keskiviikko 23. syyskuuta 2015

Auringonpilkahduksia ja voittosipuleja

Onnea on aurinkoiset päivät sateisten välissä. Linnut lentävät ylitse ja kaakattavat mennessään. Onko nämä nyt niitä joita ystäväni lennokkaasti kutsuu valkopaskahanhiksi?

Sininen taivas on oikea aarre monen harmaan päivän välissä. Välillä kun maailma tuntuu karsealta paikalta ja tulee kotiin suurten puiden välistä niin tuntuu kuin iso painolasti putoaisi selästä omaan pihaan tullessa. Isot puut ovat niin turvallisia.

Naapurin iso vanha Tammi


Ja oma Rauduskoivu riippuvine oksineen. Tänä vuonna taas vannon pyhästi haravoivani sen ja monen muun lehdet maasta kertarysäyksellä säästääkseni hermojani. Saa nähdä kuinka käy...


Oven luona vieläkin Keijunmekkoja tanssahtelemassa

Kuistilla kesäkukat ja tungos: Verenpisara lähti talvetukseen

Ja sisään töin myös Neidonhiuspuun, tahdon ihailla sitä talvella

Viime tipassa tein marjalaatikon perunalaatikosta. Mansikoita ja mustikoita ja keväällä maljakoon leikatusta oksasta mustaherukkapuu keskelle. Pitää ehkä hommata toinen laatikko ensi kevääksi perunalle.


Sipulikukkien pariin pääsin viimein kun Vaalean vihreää -blogista voitin aika upeita kukkasipuleja, niistä  pikarililjat piilottelin tähän mökin luo salaiseen lehtoon

Ja jouluruusujen luo Rusokuusamien alle Talventähtiä, minulla ei ole niitä koskaan ennen ollut, mutta olen haaveillut niistä pitkään

Ja niiden viereen Lumikelloja

Läheisellä asuinalueella Rusokirsikat punertuvat päivä päivältä. Ja ah nuo pikantit muovituolit ovat kyllä maiseman kuin maiseman kaunistus. 

Pelloilla vilja lojuu sateessa edelleen. Alan saada tästä näkymästä jo stressiä...kylmäverinen viljelijä...huomasin pellonlaidassa kasvavan Pallo-ohdakkeita. Jostain ovat tännekin levinneet. 

 Syksyn siemenkylvöjä aina harkitsen, mutta toistaiseksi tyydyn aina vaan sipuleiden istutukseen. Tai käyn kyllä ravistelemassa kuihtuneita siemenkotia kukkapenkkien yllä. Olen tälläinen keinosiementäjä, heh. Tosin tänä vuonna sipulien istutus jää vähälle. Ne hollannin kukkasipulit...posti on hävittänyt lähetyksen ja käsittelee nyt korvaushakemusta..johon menee viikkoja joten en ehdi enää tilata uusia kun ei ole nyt rahaakaan. Rahat siis meni, mitään ei tullut. Tämän syksyn istutussaldoksi jää ihanat Vaalean vihreät -arvontasipulit, olen onnellinen niistä.  Hieman tuntuu, että postin kanssa on vastatuulta, vuoden sisään kolmas korvaushakemus menossa. Ensin postinjakaja hurautti istutukseni romuksi (näin sen sattumalta, oli koominen näky kun yksi tuivioraukka raahautui siellä auton alla mukana), seuraavaksi antoivat lastenvaununi postista hiprakassa olevalle golfkärryä hakeneelle miesporukalle (vaunut mäsänä sen jälkeen). Ehkäpä saan vielä vuoden postiasiakas -tittelin.

29 kommenttia:

  1. Vielä on sinulla kukkivia kukkia. Nautitaan niistä niin kauan kuin on mahdollista. Kaunis tuo eka lintukuva.

    VastaaPoista
  2. Aurinkopäivät syksyn sateiden välissä, niin arvokkaita.
    Meillä on tänään kunnon sadepäivä, kissojen kanssa nautiskellaan leivinuunin lämmöstä.
    Pitkästä aikaa ehdin toistenkin blogeja lukemaan, matkalla vain hätäisesti päivitin jossain välissä omaa blogiani. Luin monta aikaisempaa postaustasi yhdellä kertaa, kauniisti niistä huokuu se, miten rakastat puutarhaasi :)
    Minulla ovat vielä pelakuut kasvihuoneessa, pitäisi käydä järjestelemässä niille talvetustilaa tuonne risuverstaalle. Vielä ei ole kiire, eihän? :D
    Onpa sinulla ollut huonoa tuuria postin kanssa! Juuri tuosta syystä käytän aina kun mahdollista smart-postia. Siinä pystyy seuraamaan sen paketin kulkua. Sekään ei tietysti auta, jos postipoika ei osaa autoaan hallita tai postitäti ei erota golf-kärryä lastenvaunuista! Olet ehdottomasti ansainnut sen vuoden postiasiakas-tittelin!
    Aurinkoisia päiviä syksyysi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marja. Kissat ja leivinuuni kuulostaa ihanalta yhdistelmältä. Ymmärrän hyvin kiireesi, täällä ei onneksi ole kommentointipakkoa :) Tämä blogi toimii mielihyväperiaatteella. Käy vaan hakemassa pelakuusi turvaan, etteivät vaan palellu. Smartposti on hyvä paitsi minulla on ollut senkin kanssa tosi paljon ongelmia! Aurinkoa sinne myös!

      Poista
  3. Voi itku mikä tuuri kukkasipuleiden kanssa !!! =(

    Tuossa postin toiminnassa ei tosiaan ole nykyään paljon kehumista. Olen huomannut, että sen jälkeen kun tuli oikein ne erilliset laatikot ykkös- ja kakkosluokan postille, ei ykkösluokan postimerkillä varustetut kortit ole tyyliin ikinä yhdessä vuorokaudessa perillä, vaikka pitäisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos KesäKukka. Postin "palvelut" ovat tosiaan menneet alaspäin. Välillä kestää hurjan kauan. Harmi.

      Poista
  4. Voi ei, karman laki vai mikä hitto kun yhelle ihmiselle sattuu kaikki ikävyydet postin kanssa! No voitto meni sitten oikeaan osoitteeseen. ;) Sinäkin sait kuvan hanhista ja noin hyvän. Muuta en osaa sanoa, mutta minusta ne on hanhia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pelaguu. Mietin juuri, että tapahtuukohan tätä kaikille? Kiitos hanhitunnistuksesta :)

      Poista
  5. Onpa sinulla ollut postin kanssa ongelmia. Onneksi ne minun lähettämäni sipulit tulivat kuitenkin perille. Taas niin kaunista pihallanne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vaalean vihreää. Ne sipulisi olivat aivan aivan ihanat. Istuttelin jo iloisena. Niilläkin kyllä kesti 4 päivää tulla, lakko kai välissä. Kiitos :)

      Poista
  6. Kylläpä osuikin kukkasipulivoitto oikeaan osoitteeseen, kun oli niin huono tuuri sen Hollannin-paketin kanssa :( Oikein paljon onnea!
    Osuva nimitys noille hanhille ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marietta! Hanhet tosiaan jättävät jälkensä :)

      Poista
  7. Ääh, harmillisen huono tuuri Hollannin sipuleiden kanssa, toivottavasti saat edes kunnon korvauksen. Minä odottelen Sulevin lähetystä, liekö sama kohtalo.

    VastaaPoista
  8. Huikean kaunis ja sininen taivas monessa kuvassa. Istutellaan sipuleita ja nautitaan syksystä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kruunu Vuokko. Vielä hetken on näitä sinisiä päiviä. Nautitaan!

      Poista
  9. Onpa sinulle kasaantunut ei niin hyvää postikokemusta. Sipulikukka voitto tuli nyt kyllä oikeaan osoitteeseen, kun hollannin paketillle kävi kuin kävi

    VastaaPoista
  10. Hö, vai ei sipuleita tullutkaan, kurjaa!! On kyllä ollut huonoa tuuria kerrakseen. Silti vähän naurattaa mieleeni syntynyt kuva postiautosta, josta roikkuu tuiviota perässä :)
    Tammi on ihan mun lemppari, semmoinen suuri ja turvallinen puuvanhus, jonka alle pääsisi turvaan pahaa maailmaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kurjenkello. Joo eivät tulleet, nyyh. Minuakin vähän nauratti tuivioreppana kun ensin tyrmistyneenä tuijotin. Sinne meni! Tammi on ihana, ja kuten sanoit, niin turvallinen.

      Poista
  11. Voi ei, voin kuvitella miltä tuntuu kun haaveilemasi sipulit eivät saavukaan kotiin :(. Toivottavasti saat hyvän korvauksen ja onneksi voitit nuo ihanat sipulit.

    Minä olin kerran tilannut ulkomailta laatikollisen suklaapatukoita ja laatikko oli muka hävinnyt kuljetuksen aikana. Jollekin oli tullut nälkä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Elmeri. Joo tylsää, pari pv harmitti kauheasti. Mutta kaikkeen tottuu. Voi ei miten kävi patukoittesi kanssa, törkeää! Minä kanssa vähän mietin, että istutteleekohan joku postin työntekijä nyt niitä sipuleita...

      Poista
  12. Olen vähän skeptinen noiden postin korvausten suhteen, mutta toivotaan parasta. Pahaa mieltä on ehkä kaikkein vaikein kenellekään korvata.
    Blogissani on sinulle haaste.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos jälleen kerran Between! Olen iloinen! Koska ikinä pääsen antamaan sinulle takaisin näitä haasteita, tämä meni nyt väärinpäin!

      Poista
  13. Argh, sulla on kyllä ollut mahdollisimman huono tuuri postin kanssa, toivottavasti saat rahasi pian takaisin.
    Rusokirsikka on upean värinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pioni. Miten rusokirsikkasi muuten jaksaa?

      Poista
    2. Rusokirsikka voi hyvin;) ja on kauniin punainen! Toivottavasti selviää talvesta.

      Poista