lauantai 2. huhtikuuta 2016

Huhtikuussa

Puutarhahommiin pääsin hetkeksi tänään, oi onnea. Pilkon yhä korsia ja jäämiä ja leikkasin myös jouluruusujen huononnäköiset lehdet pois (sitä suositellaan sienitautien estämiseksi, yleisiä jouluruusuilla). Tyhjensin kompsua, aika hyvää multaa tuli. Kolmas satsi tosin lemuaa pahimmilta ja on nyt leviteltynä paraatipenkkiin.
Kuistilta vein kaikki pihalle menevät kukat kasvihuoneeseen. Tuli tilaa kylvöksille. Tuoksuherneet ja Ruusunätkelmät ovat nyt mullan alla. Muuta en kylväkään, kesällä vasta perennoja kasvihuoneeseen.
Kuivatan jo pyykkejä ulkona. Yöt ovat yhä kalseita. On pörriäisiä, leppäkerttuja, sisiliskoja ja talviturkin heittäneitä oravia ja jäniksiä. Tänään pöllö huhuili ja lämpötila kipusi ylös + 12.

Tuntuu haikealta, että salainen lehto on lähes valmis. Nautin sen tekemisestä niin paljon.  Lisäilen kuitenkin sinne vielä sipulikasveja vuosi vuodelta. Ja ehkä vähän vuokkoja jos löydän. Ostettiin tässä taannoin siemenperunoita. Mandel-lajiketta jälleen ja lisäksi Princess (valittu vuoden 2015 suosikkilajikkeeksi Ruotsissa). Nyt on hommattava toinen istutusloota kun ensimmäinen meni marjapuskille. Siinä kasvaa kahta eri lajia pensasmustikkaa ja karkkimansikoita. Keskelle muotoilin mustaherukkapuun alkua.
Black tulip -magnolia näyttäisi ainakin olevan hengissä, hurraa sille!
Kirsikat näyttävät myös kaikki oikein hyviltä nuppuineen, se on iso huojennus. Tämä tosi myöhään alesta löytynytriippakirsikkakin (Kiku-shidare-sakura). 
Paraatipenkissä kiven luona nousee tulppaaneja ja narsisseja. Kepit kuuluvat Vitipensaalle (hengissä) ja jänisten hieman jyrsimille ruusuille.
Lempparikrookukseni on kyllä tämä luonnonmukainen ja pikkuinen tommasianus eli Tommyksi heitä kutsun hellästi.
Tuoksuköynnöskuusama tulee aikaisin lehteen kuten kaikki kuusamat. Rusokuusama ei vielä näytä henkiinheräämisen merkkejä, mutta Lamoherukka ja Mustaherukka näyttävät vähän vihreää.
Rujoa ruskeata sokkelia vasten kasvaa näitä Leskenlehtiä, pitäisi kai repiä pois, mutta kun en millään raaski. Lehdet on kyllä aika riesa.
Vuoden eka ihana istutushetki oli kun vein kuistilla talvehtineen ja vähän kärsineen minin kartiovalkokuusen salaiseen lehtoon. Ympärillä näkyykin tuota haisevaa kompostimassaa. Huvitti kun naapurin kissa oikaisi tästä ja jäi pitkäksi aikaa nuuskimaan kummeksuen.
Joululta ja keväältä jääneet hyasintit ja muut sipulit iskin maahan
Pieniä krookuspilviä tupsahtelee sieltä täältä, nämä ovat Crocus tricolor, kun kurkkaa sisään niin näkee kolmivärityksen, yläkuvassa on Tommeja
Näsiä lymyilee Paliblin-syreenin takana ja osittain sisälläkin
Tälläinen kaupan esikko kukkii, on ollut monta vuotta maassa, mutta ilmeisesti sadekesän seurauksena on tehnyt pari poikastakin ekaa kertaa
Valkoisia krookuksia avautuu myös siellä täällä
Talventähdet kukkivat aika pitkään, nyt niiden rinnalta nousee pikarililjoja, joihin satsasin viime syksynä. Niiden esiintulo vähän jännittää.
Sisäkasveissa tuli menetyksiä talvella. Rakas vanha Sutipuuni kuoli ja löysin korvaajaksi tosi hienon kasvin, Pagodipuun Sophoran.

7 kommenttia:

  1. Katja2. huhtikuuta 2016 klo 21.57

    Valtavan paljon kevätkukkijoita jo nyt. Meillä ei vielä mitään. Siksipä ihana katsella kuvia muiden blogeissa.

    Vastaa

    Navettapiika2. huhtikuuta 2016 klo 21.59
    Oi,Oi! Nuan palio jo kukkivia krookuksia. Mäen kestä. Täälä saa orottaa varmasti viikkotolokulla ensimmääsiä. Ja tuluppaanikki nuan pitkällä ja kukkiva esikkoki!!! Just päivällä näin, vasta ensimmääset merkit tulpuusta.

    Vastaa

    Kruunu Vuokko2. huhtikuuta 2016 klo 22.42
    Vaikka miten paljon jo keväistä kasvua ja kukintaa on puutarhassasi. Kerro ihmeessä miten olet onnistunut kaupan esikonkin pitämään hengissä kevääseen saakka ja siirtämään puutarhaasi?
    Ihana postaus. Kiitos.♥

    Vastaa

    Irene3. huhtikuuta 2016 klo 0.21
    Niin aurinkoinen ja keväinen postaus!
    Piti oikein tutkia tarkemmin tuo vitipensas. Siinä on ilmeisesti valkeat kukat. On varmasti kaunis, kun kukkii.
    Pagodipuusi on todella hauskan näköinen. En tiennyt, että niistä on "sisäkasviversioitakin". Pagodipuu kasvaa Arboretum Magnoliassa Lohjanjärven rannalla.

    VastaaPoista
  2. Kiitos kaikille, jouduin hassusti kopioimaan kommentit ja hakemaan kadonneen tekstin välimuistista...jospa nyt pysyisi täällä.

    Katja: pian teilläkin varmasti kukitaan, se on vain ajan kysymys!

    Navettapiika: teilläkin pian kukkasia, siitä olen varma!

    Kruunu Vuokko: Harvoin onnistun esikoiden kanssa, niiden ulkona pitäminen on ollut varminta. Sisällä kupsahtavat alta aikayksikön. Kiitos sinulle!

    Irene: Vitipensaassani piti olla valkoiset kukat, mutta olikin vaaleanpunaiset. Mustilasta ostettu, tosi pieni vielä, mutta täysikasvuisena upea. Pagodipuu sisätiloissa on tosiaan sukua sille isolle puulle. Luulen, että tämä on vaikea saada pysymään hengissä. Tuo arboretum kuulostaa niin ihanalta!

    VastaaPoista
  3. Ruusunmekko3. huhtikuuta 2016 klo 8.02
    Ihania kuvia, sinulla on kevät jo askeleen verran pidemmällä. Ja mangoliakin hengissä, onnittelut. Itse yritin etsiä omistani silmuja, mutta vielä hetken saa odottaa, ennen kuin heidän kohtalo selviää. Ihania keväthetkiä sinulle <3

    Vastaa

    vaalean vihreää3. huhtikuuta 2016 klo 9.43
    Oi, olet päässyt jo ihan oikeisiin puutarhahommiin. Ja noin paljon näkyy jo elämää. Ihanaa!
    Meillä on vieläkin kukkapenkeissä myös lunta, osin ovat jäässä. Vain osa alueista ovat sulana. Lähes joka yö on ainakin aste pakkasta.

    Vastaa

    Anneli A /Pihakuiskaajan puutarha3. huhtikuuta 2016 klo 10.11
    Ihanaa kun teillä on jo noin keväistä. Meillä on vielä runsaasti lunta, mutta onneksi ollaan plussan puolella päiväsaikaan. Mitä ovat nuo aitaelementit eka kuvassa? Ovatko ne pieniä vai isoja? Ovat tosi kauniita, Olisin kiinnostunut hankkimaan.

    Vastaa

    Maria3. huhtikuuta 2016 klo 10.38
    Kevään pienet ensimmäiset sulottaret, joita täytyy tarkkailla nenä maassa, ihania! Tuossa ensimmäisessä kuvassa lumivalkoiset lumikellot sointuvat niin kauniisti aitaelementteihin, keväinen postikorttikuva! Täällä vasta krookukset pilkistävät maasta, odotelu jatkuu. Oneksi muutoin on jo päässyt ensimmäisiä siistimistöitä tekemään. Ihana uusi huonekasvi!

    Vastaa

    Sara - My Woodland Garden3. huhtikuuta 2016 klo 10.47
    Onpa siellä jo kevät edennyt! (Meillä on vielä lunta ja maa jäässä.) Ihania aurinkoisia kuvia kukkasista ja vihreydestä, jotenkin tuo tuoksuköynnöskuusaman lehtiverso ihastutti erityisesti.
    Älä huoli, varmaan keksit joka vuosi jotain uutta salaiseen lehtoon. :)
    Aurinkoista sunnuntaita!

    Vastaa

    Piparminttu3. huhtikuuta 2016 klo 11.21
    Mainioita kevään merkkejä ja puutarhahommia. Näsiä on kaunis! Ja olet päässyt jo kompostinkin kimppuun. Luulen, että meillä sekä puutarhakomposti että keittöjäte ovat vielä jäässä.

    Vastaa

    Suvi Kivelä3. huhtikuuta 2016 klo 11.48
    Siellä on kevät tosi pitkällä! Mahtavia kuvia, herättää toivoa tänne jäiden sekaan, että kesä on tulossa!

    Vastaa

    Toinen kummallinen erä :) Teille myös kiitokset kommenteista!

    Ruusunmekko: Magnolioista ei tosiaan aina tiedä. Mutta heillä usein varanuput, ihana keksintö! Ihanaa kevättä sinulle myös!

    vaalean vihreää: minäkin vähän yllätyin, että oli sulaa. Viikko sitten taisi olla vielä jäistä. Toivottavasti loput lumet sulavat pian! Yöpakkaset voisivat jo loppua :(

    Anneli: toivon mukaan lumenne sulaisivat! Aidanteet ovat Jeanne d´arc living-merkkisiä ja ostin ne Helsingistä yhdestä sisustusliikkeestä, nimestä en ole varma. Mutta tosiaan siitä on jo aikaa. Tiedän, että näitä Jeannen tuotteita myydään tosi monissa nettikaupoissa täällä Suomessa. Ainakin PP Decorassa?

    Kiitos Maria! Pian sielläkin krookukset kukassa, olen varma! Kiitos kehusta, ihana kun joku jaksaa kehua surkeita kuviani, hih.

    Sara: Vieläkinkö lunta? Voih, toivottavasti nyt jo sulaisi. Kevään odottelu on raskasta. Salaiseen lehtoon ei oikein mahdu mitään enää...mukavaa viikkoa sinullekin!

    Piparminttu: minäkin yllätyin, että komposti oli sulaa. Mutta se onkin lämpökompostori. Jospa teilläkin pian sulaisi.

    Suvi: kevät tulee sinnekin varmasti, ennemmin tai myöhemmin :)

    VastaaPoista
  4. Hei! Olitpa taitava kun löysit kadonneen postauksen! Onneksi löysit - tässä on aivan ihania keväisiä kuvia.
    Mukavaa uutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sara! Välimuistista vaan otin, ei sitä muutoin löytynytkään. Mukavaa viikkoa sinullekin!

      Poista
  5. Ihania keväisiä juttuja jo blogisi pullollaan. Harmillista tuommoiset katoamiset, mutta onneksi löysit tekstin!
    Ihanaa, miten teillä jo kukkii kaikkea. Meillä aukes tänään ekat krookukset, jee =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kurjenkello! Ihana nuo ekat krookukset! Ihme juttu, että kirjoitus katosi tyystin, mutta onneksi sen sai pienellä kikkailulla takaisin laadittua.

      Poista