Talvi oli pitkä ja kevät tuli myöhään, nyt kaikki puutarhatyöt on tehtävä nopeammin. Tuhoja tulee ja aina ne harmittaa.

    VastaaPoista
  3. Onneksi noin moni kokeilukasvisi on selvinnyt talvesta! Kun miettii, millaista horroria viime talvi oli, se on iso voitto.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saila! No niinpä, kiitollinen tässä saa olla...

      Poista
  4. Ihania kukkapuita! On teille osunu sateeta. Tääläki o satanu, mutta aika maltillisia lukemia. Talavi oli tosiaan pitkä ja raskas. Kasvit heräävät hitaahkosti. Kyyhkyyne meilläki pölähtää harvase päivä pohojoospääryn sembras.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Navettapiika! Ja sadehan sittemmin vaan jatkunut, plääh. Niin kamalan talven perään. Ihana tuo kyyhkynen, sembra on varmaan just hyvä puu istustella kujertamassa.

      Poista
  5. Noita kukkapuita ei voi kuin huokaillen ihastella. Talven jälkeiset tuhot ovat aina ikäviä, mutta kai ne kuuluvat osana tähän puutarhanhoitoon ja ne joutuu vain pitkin hampain hyväksymään. Minä jännitän miten kärhöni ovat selvinneet talvesta?
    Mukavaa kohta koittavaa kesäkuuta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kruunuvuokko! Toivottavasti kärhösi ovat selvinneet hyvin! Täällä ainakin kaikesta huolimatta kärhöt selvinneet. Ihanaa kesäkuuta sinulle myös!

      Poista
  6. Talvituhot harmittavat valtavasti! Ja surkea sää ei lisää yhtään fiiliksiä! Silti ihmettelen ja ihailen tuota upeaa puustoa, joka pihapiirissäsi kasvaa, kukkii ja kukoistaa! En yhtään kummastele sitä, että vietät puutarhahetkiä yhdessä kyyhkysen, oravien ja pikkulintujen kanssa, kyllä tuossa puutarhassa viihtyisin minäkin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sirkku! Ilmat on raskaat olleet niiin pitkään, ei ihme, että suomalaiset väsyy. Voi kiitos Sinulle!

      Poista
  7. Ihania kukkivia puita!
    Paljon onneksi selvisi pitkästä ja vaativasta talvesta, jotain varmaan katosi kaikilta:( Meillä suuri lumimäärä kuitenkin suojasi arimpia.
    Ja tuo sademäärä, olisipa jakautunut vähän tasaisemmin, meillä kun tuli vain 3mm!
    Aurinkoisia päiviä toivoen, sillä ne yleensä saavat hymyn huulille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pioni! Jotain katosi varmaan kaikilta, se on totta. Meilläkin oli suuri lumimäärä, mutta pitkittynyt kevät jäineen oli paha. Aurinkoisia päiviä Sinulle myös!

      Poista
  8. Upeita kasveja puutarhassanne on kyllä paljon! Ja moni on selvinnyt talvesta, joka oli tavallista ankarampi. Meillä täällä lounaisrannikolla ei onneksi ole satanut ihan yhtä paljon kuin teillä - 60 milliä jo tuntuu.
    Aurinkoista alkukesää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hitunen! Onneksi olette säästyneet pahoilta sateilta. Aivan ihanaa ja aurinkoista kesää Sinulle myös!

      Poista