maanantai 5. tammikuuta 2015

Uutta elämää

Jouluruusu tekee uusia lehtiä ja kukkia kirvoista huolimatta

Uusi vuosi, uusi elämä. Ilahduin kun kuistilla hoivailin kasvejani ja huomasin yhtäkkiä, että olivat alkaneet tehdä uutta lehteä ja vartta. Ulkona puutarhassa ovat jänöt mellastaneet ja popsineet sellaisia kasveja joihin ei ole kuuteen vuoteen koskettu joten en ole suojannut. Taitaa olla uusien ostaminen edessä ensi keväänä. Nyyh. Hain vielä kellarista syksyllä ostamani Amerikanjuudaksenpuun (Cercis canadensis Forest pansy) kellarista kuistille. Kuolleelta näyttää, mutta odotellaan. 

Valkokukkainen Jouluruusu tekee enemmän lehtiä kuin punakukkainen
Uudenvuodenruusut ja jouluksi ostetut  leikkokukat Eustomat ovat vielä ihan hyviä. Leikkotulppaaneja en enää paljon osta, minusta ovat niin hurjan lyhytikäisiä. Niistä saa onneksi sitten nauttia pihalla keväämmällä
Herttaköynnös söpöilee
Talvetan Lankaköynnökset (taustalla) kesäistutuksista, leikkaan ne yleensä aika lyhyiksi syksyllä kun roskaavat niin. Ovat tosi juoppoja kasveja ja kuivahtavat herkästi, pitäisi olla iso runsasmultainen ruukku. Pääsevät kesäksi taas ulkoilemaan pelaquiden kanssa
Viimeinenkin amarylliksistä, se herkun vaaleanpunainen, avautui. Rakastan näitä niin!
Sipulikukkapaljusta puskee (luulisin) Iriksiä
Banaani tekee uutta versoa
Ja Viikuna on avannut ensimmäisen lehtensä
Muratti
 Vielä hetki sitten pelaquista sai jatkuvasti olla nyppimässä keltaisia ja kuihtuneita lehtiä, nyt kasvattavat jo pirteinä vauvalehtiään
Riippapelaquutkin
Yritän tänä vuonna niin kovasti saada kaikki jouluruusut pihaan asti, onneksi tekevät uutta kokoajan vaikka kirvoista ei ole täysin päästy

Pakkasilta kasvihuoneesta pelastettu hyasintti on kauniin sininen
Ostin vielä alestakin hyasintin, suloinen tämä haaleanlilan värinen yksilö. Säästän kaikki ja kokeilen laittaa minilehtoon syksyllä
Huonekuusi on kasvanut parin viimeisen kuukauden aikana kovasti
Pikkuisen kesken vielä ja helvetillinen homma kun on monta oviaukkoa eteisessä, mutta tältä näyttää Boråstapeter Garden Party -malliston tapetti seinällä. Jännitin etukäteen, mutta hyvältä tuntuu ja mielestäni sopii ihan hyvin eteiseen. Kasvitieteellinen tunnelma. 
Lähikuvassa vielä, pohja on hyvin kaunis vaalea beige, kuin vesiväreillä maalattu

16 kommenttia:

  1. Voi apua miten ihana tapetti!!! Ihanaa tulla eteiseen, kun siinä on kaikki rakkaat kasvit seinillä.
    Supersuloiset ovat myös jouluruusu ja siihen sointuva hempeä amaryllis. Ihania!
    Ainakin siihen juudaksenpuuhun, jota Etelä-Euroopassa näkee (C. siliquastrum) puhkeaa paljaisiin oksiin kukat kevättalvella, joten kyllähän se ihan kuolleelta talvella näyttääkin. Toivoa on!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saila! Joo nyt on kiva tulla kotiin (olettaen et joskus lähdenkin täältä...). Kiitos toivonhippusesta Juudaksenpuun suhteen!

      Poista
  2. Voi, että on kyllä ihana tapetti. Kelpais meidänkin eteiseen kyllä :)
    Sullahan on siellä jo ihan kevät, vaikka minkälaista uutta versoa! Täytyykin käydä heti huomenna käydä katsomassa risuverstaan pelakuita ja oliivipuuta. Joulua ennen kastelin heidät, ja syksyllä laitoin Provado-puikot multiin. Ovat pysyneet kirvat pois toistaiseksi.
    Minä en mitenkään voi vastustaa tulppaaneja, niitä pitää tähän aikaan keväästä olla maljakossa aina. Kerrattukukalliset ovat muuten paljon pitkä-ikäisempiä kuin ne yksinkertaiset!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Suvikummun Marja! Mitähän niille risuverstaasi kasveille kuuluu...alkoi kiinnostaa. Kiitos vinkistä kerrattukukallisten tulpsujen suhteen, hienoa jos ne kestävät paremmin.

      Poista
  3. Voi vihne, sulla on tota tapettia!!! <3 <3 <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiina! Hauska tuo vihne, en ole koskaan kuullut :)

      Poista
  4. Voi sentään miten kaunista tapettia, täytyykin bongata tuota livenä jostakin tapettimyymälästä<3
    Minullakin muuten nyt pelakat on jo ihan vihreänä ja vastahan niistä sai imuroida ruskeita lehtiä niin että pölinä vain kävi! Kevät on todellakin jo ovella, tänäänkin paistoi aurinko niin ihanasti, harmi vain kun se meni melkein kokonaan töissä.
    Ostin muuten tänään ekan esikon<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna! Siis imuroit pelaquut, jännää. Ihana, että ostit jo ekan esikkoisen!

      Poista
  5. Sinulla on kyllä paljon kukkia ja vielä lisänä tapetissa! Minulla on eka jouluruusuni asetelmassa ja yritän saada myös sen hengissä kevääseen ja ulos. Jouluruusut vain ovat kai kotiloiden lempparia, joten sen hengissä säilyminen on meidän pihalla sitten vähän tuurista kiinni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Vaalean vihreää! Joo olen kukkarohmu...toivon, että jouluruususi jaksaa pihalle asti! En tiennytkään, että kotilot mussuttaa jouluruusuja, harmi.

      Poista
  6. Ihana tapetti! Ja ihania vaaleanvihreitä lehtiä:)

    VastaaPoista
  7. Voi apua nyt tuo ihana tapetti koristaa eteistänne, onnentyttö!!! Ja verannalla on jo selvä lupaus kevään tulosta noiden uusien versojen muodossa!

    VastaaPoista