perjantai 1. heinäkuuta 2016

Heinäkuun salainen puutarha

Puutarha alkaa viimein muistuttaa  hieman haaveilemaani salaista puutarhaa. Puut ja pensaat ovat kasvaneet. Alkaa olla salaisia sopukoita (kuvassa on avautuneet Nietospensaan kukat, strawberry fields on lajike, se on niin pieni ja kasvaa paraatipenkin uumenissa niin, että talloin matkalla kukat lyttyyn)


Heinäkuussa tunnelma tiivistyy ja kesä kulminoituu. Pergolassa on taas uudet poikaset. Pyykit kuivuvat pitsiverhojen lomassa

Deutzian pieni kukka lähikuvassa

Bourbonruusu Louise Odier kukkii. Lapsuudenystävän ostama, on talvehtinyt hyvin jo viitisen vuotta. Kukka on muodoltaan (etten sanoisi) täydellinen minusta. Juuri tälläisistä runsaista ja pyöreistä pyörremyrskykukista pidän erityisesti.

Tähkähietaliljat kukkivat eiffelin luona. Olen hulluna myös tälläisiin herkän oloisiin kasveihin. Raskaistakin istutuksista tulee kevyempiä kun mukaan tulee keijumaisia kasveja. Sillä ajatuksella istutin nämä ja viereen vaaleanpunaista Morsiusharsoa, jonka puolesta hieman pelkäsin talvella, mutta se talvehtikin ihan hyvin. 

Pergolassa asustava New Dawn on hempeän roosa, aprikoosin sävyjäkin siinä on

Kiviportaita astellessa on juuri nyt onnentunne päällimmäisenä kun voi nuuhkaista pioneja ohikulkiessaan

Punahatuissa on jo kukkanuppuja, miellän ne jotenkin syksykukiksi

Hopeanhohtoiset neilikat & Minetteruusu ovat kaunis pari

Minette on kaunis tänä vuonna vaikka on ollut niin sateista. Rungoltaan kyllä hieman harvempi jotenkin. Ja kuka ei ole kitkenyt sen alta rikkaruohoja, hyi minua

Tuoksuköynnöskuusama tuoksuu ilmassa, kaaressa kiemurtelee. Kaksi tälläistä kaarea on peräkkäin liuskekivipolun yllä, mutta toisessa juroo kärhö ties monettako vuotta. Harkitsen siihen jotain todella todella rehevää köynnöstä tilalle. Tämä kesä on muutenkin siirto-operaatioiden kesä, olen useaa kasvia katsellut jo pitkään sillä silmällä ja tänä kesänä olen viimein saanut aikaiseksi uudelleenjärjestellä istutuksia. Joka viikko keksin uuden siirrettävän kasvin. 

Paraatipenkin keskivaiheilla on sydämiä (piippuköynnös) & Palavaarakkautta, päivänliljat ovat nupulla
Ja niittytunnelmia, Päivänkakkaroita ja Maariankelloja

Illan tullen sain yksityiskonserton, Metsäkyyhkynen istui langalle ja aloitti oudon kujerruksensa

19 kommenttia:

  1. Aivan ihanaa kesätunnelmaa kuvissasi samoin kuin edellisessä postauksessasikin. ♥

    VastaaPoista
  2. Ihana kesäkukka-postaus! Upeaa pionin kukintaa :)

    VastaaPoista
  3. Hyvää heinäkuun alkua sinne Pikkuiseen puutarhaan!

    VastaaPoista
  4. Kauniita salaisen puutarhan näkymiä.
    Teillä on nuo vesimäärät olleet selvästi suurempia kuin meillä. Onneksi ruusut ovat silti kauniita, eivät menneet sateista huonoksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vaalean vihreää! Vettä on kyllä tullut urakalla. Ruusu kumma kyllä ei kärsi. Ihanaa.

      Poista
  5. Teilläkin käy nuo kyyhkyset :D. Meilläkin on pihatammissa istuskellut kyyhkyspariskunta, mutta niiden pesä taitaa olla muualla. Ihana vinkki nuo neilikat Mineten kanssa! Istutin tänään röttelöltä tuomani Minetteruusun ja mietin millaista kasvia sen juureen viitsisi istuttaa. Toivotaan ettei tule sadetta, vesi mädättää Mineten nuput niin helposti. Ihailen tuota niittyäsi, siellä varmasti perhoset viihtyy :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Elmeri! Kyllä, ovatkohan Lasarin tavaramerkki nämä kyyhkyt? Neilikka sopii kyllä melkein minkä kasvin kanssa vaan. Kiitos, että pidät niitystäni :)

      Poista
  6. Sulla on nii palio kasvia, että varmasti väkisinki alakaa näyttää viirakolta ja niitä salaasia soppia muarostuu monehe paikkaha.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Navettapiika! Niin joo, ahdasta taitaa olla ja lisää on vaan saatava :)

      Poista
  7. Voih, viidakkomaista tunnelmaa, jossa pionit ovat mahtavia katseenvangitsijoita. Pergolasi on niin ihana, haluan samanlaisen 😊

    VastaaPoista
  8. Puutarhassani on todellakin jo salaista tunnelmaa! Tuo Louise Odier on upea kaunotar, pyörremyrsky kuvaa kukan olemusta todellakin. Minun sulkaneilikkani ovat kotiutuneet ja levittelin sitä lisää, ihana kasvi joka sopii melkein kaikkien kanssa yhteen! Tuo tuoksuköynnöskuusama kukkii niin kauniisti, mutta arvaa, omani jonka olin ostanut samaisena, oli nyt avannut kirkkaan oranssit kukat, kääk! Taitaa olla tulikuusama ja nyt en oikein osaa siihen suhtautua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Maria! Minäkin olen niin ihastunut Louiseen, en olisi varmaan itse hoksannut tätä koskaan hommata. Kiva, että neilikat ovat kotiutuneet! Niitä voi tosiaan jakaa (ja pitääkin) jakaa mielin määrin ja minustakin tuntuu, että ne sopivat minne vain :) Olen vasta itsekin alkanut lisätä sitä sinne tänne. Hups, olipas tämäkkä köynnöskuusama sinulla, tosiaan taitaa olla tulikuusama, nyt sinun on varmaan pakko perustaa oranssi osio puutarhaasi :)

      Poista
  9. Upeita kukintoja! Maariankello,se ois saatava!

    VastaaPoista