Huikaisevan sininen taivas pergolan yllä muutaman viikon takaa, kaunista
Sade tekee hyvää puutarhalle. Sitä olinkin toivonut ja tilannut. Ennen sadetta ehdin juuri rapsuttaa nurmikon, haravoida suurimmat roskat pois ja silputa perennanvarsia. Kasvihuoneen kuurausta seuraavaksi ohjelmassa. Rakastan näitä kevättöitä. Leikkasin peräti yhden omenapuun oksankin maljakkoon, mutta kadotin sen siivouksen tuoksinassa.
Riippakoristeomenapuun suloiset punasilmut ja maasta nousevat tulppaanit kuunliljapenkereessä
Kauhurinteessä nuppuja, Tulipa Sogdiana, pikkuinen villitulppaani
Kasvihuonekin peseytyi ulkopuolelta sopivasti. Sisäpuolella olisi vielä siivousta jatkettava. Lattiaa ei edelleenkään ole, mutta luulen rahapulassa miettiväni vielä lattiamateriaalia vuoden tai pari, siihen asti on mentävä näin. Pitkäikäinen ratkaisu on parempi kuin paniikkivalinta.Tomaatit ja muut herkut istutan toistaiseksi vain ruukkuihin.
Tuomen silmut aukeamaisillaan, tämä kuva on naapurustosta vaikka itsekin Tuomesta haaveilen...
Onnenpensaan kukkanuput paisuvat päivä päivältä, odotan kukintaa jo kovasti
Taimimoisiolle tehty pieni tilaus ystävän kanssa. Tilasin Kääpiöperuukkipensaan, jännää! Lisäksi varjoperennoja muutaman ja yhden kärhön. Olen lukenut kärhökirjaa koko talven (yöpöydälle vahingossa unohtunut, siksi :) ) ja vasta tajunnut miten vähän kärhöjä myytäessä kerrotaan niiden arkuudesta, aika moni tuntuu olevan hyvinkin arka. Vuorikärhöni Clematis Montana Fragrant Spring ei ole koskaan kukkinut ja nyt tiedän miksi; se on lähinnä viherhuoneen kasvi. On talvehtinut vuodesta toiseen lämpimässä pergolassa, mutta kukintaa siis lienee turha odottaa. Kukkanuput paleltuvat hyvin helposti kevään pakkasöinä.
Vau, sinulla vuorikärhö on talvehtinut! Minulla se eli tasan yhden kesän ja kuoli seuraavana talvena, joka olikin se viimevuotinen kauhutalvi. Pöh. Ehkä sillä tällaisena talvena olisi voinut olla mahdollisuuksiakin, mutta. Ajattelin olla järkevä ja ostaa sen tilalle lumikärhön joskus, se ainakin talvehtii ja kukkii! Kun pitäisi peittää rumaa verkkoaitaa sen avulla.
VastaaPoistaKivaa että sait kaverin tilaukseen, Moisiolla on hyvä valikoima!
Sinulla täytyy kyllä olla hyvin suojaisa piha siellä, kun kaikki on jo noin pitkällä! Täällä on kaikki ollut jämähtäneenä paikoilleen viimeiset 3 viikkoa! Ainoastaan sinivuokot ja muutama krookus kukkivat!
VastaaPoistaPeruukkipensas kuullostaa hauskalta!
Meiltä ei ole kovin pitkä matka sinne Taimimoisiolle, pitäsikön tässä kevään kulessa poiketa......
Hyvät suunnitelmat!
VastaaPoistaMullakin tulevan kasvihuoneen lattiamateriaali mietinnässä, vanhat tiilet olis ihania, mutta mistä niitä löytäis. Tykkäisin myös luonnonkivilattiasta...
VastaaPoistaSaila, Lumikärhö on varmasti ihana. Aina ei jaksa pelehtiä näiden talvenarkojen kasvien kanssa.
VastaaPoistaS-Marja, en tiedä onko suojaisa, mutta etelä-Suomessahan tässä ollaan vaikka itsestä tuntuu ettei mitään tapahtuisi. Ilman muuta suuntaa Taimimoisiolle, kannatetaan :)
Vaaleanvihreää, kiitos!
Pioni, ai niin saat kohta kasvihuoneen! Tiilet olisivat kyllä kauniita. Luonnonkivet vielä ihanampia!