torstai 26. toukokuuta 2011

Toukokuun viimeisellä viikolla näyttää tältä



Tulppaanit "vankilassa"



Mustaselja Black Lace
heräilee hissukseen eloon



Arovuokko ja särkynytsydän. Vuokot on ihan parasta



Riippapurppuraomena kukkii nyt täysillä



Hurjia värikomboja, japsivaahteraa & keltaista happomarjaa leimupedillä



Purppuraomena Linnanmäki kukkii pian tosi tummin kukin, hirveä himo ostaa uusi, ihan tummanpuhuva koristeomppu! Tolppolan taimistolla olisi tarjouksessa ihkaomansa nimeltään Ramona, tunteeko kukaan? On Hopan ja Royaltyn risteymä, varmasti mielenkiintoinen, kuvia ei löydy lainkaan!?

Kitkin pitkästä aikaa. Olen tietoisesti vältellyt sitä hommaa, koska koen hävinneeni taistelun rikkakasveja vastaan aikoja sitten. Oikeastaan pihan edellinen omistaja oli jo uupunut taakan alle, vanha ihminen. Joistain rikkaruohoista voi jopa oppia pitämään, vuohenputki on loppujen lopuksi upea maanpeitekasvi..ehkä..no ei todellakaan, kaikki ovat yhtä tasapuolisen ärsyttäviä. Tuskastelin myös kauhurinteen kimpussa ja siirtelin kasveja. Harmittaa, ettei ole varaa pengertää rinnettä, joutuu taistelemaan eroosion kanssa vuodesta toiseen.

Naapurit luumupuut ovat kuorruttaneet tien valkoisilla terälehdillä, on juhlavaa astella tietä pitkin töihin.

2 kommenttia:

  1. Vaikka taistelu rikkaruohoja vastaan on loputonta, näin kesän kynnyksellä se on hieman helpompaa, kun ovat vielä pieniä.
    Mulla kyllä tuo työ vasta alkutaipaleella...

    VastaaPoista
  2. Voi kiitos Pioni! Minun täytyy tulla käymään sinun blogissasi pian. Meillä rikkaruohot ovat kyllä jo polvenkorkuisia ja kukkivat eli myöhässä ollaan :( t: Hortensia

    VastaaPoista