torstai 23. huhtikuuta 2015

Pieni on kaunista.

Tuulinen päivä. Siivosin lähimetsän, tuli päivän hyvä työ tehtyä. Kaksi jätesäkillistä muoveja, pahvisia kahvimukeja, styroksia sun muuta. Kurjaa, että roskataan. Samalla ihastelin vuokkoja ja sammaloituneita puunrunkoja. Lapsi toi kimpun sinivuokkoja, en raaskinut kuitenkaan kertoa rauhoitetuista kasveista. Seuraavana päivänä toi puolestaan valkovuokkoja ja kolmantena yhden keltavuokon. Onni tulee joskus tuliaisten muodossa.

Pienet kauniit kasvit sulostuttivat päivääni. Yöllä oli satanut joten moni vanha tuttu oli ryöminyt esiin mullasta.
Itsekseen seikkailemaan lähtenyt persiansinililja
Lila palloesikko
Vaaleamman lila palloesikko
Valkokukkainen Imikkä
Valkoinen kevättähti (kukasta tulee muuten kovasti tasettinarsissi mieleen)
Sinistä...Imikkä ja Scilla

Ja odotus.
Tulevat herkut: pikarililjat, koiranhampaat ja villitulppaanit.
Valkoinen Sinililja vasta aloittaa kukintaansa

Balkaninvuokkojen nuput
Sateen herättämät aarteet: perhosorvokki Viola sororia freckles
Lämmintä betonimuuria vasten köynnöshortensia uskaltaa avautua
Katsuran punaiset silmut
Vitipensaan, narsissien ja tulppaanien nuput
Ja ystävältä saatu Pystykiurunkannus  josta menee pää pyörälle kun se on niin herkullinen.

19 kommenttia:

  1. Meilläkin nuo pysykiurunkannukset nyt kukassa, ovat naapurin ukolta saatuja. Kolmea muutakin kiurunkannusta pihalta löytyy, mutta kyllä tuo ihan perinteinen on kuitenkin mielestäni kaunein<3
    Sulla on vitipensas jo noin pitkällä, meillä olen vasta vaivoin todennut sen olevan elossa:) Tumma Kaunotar taitaa olla myös hengissä, vaikka vaivoin siinä edistystä tapahtuukin. Nietoksessa ei toistaiseksi elonmerkkejä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna. Kiva naapuri sinulla :) Kiurunkannukset on hienoja, ei minullekaan tarvitse olla erikoisia lajeja, tämä on kaunis. Hienoa, että kaikki syysostoskasvit on siellä elossa! Ihana uutinen!

      Poista
  2. Vau, kiurunkannukset ovat hienoja! Eipä noissa muissakaan ole vikaa, suorastaan pelkiä ansioita, mutta noissa kurunkannuksissa on sitä jotain. Mistäköhän niitä saisi hankittua?

    Sini K.
    joka lähteekin huomenna puutarhakierrokselle etsimään kiurunkannuksia sinun innoittamanasi
    www.kasvihormoni.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse ajattelin ruukuttaa joitakin pihani pystykiurunkannuksia ja vielä Maatiainen ry:n taimivaihtoon, se on yhdistyksen Töölön toimiston pihalla Helsingissä 22.5. Kannattaa kokeilla muitakin taimivaihtotapahtumia! Ja kysellä esim. facebookin tai puutarha.netin palstoilla.

      Poista
    2. Kiitos Sini K (ja Saila). Samaa olen miettinyt, että miksi näitä kiurunkannuksia on niin vaikea saada. Kun ruotsissa ovat ihan yleisiä (tiedän kun olen asunut siellä). Johtuisiko siitä, että on luonnonkasvi, lakastuu nopeasti (ei arvosteta) ja toisaalta siitä, että sehän on mukula (=voi istuttaa samaan tapaan kuin syksyn sipulit). Omani olen saanut ulkomailta ystävältä ja nyt toisen kotimaasta siis. Ihme hankalaa. Välillä olen nähnyt myynnissä kyllä eri paikoissa ja netissäkin Särkän perennataimisto, Kauppila, mukuloista ainakin Korpikangas myynyt. Kerran näin lidlissäkin :)

      Poista
  3. Ihania pieniä, kyllä tämä on herkullista aikaa! Niin ihanaa. Paitsi se tuuli, edelleen, ihan hurja. Sekin lennättää roskia, ihan pakko uskoa, että osa niistä on vahingossa lentinyt esim. rakennustyömailta, ettei kaikki ihmiset tahallaan roskaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saila. Totta, voi olla vahingossakin lentänyt. Ainakin tämän päivän jälkeen!

      Poista
  4. Palloesikot ja imikät ihania!!
    Ja tuo kaunotar...pystykiurunkannus herkistää aina!

    VastaaPoista
  5. Niiin kaunista! Teillä on kevät jo pitkällä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marietta! Pitääkin muistaa taas tulla blogiisi kurkkimaan kaikkea!

      Poista
  6. Mitä ihanuuksia sulla siellä onkaan tuloillaan!!! Sinivuokko ei ole enää rauhoitettu, joten no worries ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiina. Kiva kun kerroit, sinivuokko ei tosiaan ole rauhoitettu enää, minä en tiennyt....nyt poimimaan...

      Poista
  7. Lapset kyllä osaa ilahduttaa, ihania tuliaisia :) Pitikin ihan googlettaa tuo perhosorvokki, kun oli outo. Aika aarre tosiaan, voisi päästä "hankintalistalla" sekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kurjenkello. Lapset on joskus ihania, joskus kamalia..perhosorvokki on ihana pikkuinen, niitä löytyy kyllä suht hyvin kotimaisilta taimistoilta ja siemeniäkin saa. Kun vaan tulisi itsellekin vastaan, ostaisin lisää.

      Poista
  8. Ihania pieniä. Sinulla on kukassa vaikka mitä jo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vaalean vihreää. Kevät on jo niin pitkällä..

      Poista
  9. Nämä pienet ihanat saavat kyllä pään pyörälle, ja polvet maahan;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pioni. Kyllä, näitä pitää kurkkia maan tasalta :)

      Poista