lauantai 24. tammikuuta 2015

Siemen & kevätkukkakaupoilla

Vuoden ensimmäinen kerrottu esikko (viimevuotinen samanlainen, mutta vaaleanlila on pihalla jossain lumen alla). Plantagenissa oli muuten paljon erilaisia sipulikukkaruukkuja, helmihyasintteja, pikarililjoja, monivanaisia hyasintteja ja vaikka mitä. Jos kaipaatte kevättunnelmaa. Ja 5 siemenpussia neljän hinnalla. 
Kuistilla vielä Iriksiä nousee mullasta hissukseen, lumikellot ovat etanamaisen hitaita näköjään
Taustalla vielä ihana pinkki hyasintti tuoksuu
Mullasta nousee vielä jotain, olisi nyt pikarililjoja? On luksusta odotella näitä pikkusipuleita talven keskelle, tästä täytyy tehdä perinne
 Olen jäänyt koukkuun leikkokukkiin, se pikkuisen harmittaa...tässä jo kuihtunut sekoitus tulppaaneja ja ruusuja. Jotenkin niin säälittää katkaista hieno kukinto vain muutamien päivien ilon vuoksi. Vaikka sen onkin katkaissut joku muu. Olen toivoton pehmo. Pienenä peittelin kammat ja harjatkin yöksi ettei niille tulisi kylmä.
Kruunuvuokoissa ensimmäisiä kukkanuppuja, ihanaa jos saisi pian maljakkoon. Ovat neilikoiden ohella lempikukkiani maljakossa
Viikko sitten kylvetyt orvokinsiemenet ovat hieman turvonneet, ehkä näistä tulee jotain, astiat ovat ihan kosteanhuurteisia, tuuletan aina välillä niitä
Odotan muutenkin jännityksellä mitä tapahtuu kun huomasin Juudaksenpuussa olevan pienet kukkanykeröt. Näytän teille sitten kukkia jos vaan innostuu avaamaan 
 Ulkona on lumista ja tuulista, Viikuna avaa noin yhden lehden viikossa...
Kirvojen sielunelämään olen paneutunut viime aikoina. Jännä juttu muuten, että punaisessa jouluruusussa kirvatkin ovat punaisia. Kukkakauppareissulta (jonne jälkikasvu oli kiristetty pelikonelupauksella, mutta heillä olikin kivaa leikkiä agenttileikkejä hyllyjen väleissä) sain vihdoin kirvoille jotain outoja puikkoja ja syyllisin tuntein laitoin ne multiin. Nyt tuntuu vähän pahalta kirvojen suhteen, toivottavasti eivät kidu kauaa. Lidlissä ei ollutkaan vielä siemeniä joten ostin kalliimmat tuoksuherneet. Tutkiskelin sieluani ja sieltä löytyi kevätväreiksi yhdistelmä musta-hempeän (mieluiten liukuvärjätty) vaaleanpunainen. Jotenkin ihana yhdessä, sen todistaa ainakin Mustaselja Black Lace. Muutoin tunnen itseni vähän tylsäksi kun en kokeile mitään uusia siemenjuttuja. Nuorena sitä innoissaan kylvi mitä vain, nyt tuntuu helpommalta pitäytyä  vanhoissa & varmoissa.
Mustavalkoisen Sinisievikin ajattelin laittaa roosan Tuoksuherneen kanssa samaan isoon ruukkuun

Meillä on tälläinen huvittava maailmanpyörämuffinsteline. Kun kahvittelimme ja katselimme ruokapöydälle jäänyttä eiffeliä & maailmanpyörää niin mies sanoi, että miksei tehtäisi pikku Pariisia pihalle....ihana ajatus...taidan tosiaan tehdä sellaisen pienoismaailman johonkin paikkaan. Hauska idea. Seine-joen voisi toteuttaa vaikka sinisistä kukkasista. Kai sitä hullumpaakin on tullut tehtyä joskus.

19 kommenttia:

  1. Minusta pehmo on mitä hienoin piirre ihmisessä, älä ollenkaan huoli. Voi että, kävin kans tänään Plantussa ja raaskin ostaa vain yhden esikon. Siellä oli kyllä ihania sipuliruukkuja ja hyödettyjä kielojakin! Siemenet jäi vielä ostamatta, tuoksuhernettä minäkin listasin hyötykasvien lisäksi. Ja vautsi, tuota sievikkiä on minullakin jemmassa, ne jäivät viime vuonna jostain syystä kylvämättä. Niin ihania! Ja oikeasti, teillähän on pikku-Pariisi köökissä, kyllä semmoinen täytyy luoda myös puutarhaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maria. Ihana kun sanoit tuosta pehmoudesta noin, kiitos. Plantussa oli tosiaan vaikka mitä. Kielot näyttävät vaan aina niin aneemisilta jotenkin. Onkohan tuo Sievikki vaikea...sinäkin voit nyt kylvää :) Minkä värisiä tuoksuherneitä ostit, utelen vielä?

      Poista
  2. Ihana Pariisi-idea! Onko sielläkin maailmanpyörä, en muistakaan. Siitä on niin kauan, kun olen viimeksi käynyt!
    Kiitos vinkistä, en olekaan vielä käynyt yhdessäkään puutarhamyymälässä. Siemeniäkin on edelleen yli tämän(kin)vuotisen tarpeen, miten ihmeessä niitä joskus tulikin hamstrattua? Tai tiedän kyllä, kun tilaa esim. Englannista, niin sitä ajattelee, että samalla postikululla menee, eikä yhtään ajattele, missä niitä kaikkia oikein kasvattaa!
    Voi juudaksenpuun kukkanykeröt sentään <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saila. Pariisissa on tosiaan myös maailmanpyörä. Nyt nopsaan puutarhamyymälöihin, siellä on kaikkea ihanaa. Onni on paljon siemeniä, kiva kun sinulla on paljon niitä! Ja hienoja ulkomailta tilattuja vielä...

      Poista
  3. Juudaksenpuu on niin kaunis kukkiessaan, hauska idea kasvattaa sitä kuistilla! Toivottavasti kukinta onnistuu hyvin.

    Olen joskus lisännyt juudaksenpuun kukkia salaatteihin ja jälkiruokien koristeeksi. Niissä on hieno sitruunainen maku. Ulkoa kun olen kerännyt, on ne täytynyt vaan koputella ensin hyvin, että kaikki pienet ötökät saadaan pois. Maistuu nimittäin niillekin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Barbajovis. Voi miten hienolta kuulosti juudaksenpuusalaatti, wow...kiitos sinulle!

      Poista
  4. Kiva kun miehesi tuollaisia ehdottelee, onnen tyttö:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna. Kyllä noilla miehilläkin joskus välähtää, hih...

      Poista
  5. IIriksesi kukkivat kauniisti ja hauskaa ideointia yhdessä!

    VastaaPoista
  6. Ostitko Plantsusta myös tuon kerrotun esikon? Mun on keväisin PAKKO saada niitä ja metsästelen niitä aina vaivoja säästelemättä:) Artisti menee huomennaTurkuun, vois lahjoa sen käymään myös Plantsussa. Viherlassilaan sitä tuskin saa menemään, tai mikä tietää, on kyllä niin kiltti.....
    Teillähän on Pariisi jo siinä pöydällä, patisseriet vaan kehiin maailmanpyörään! PihaPariisi on vallan hurmaava ajatus!
    Laitoin syksyllä pelakuuruukkuihin niitä Provado-puikkoja. Ei ole kirvoja näkynyt, joten hyvin ovat tehonneet. Pitää vaan taas pian käydä laittamassa uudet, syksyisistä alkaa varmaan teho loppua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marja. Joo plantagenista on esikko, siellä oli paljon niitä eri väreissä, varmaan riittää sinulle vielä kyllä. Ja sipuliruukkuja oli myös monenmoista. Kiva poika sinulla :) Ostin juuri noita provadoita. Ei kai pelaquihin kirvoja usein tule? Minulla ei ole hypänneet niihin vaikka jouluruusut ne toivat mukanaan myymälästä.

      Poista
    2. Mulla oli edelliskeväänä talvetettavissa pelakuissa kirvoja. Ilmestyivät helmikuussa kun pelakuissa alkoi olla vähän enemmän uutta kasvua. En olisi itsekään uskonut, että pelakuut kiinnostavat kirvoja, mutta niin vaan olivat siellä imemässä uusia versoja, mokomat!

      Poista
  7. Oi että, on nätti esikko! Olen aivan unohtanut ne, vaikka pitikin käydä kukkakaupassa yksi taas ostamassa.

    VastaaPoista
  8. Miten ihana ajatus pikku Pariisista puutarhassa! Toivottavasti esittelet sen kesällä! ;)

    VastaaPoista
  9. Voi kiitos Johanna vierailustasi ja kommentistasi. Jos vaan saan Pariisin toteutettua niin ilman muuta näytän teille.

    VastaaPoista