sunnuntai 5. huhtikuuta 2015

♥ Orvokit ♥ Viola ♥

  Jäätävän hyytävän kylmä päivä. Lumisadetta, tuulta, harmautta, kaikkea sellaista tarjoili pääsiäinen. Juhlin pikkuorvokkieni kanssa ja asettelin niitä ruukkuihin sormet kohmeisina. Eilen istutetut orvokit olivat yön aikana peittyneet lumeen. Tyhjensin ällöttävältä haisevan kompostin (jota tyhjentäessä kättelin uuden naapurin 100 lehmän navettaa muistuttavissa odööreissä, hihi). Aitaprojektia teimme niin paljon kun ehdimme. Kun vielä olisi vaikka parin tunnin ajan ylimääräinen peräänkatsoja yhdelle pienelle ikiliikkujalle niin hommat valmistuisivatkin joskus. Vaan taistellaan eteenpäin! 

Istutimme tuijat uudelleen nätimmin, syksyllä myöhään tuli roiskaistua sinnepäin. Ja taas kaahasimme Plantageniin hakemaan Isotuomipihlajan aitataimia. Tahdon sellaisen aidanteen jossa kasvaa tuijia ja tuomipihlajat vuorotellen. Plantagenissa oli perennat ja taimet laitettu esille, oli niin ihana katsella niitä. Ostin yhden haaveilemani valkokukkaisen pikkutalvion ja valkokukkaisen scabiosan. Minulla on nyt kai valkoinen kausi. Perennoja esille laitellut myyjä oli ihana, yhtä innoissaan kuin asiakas, tai jopa vielä enemmän. Jäi rupattelemaan intohimoistaan kasveihin pitkän tovin. Kasvit yhdistävät monia ihmisiä. Pinterestissäkin on ollut niin hauska huomata, että jossain toisella puolen maailmaa oleva tuntematon ihminen tykkää ihan samoista jutuista kuin minä. Että loppujen lopuksi me ihmiset olemme aika samanlaisia kun pintaa vähän raapaisee. 
Orvokkihekuma jatkuu, ripustelin sinne tänne, sisäänkäynnin yhteyteen
Kasvihuoneen luo, hanskat olivat näemmä todella multaiset, mutta ehkäpä sade siistii ja huuhtelee
Kärhökierroksen tein, kaikki muut näyttivät ihan hyviltä paitsi tähtikärhö rubromarginataan en saanut minkäänlaista kontaktia. Tässä paviljonkiin viime vuonna istutettu Etoile Violette.
Vielä hippunen pääsiäistä on ilmassa, mitenköhän saan pelastettua akileijan taimet rairuohon seasta?
Narsisseja vielä hetken, kohta alkaa jo riepomaan liika keltaisuus.

Huomenna ohjelmassa Isotuomipihlajien istutusta ja aitaprojekti jatkuu. Pääsiäispyhät ovat hieno keksintö, oikea pieni puutarhaloma. 

6 kommenttia:

  1. Orvokit on niiiin suloisia. Keväisin niitä on aina saatava paljon ja joka paikkaan! Mullakin meinaa olla tota valkoista kautta ja toisaalta kaipaa väriäkin, heh. Mukavaa viikkoa ja tsemppiä projekteille, ensi viikolla pitäis säätkin suosia vähän paremmin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kurjenkello! Orvokit on todellakin ihania. Kiva, että sinullakin valkea kausi! Aina sitä väriä hupsahtaa mukaan kuitenkin :) Mukavaa viikkoa sinnekin!

      Poista
  2. Ihanat hommelit sinulla! Lumet ovat onneksi meilläkin alkaneet sulamaan;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maarit! Hienoa, että lumet sulavat vihdoin, olen iloinen puolestasi!

      Poista
  3. Kuulostaa hyvältä tuo aitaprojekti ja pääsette huomenna jatkamaan! Ja siellä jo taimistot valmiudessa, vau! Täällä taitavat avata vasta vapun tienoilla, sitten ei meikäläistäkään enää pidätellä ;D
    Ihania ostoksia ja istutuksia, mutta sää siellä on ollut ilmeisen karsea. Nyt kyllä lämpöä jo kaivataan. Uusi naapurinne sai tutustua sinuun oikein hienolla tavalla, tositoimissa rakkaan harrastuksen parissa!
    Mukavaa huomista puutarhapäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maria! Vastako vappuna avaavat? Sitten heti oven taakse :) Plantussa oli laitto ihan vielä kesken ainakin. Minua nolotti se haiseva kompostori ja uusi naapuri-yhdistelmä kamalasti. Ihania puutarhapäiviä sinne!

      Poista