torstai 21. heinäkuuta 2016

Taimistolla

Kuten hyvin tiedätte: rakastan taimistoja. Ramppaan siellä jatkuvasti katselemassa ja ihastelemassa. Jokaikinen kerta en osta taimia (muuten hukkuisimme niihin), välillä riittää ihan katseleminen. Taimistokäynneistä on oikeasti hyötyä oman puutarhan suunnitteluun. Kun käy niillä eri vuodenaikoina, näkee kasvien ulkomuodon muutoksen ja kasvun kasvukauden mittaan. Ja hauskinta on kun näkee kukat kukkivina, varsinkin keväällä, kesällä ja myöhäiskesällä kukkivat. Itse en ole kovin ahkera avoin puutarhavierailija, minulle parasta hupia on siis taimistot. Pyörin siis tovin Matinkylän Muhevaisessa (ystävien kesken Muhis) täällä Espoossa ja nappailin kuvia kivoista kasveista. Siellä on mukavat valikoimat ja kovat hinnat. Taimet ovat laadukkaita. Nyt eletään hortensioiden aikaa, katselin kun useamman kainalossa kulki kukkiva tai nupulla oleva hortensia. Hurmaava näky.

Tästä olen muutaman vuoden ajatellut tulevan trendikasvi Suomeen...arka on käsittääkseni, mutta Ruotsissa näin näitä aikoinaan paljon. Tässä vartettuna pikkupuuna. Cornus Kousa eli Kiinankukkakanukka. Kauniit valkoiset kukat. 

Ihanat moniväriset Keijunkukat. Tekee mieli sanoa, että myös monikäyttöiset. Monessa paikassa näitä mainostetaan varjoperennoiksi, mutta ainakin minulla ne kasvavat auringossa ja kuivassa ja hyvin kasvavatkin.

Lime on tosi muodissa nykyisin. Hernesypressi oli söpö, kuin pieni moppitukka.

Älyttömän makea oli tämä Japaninmarjakuusi, hyvin erikoinen!



Tämän olisin halunnut vaikka heti, ihan unelmieni puu


Ja tämän. Kirsikkahulluus...

Ja varsinkin tämän...riippakultasade

Tälläinen minulla on (toistaiseksi, helppo sanoa näin ennen talvea). Tosi hienot lilat marjat.

Upeat nuput Valkokletroissa, olivat julmetun isoja puskia

Atsaleaa tekee yhä mieli, en vieläkään ole raaskinut kun ovat niin kalliita. Tästä voisi ottaa lapion käteen ja kaivaa ja moni oli kaivanutkin, tyhjiä kohtia oli näin loppukesästä paljon

Ihana Endless summer -hortsu lepuutti puupalkilla

Tämä on yksi unelmapensaistani myös. Leiskuva syysväritys

Kirjohappomarja Rose Glow on aika kiva. Mutta ne piikit on ikävät.

Peruukkipensaan kukat ovat antaneet sille nimen: kuin pörhelö peruukki

Pitkät puurivit sekoittavat pääni, täällä on ihana kuljeskella ja ihailla puita


Kuten sanottu: hortensioiden kulta-aikaa tämä: kauniin näköinen oli tämäkin lajike


Ja upea Koreanhortensia


Hyvälta lajikkeelta vaikuttaisi "early sensation", kaikki syyshortensialajikkeet kun eivät meinaa ehtiä kukkimaan ajoissa


Ooh, granaattiomppu


Niin upea Punapyökki riippaisena

Hieno trendipuu Tulppaanipuu, lehden muoto erikoinen ja kaunis

Jänniä puita on aina hauska katsella, Idänselkova!

Nämä pikkuiset kuuset ovat suloisia

Perennoihin siirtyminen mars. Varjonäkki, jännä nimi


Jotenkin hellyyttävä polkkanamu

Näistä jaloangervoista tykkäisin kyllä kovasti, nyt on niiden aika. Mutta kuivassa puutarhassa saa haaveilla vain. Onneksi naapurilla on ihanat pöheiköt, joita saan ihailla



Suloinen pikkupuu punahattujen syleilyssä

Myöhäiskesällä taimistot nostavat esiin myös heiniä ja punatähkiä

Itse ostin kaksi perennaa. Ruusuorakko, luonnonkukka, joka näyttää tuoksuherneeltä ja on roosansävyinen. Kokeilen tätä nyt roosaan keskittymääni, johon haaveilen eri lajeja yhteensopivissa sävyissä


Huono kuva (huonoja kuvia muutenkin kirjoitus täynnä), mutta tässä jo kotipihassa



Toinen ostos on Pallomatara, sitä olen joskus havitellut aiemmin. Kokeilen nyt tätä. Silläkin vaaleanpunaiset kukat. Tälläiseltä hyvän valikoiman taimistolta ei kannata oikein ostaa mitään tuikitavallista, ne saa halvemmalla tusinakaupoistakin. Ajatella mikä bisnes viime talven kasviuhreineen on täytynyt olla myös taimistoille. Vaikka ne julkisuudessa etupäässä ovat murmuttaneet menetyksistään niin varmasti myynti on kuitenkin lisääntynyt tänä vuonna? Olisi kiva nähdä lukuja. 

14 kommenttia:

  1. Hieno tuo Ononis. Keijunkukista en ole varma, ovatko ne ihania vai kauheita. Pidän niistä ja viimeksi tänään pyysin puolisoani tuomaan jonkun hirvityksen mukanaan ja tarkoitin jotain näitä ällön kirjavia. Ne vain kiehtovat. Tarvitsen yhteen kohtaan ärsykettä. Tulppaanipuu menee minulta yli, mihin oloihin se on tarkoitettu? Melkoinen hinta kokeilusta. Kultahondoa olen viljellyt jo hyvin kauan, myös pelkkää hondoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ulla! Voi että, etkö pidä keijuista? Minusta ne on ihania. Toivottavasti sait kuitenkin kauniin miehesi mukana. Tulppaanipuu on varmaan trendien ja erikoisuuksien tavoittelijalle sopiva. Kallis tietysti. Kiva tuo hondosi :)

      Poista
  2. Aloin lukea tätä postausta päätöksellä pystyn-vastustamaan-kaikkia-kiusauksia, mutta kyllä teki tiukkaa, varsinkin keijunkukkien kohdalla. Ihania. Täpläleimu on myös erityisen suloinen.
    Monet näistä ovat tuttuja Italian ajoilta, eikä niitä varmaan kannattaisi täällä nelosvyöhykkeellä yrittääkään. Kultasade on kyllä poikkeus. Sitä on pakko kokeilla joskus.
    Kiitos ihanasta kasvikatsauksesta! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sara! Hih, niin voi käydä :) Ei sitä koskaan tiedä vaikka siellä nelosellakin menisi, varsinkin kun väittävät niin ilmaston lämpenevän. Kokeile ihmeessä. Kiitos itsellesi käynnistä!

      Poista
  3. Kiva virtuaaliretki taimistolle. Tuo muhis kuulostaakin oikein mielenkiintoiselta taimistolta ja siellä näyttää olevan paljon eksoottisempia kasveja:) Tuonne olisi joskus kiva päästä kiertelemään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Puutarhamyyrä! Ei tuo Muhis ole hassumpi ollenkaan, toivottavasti pääset käymäseltään sinne.

      Poista
  4. Noilla taimistoilla on ihanaa käydä välillä tutkimassa tarjontaa. Tuolla näyttää olevan paljon erikoisuuksia. Niillä on myös huikea hinta. Tietysti kauppiaiden täytyy saada oma korvauksensa työstään.
    Granaattiomppu kuullostaa todella eksoottiselta. Ainakaan se ei varmasti tee meidän ilmastossa omenaa.
    Meillä on tuo euroopansorvarinpensas, mutta mielestäni se ei kuitenkaan ole vielä ainakaan mitenkään erityisen koristeellinen ollut syksyllä. Toivottavasti se kunnostautuu tänä syksynä. Pituutta se ainakin on kasvanut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Irene! Niin on ihana tutkailla kaikki kasveja. Bisnestähän se on taimistotyökin tietysti. Tuskin tosiaan omppuja tulisi, ehkä kasvihuoneessa? Voi harmistus jos ei ole näyttävä tuo sorvarinpensas, minun sorvarini leiskuu aika punaisena aina. Toivottavasti saat oikein upean ruskan!

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Kiitos Kruunu Vuokko! Ei ole hassumpi tuo Muhevainen ollenkaan.

      Poista
  6. Monen monta herkkua, jotka mielihyvin ottaisin omaankin pihaan. Muhiksella on hyvät valikoimat ja laadukkaat kasvit. Vaan ne hinnat ovat myös aika suolaiset. Minun on parempi pysytellä poissa tuollaisten houkutusten ääreltä. Muuten loppuu leipä pöydästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Between! Kyllä, mieluusti ottaisi! Kallista tosiaan on, mutta toisaalta sen ymmärtääkin. Varovaisesti tuonne voi mennä ja jättää vaikka kukkaron kotiin :)

      Poista
  7. Totta, tuollaiselta taimistolta täytyy ostaa jotain mitä ei muualta saa... no se on Muhiksella helppoa ;-) Mä ostin viimeksi jonkun huippuihanan saniaisen, toivottavasti se selviää talvesta. Tai tästä kuivasta kesästä nyt ensin!
    Suloiset luonnonkukkamaiset ostokset nuo sinun valinnat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saila! Tiedän, että MUhis on sinulle enemmän kuin tuttu :) Saniainen kuulostaa ihanalta, pidän peukkuja sille!

      Poista