perjantai 25. huhtikuuta 2014

Narsissien aika alkaa


Pääsiäisnarssissi-istutus avautui hieman myöhässä
 
Pihalta löytyi yksi vähän samannäköinen tapaus,
edellinen päätynee sille kaveriksi, lajikkeesta ei tietoa
 
Alppikärhössä pienet lehdykkäiset

Kivikon valkoinen Palloesikko hurmaa

Mustaselja Black Lace heräilee eloon, epätarkka kuva, mutta pääosassa onkin taustan Rusopäivänliljat, maltan tuskin odottaa niiden kukintaa tässä kulmauksessa

Koristeomput ovat pian tulossa lehteen, ihanaa

Terttutulppaani Tulipa praestans Van Tubergen's Variety, aikoo kukkia ensimmäistä kertaa yhdessä Kevättähtien kanssa. Erilainen kevät!
 
Puutarhan tahti onneksi hieman hidastui viilenemisen myötä. Enää ei tarvitse päivittäin huhkia (miten niin otan vakavasti puutarhan hoidon..). Kaunista on edelleen. Olisi jo kiire leikata ruusut. Koivut ovat jo enemmän kuin hiirenkorvalla.

3 kommenttia:

  1. Voi onko sinulla jo ollut huhkintaa! Itse en jaksa odottaa, että pääsen huhkimaan sunnuntaina ;-) Sellaista tämä on, eihän sieltä voi olla poissa!
    Ihanaa kaikkea, ja kiva kuulla, että rusot ovat päässeet kotiin. Toivotaan kukkia mahdollisimman pian!

    VastaaPoista
  2. Ihanaa, tulppaanit jo melkein kukassa! Meillä täällä Pohjois-Savossa ei ihan vielä:)

    VastaaPoista
  3. Saila, ehkä huhkinta oli tosiaan ylisana. Kiva, että pääset sunnuntaina tositoimiin! Rusot on ihanat, kiitos vielä!

    Maarit, teillä siellä kaikki ihanuus vielä edessäpäin!

    VastaaPoista