tiistai 17. maaliskuuta 2015

Kylvöhimoa

Orvokit ulkoilevat päivittäin, mutta yöksi tuon ne turvaan kuistille. Yöt ovat niin kylmiä, elän jatkuvassa pelossa, että unohdan orvokit ja narsissit yöksi ulos jäätymään.
En ole ihan vielä luopunut kuistilla elämisestä. Leikkasin vahingossa Tuoksuköynnöskuusaman verson poikki joten toin senkin kuistille jossa lehtiä nyt avautuu. Kokeilen jos tämänkin saisi juurrutettua jollain ilveellä.
Onnenpensas lopettelee puolestaan kukintaansa joka ilahdutti maljakossa miltei kolme viikkoa. Lehtiä tulee tilalle, ihania tuoreenvihreitä versoja
Mustaherukan oksa kukkii ja juuret kasvavat päivä päivältä, pian on ihan pakko siirtää oksa multiin
Olen vieläkin aika rakastunut Apricot Whirl -narsisseihin jotka kukkivat Viikunan juurella. Onneksi ne voi istuttaa puutarhaan myöhemmin.
Vartettu pikkupaju availee lehtiään, minulla kasvaa kivikossa toinen tälläinen pieni joitakin vuosia sitten ostettu. Tykkään näistä hurjasti. Tekevät usein pääsiäiseksi minikokoisia söpösiä pajunkissoja.
Se ainut ostamani pelargoninpistokas on vielä hengissä, aina eivät minulla onnistu Plantusta ostettuina... 
Kuistilla kun katselin niin iski hirveä himo kylvää jotain! Oli pakko laittaa Ruusunätkelmät (niin täydellinen nimi kasville!) likoamaan. Turhan aikaista näille, mutta menkööt. Tuoksuherneiden kanssa odottelen vielä...
Kävin siemenpussitkin läpi, mutta kaikki olivat sellaisia ettei kannata vielä kylvää. Teen taas alkukesästä kasvihuonekylvöjä perennoista, oli niin näppärää. Kellokukkakuumeeni ei ole laantunut, pitää ensin saada muutama penkkiin jotta pääsen yli kuumeesta. Teen kolmannen yrityksen pergolan kukkapenkin kanssa. Ensimmäisinä vuosina pidin sitä yksivuotispenkkinäni johon kylvin kaikenlaista kesäkukkaa. Totesin vain aika pian sen nielevän hurjasti vettä jota ei liiemmälti ole. Sitten yritin tehdä perennapenkkiä, mutta kuivassa ja kuumassa ei oikein mikään viihtynyt kovin hyvin. Harsokukat vain. Tänä kesänä kokeilen josko Kellokukat viihtyisivät niiden seurassa, olisi jotenkin hellyyttävän ketokukkamaista tunnelmaa tuova viritelmä.
Kuistilla on mukava kahvitella, seurassa tai yksin, täytyy vaan olla aika nopsa ettei juo pikkukärpäsiä. Jos kaffekupin jättää pitkäksi aikaa, saattaa olla kymmenkunta kärpästä uimassa kupissa.
Kylvökset ovat välillä niin outoja, näyttääkö rairuoholta (ihan virallisesta rairuohopussista) ?Mitähän ovat...

Jotain piti kuitenkin heti päästä kylvämään, vaikkapa sitten  kuistilta löytynyttä kukkaniittyseosta purkkiin. Minulla on ollut jo monta vuotta haaveena kylvää tätä ulos, ehkäpä tänä kesänä. Paikaksi havittelen kivipenkereen päällistä joka on heinittynyttä peltoa miltei, leikkaan vaan kuutioita mullokselle ja sinne niittysiemeniä. Jostain luin tälläisen niksin aikoinaan.
Ihmeellisen innoissani kylvän taas vaikka ei ehkä kannattaisi kun katsoo näitä orvokinruipeloita joita kylvin sata vuotta sitten jo, hih. Ehkä minulla ei ole kauheasti lahjoja tähän kuitenkaan.
Kelloköynnös on myös itänyt, näillä on sentään aina upean jykevät taimet joita ihailen
Ulkona jatkavat samat kukat auringossa.
Snowbunting-krookukset, ovatko ne aina olleet näin pieniä vai tuntuvatko vain...
Prince Claus -krookukset avautuvat myös hiljalleen
Lumikellot avautuvat minulla ylösalaisin, miten outoa...eikös näiden pitänyt olla hienostuneita alaspäin nikkaavia herkkiä otuksia?
Uusia Iriksiä avautuu hiljalleen, sama juttu ruukussa ja pihalla, avautuvat yksi kerrallaan...
Samettinen tuo pinta, hurmaavan tumma
Seuraava kukkaihanuus saattaa olla villitulppaani joista kukkaosio kurkistaa
Tulppaanit nousee kyllä hurjaa tahtia vaikka on niin koviakin pakkasia. Mutta enimmäkseen on ollut ihania, auringontäyttämiä päiviä. 

14 kommenttia:

  1. Ihanan tunnelmallisia, keväisiä kuvia. Ei mikään ihme, että olet ihastunut tuohon narsissiin, se on todella upea tapaus ! =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos KesäKukka sanoistasi. Narsissi oli kyllä oikea aprikoosipyörremyrsky :)

      Poista
  2. Jestas, minkä kokoinen kuisti sinulla on, kun noin paljon kasveja sinne mahtuu?? Ihanaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susanna. En tiedä neliöitä, mutta siellä on kenkiä, vaatteita ja lastenvaunutkin ja kasveja sikinsokin ahtaasti. Olen rohmu :)

      Poista
  3. Näyttää kovasti siltä, että kukkatouhut on hyvällä mallilla ja vauhdissa ;) Toi narsissi on niin ihana, että mä haluun tommosia!! Taas uutta pakko-saada-listalle :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kurjenkello. Ilman muuta, aprikoosipyörremyrskyä sinnekin :)

      Poista
  4. Hei!
    Blogissani on sinulle haaste
    http://rikkaruohoelamaa.blogspot.fi/2015/03/pirkko-haastoi-ja-nain-vastasin.html

    VastaaPoista
  5. Voi, että miten ihania kevät kuvia! Kunpa nuo lumet pihaltamme jo sulaisivat =/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maarit. Minäkin toivon kovasti, että lumenne jo sulaisivat :/

      Poista
  6. Ihanan keväisiä kuvia! Täällä ovat kukkapenkit vielä ihan lumen peitossa ja metsissä kävellään kestävällä hangella.
    Olen tänään vastaillut mukaviin puutarhakysymyksiisi. Oikein hyviä kuvia en kyllä löytänyt.
    Hyvää viikonloppua! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sara! Kävinkin katsomassa :-) minusta oli kyllä hienot kuvat.

      Poista
  7. Vaikka mitä ihanaa! Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista