maanantai 9. maaliskuuta 2015

Maaliskuisia pihatutkailuja

Eilen sitä kaipailin ja tänään saatiin auringonpaistetta (+10 astetta), oikea unelmapäivä. Osan päivää sininen taivaskin. Kiertelin lukemattomia pihakierroksia joiden voimilla jaksaa taas harmaiden päivien ylitse. Luulen, että kasvitkin nauttivat. Otin tännekin paljon kuvia. Kevät tuntuu kyllä todella aikaiselta tänä vuonna, maaliskuu muistuttaa huhtikuuta. Tuoksuköynnöskuusama säilyi vihreänä koko talven ja avaa jo uusia lehtiä. Talvi oli sittenkin aika leuto. Tarkkailin erityisesti perennoja.
Keskellä oleva keppi on Näsiä ja oikealla on Pikkusyreeni, hyvin pientä kehitystä kummankin nupuissa
Tämä rumilus on raparperi, on hauska nähdä se taas
Leikkelin hirveän määrän perennoja ja huomasin taas miksi kuihtuneet kasvinosat ja lehdet kannattaa jättää talveksi, kun ne poistaa niin alta paljastuu vastapuhjenneita lehtiä. Tässä Poimulehti. Puutarha opettaa.
Lasten kasvimaalla on ystävältä saatu Kirahvinkukka herännyt eloon
Kauhurinteessä villitulppaanin alkuja
Jänisten osittain syömissä krookuksissa on kukkanuput säästyneet onneksi, taitavat olla valkoisia
Hanhikkien ihanan pörröiset lehdet
Minulle tärkein kevään merkki on valkoisen palloesikon esiinkurkistus kivikossa, siitä tiedän aina perennakauden alkavan
Kevätkaihonkukka kurkistaa myös, odotan eniten viime vuonna ostetun valkoisen version kukintaa
Lammenrannalla mustarastas käy pulikoimassa lintualtaassa muttei antaudu kuvaan. On niin hellyyttävä näky. Hopeanhohtoinen kartiovalkokuusi on syksyllä vasta istutettu
Herkkua on siinä monenlaista.... krookuksia, tulppaaneja, iriksiä ainakin, pergolassa
Palloesikkoja, kevätesikkoja ja metsämansikoita
Piipposille kuuluu ihan hyvää vaikka lähtivät liian aikaisin kasvuun. Hieman lehtien kärjet vaikuttavat kulahtaneilta.
Saunanedustalla myös joskus siemenestä kylvämäni Harsokukat pilkistävät mullasta
Pieni lumikello on tosi vaikea kuvattava, kääntää aina kasvonsa pois :)
Onneksi pienoislehdossa on tulossa niitä lisää, äidin puutarhasta saatuja
Toivottavasti ei tulisi enää hurjia pakkaslukemia, Tähtimagnolian kukinta olisi taas toiveissa. Sillä on ihanan pörröiset nuput, vähän kuin villakangastakki päällä

17 kommenttia:

  1. Voi apua, miten ihanasti puutarhassasi jo vihertää! Ihana kevätaurinko paistoi vihdoinkin. Blogissani olisi sinulle haaste:)

    VastaaPoista
  2. Tänään taisi olla aurinkoinen päivä koko Suomessa! Kyllä sitä jo ehdittiin kaivatakin!
    Ainakin pari seuraavaa viikkoa pitäisi lämpötilan pyöriä siinä nollan molemmin puolin. Ei kovin todennäköistä, että vielä tulisi kovia pakkasia....
    Nyt alkaa olla se aika, että vaan kuljetaan hurmioituneena pihalla, meilläkin oli jo vaikka kuinka paljon kaikkia piippoja tullut näkyviin. Varmaan yön aikana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marja. Niin se vaan taitaa olla, että taas selvittiin talvesta. Ihana, että pääset nauttimaan piipposista.

      Poista
  3. Paljon kasvaa jo kaikkea ihanaa sinulla siellä!

    VastaaPoista
  4. Yhdyn edellisiin kommentteihin, hurmion ajat ovat käsillä<3

    VastaaPoista
  5. Ihanaa kevättä! Täälläkin ollaan yhtä hurmioituneita :-)

    VastaaPoista
  6. Varsinaiset karvatassut nuo hanhikin lehdet! Sinullakin on puutarhassa jo niin kevät.

    VastaaPoista
  7. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  8. Pieniä ihmeitä tulee esiin koko ajan, on ihmeellistä miten se kevät aina tulee kuin yllättäen. Hurmos lisääntyy viikko viikolta, tänään linnutkin sen laulullaan totesivat :)
    Kaikki peukut pystyyn tuolle ihanaiselle tähtimagnolialle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maria. Linnunlaulu onkin ihanaa. Kiitos peukuista.

      Poista
  9. On tää ihanaa aikaa, kun puutarhasta löytää joka päivä jotain uutta ihasteltavaa :) Tähtimagnolian nuput ovat suloiset, toivotaan suotuisaa säätä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kurjenkello. On todellakin ihanaa aikaa. Kiitos magnoliakannustuksesta!

      Poista