maanantai 16. helmikuuta 2015

Toukokuiset

Perinteinen Valkonarsissi  (Narcissus poëticus) on kukoistanut tässä puutarhassa pitkään ja oli niitä harvoja laiminlyönnin vuosien jälkeen elossa olevia kasveja. Sitkeä sissi. Runoilijannarsissi on minusta niin ihanan romanttinen nimi. Ja tuoksuu hyvälle. 

Pakkaset palasivat ja talvi. On siis pakko paeta kukkakuvien pariin. Keräsin toukokuussa kukkivia sipulikukkia toiseksi kavalkadisekamelskaksi.  Tulppaanit jätin suosiolla pois.  Kesäkuussa en enää sipulikukkia niin kaipaakaan kuin vasta syksyllä krookusten ja myrkkyliljojen muodossa. Kevään airuita kun ovat.
Kirjopikarililja (Fritillaria meleagris) ja persikkaunelma Narcissus Edinburgh syleilevät toisiaan. Edinburgh ei kukkinut viime vuonna eikä kaikki muutkaan kerrotut narsissit kukoistaneet leudon ja sateisen talven jäljiltä. Perinteiset narsissit olivat niinkuin aina. Sitkeitä.
Narcissus Thalia, perinteinen pieni & valkoinen orkideanarsissi

Narcissus Irene Copeland, hassu ja röpelöinen kerrottu kanariankeltainen
Pikarililjat valkoisena
Pikarililjoja ja Tummahelmililjoja (Muscari armeniacum) kevätkukkapenkissäni. Istutin tänne uusia sipulikukkia viime syksynä, en enää muista mitä...esikkoja ja vuokkoja kasvaa tässä myös.
Pikarililjoja olen istuttanut myös pohjoispuolelle taloa. Pikarililjat ovat suloisia ja halpoja, niitä voi laitella multiin joka syksy. Testailen vähän eri paikkoja, kosteaa, kuivaa, varjoa, aurinkoa, jotta näkee missä viihtyvät.
 Narcissus poeticus flore pleno (oletan), vanhoja sipuleita tädiltä maalta, suvussamme kulkeneita. Kukkivat myöhemmin kuin yksinkertaiset runoilijannarsissit, mutta tuoksuvat nekin ihanalta.
Muscari Valerie Finnis, se vaaleamman sininen helmililja tai helmihyasintti (minua aina rasittaa hieman, että kutsutaan kummallakin nimellä) kasvaa kivikossa
Keltareunapikarililja (Fritillaria michailovskyi). Hieno suklaanvärinen pikarililja jolla keltainen mekonhelma. Luonnossa todella kaunis. Pienempi kuin pikarililja, hänen edessään on kumarruttava.
Narcissus  Polar Ice tai Silver chimes, en ole varma kumpi, molempia olen istuttanut...kuitenkin valkoinen tähtikukkainen ja suloinen otus pienellä torvella
Tätä lajiketta en ole ostanut vaan on tullut Thalia-narsissipussin mukana joskus. Narsissilajikenimien etsiminen on oikea sekasotku, niitä on niin paljon, paljon. Tein kuitenkin urheasti salapoliisityötä ja oletan, että kyseessä voisi olla Ice Follies
Samassa jamassa ollaan tämän kaunokaisen suhteen. Luulen, että kyseessä on Pink paradise, valkoinen, röyhelömekkoinen.

Sisko lähetti tässä taannoin kuvan miltei mustasta narsissista. Oi kun tahtoisin sen! Viime syksyksi olin tilannut ihania kerrottuja valkoisia narsisseja Villiniitystä, mutta yhtäkkiä se kauppa olikin poissa varoittamatta. Jäi sitten narsissit saamatta, istutin vain yhden pussin valkoisia Ice Wings-orkideanarsisseja sisääntulopenkkiin. 
 
Omat lempparini toukokuisista ovat tässä, etualan matalat Sarjatähdikit (Ornithogalum umbellatum) ja taka-alalla Nuokkutähdikit (Ornithogalum nutans). Unelmankevyet, valkoiset..epätodellisen kauniit..ensin mainitut katosivat vuoden jälkeen, istutin lisää. Luinkin, että ne pitää istuttaa aika syvään. Nuokkutähdikit palaavat joka vuosi hopeanhohtoisine & erikoisine kukkineen. 
Toukokuun sipulikukat päättää aina Alliumit, jotka  aloittavat kukintansa kunnolla vasta kesäkuun alussa. Tulin taas onnelliseksi kuvista, näitä on ihana odotella taas kukkivaksi keväällä. Huomenna tuleekin lisää lunta, äääää. 

19 kommenttia:

  1. Kauniita sipulikukkia. Ihanat yhdistelmät helmililjat ja kirjopikarililjat. Tuo pitää muistaa.

    VastaaPoista
  2. Voi, noita ihanuuksia! Kevät tule, tule:) Kestetään vielä hetkinen;)

    VastaaPoista
  3. Vautsikavau, mitä suloisuuksia sulta sieltä löytyykään! Täällä on kans niin kylmä taas, hrrr... :/

    VastaaPoista
  4. Ihana postaus, sai kaipaamaan kevättä entistä enemmän ! :) Onpa veikeä narsissi tuo "Irene Copeland".

    VastaaPoista
  5. Ihania, ihania ja ihania! Toukokuuta odotellessa, kiitos!

    VastaaPoista
  6. Tuo voi olla Ice follies minunkin mielestä. Vaaleneeko torvi vanhetessaan lähes valkoiseksi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna! En yhtään muista miten torvelle käy, pitää kytätä tänä keväänä..

      Poista
  7. Oi, voi noita ihanuuksia! Tulisipa kevät pian!

    VastaaPoista
  8. Sinulla on kyllä ihania kevätkukkia! Pitänee kirjata muutamat omaan listaan ja keväällä katsoa löytyykö sopivaa paikkaa. (eli jos en suoraan ostaisi, vaan ensin tutkisin tilanteen;)

    VastaaPoista
  9. Kiitos Johanna. Jospa tosiaan jatkossa suunnittelemme kumpikin, hih :)

    VastaaPoista
  10. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista