Kauhurinteistä ja vähän muustakin

Kutsun kauhurinteiksi sisäänkäynnin molemmin puolin olevaa ajotien penkereitä. Ne rouhaistiin miltei 10 vuotta sitten kauhakuormaajalla kun viereen tehtiin tie uusille rakennettaville taloille. Nimi tulee ihan siitä, että ne on ovat kauheita. Olen näistä jo muutamaan kertaan veistellyt, toivon ettette kyllästy. Jos olisi rahaa upottaa tähän projektiin niin tietäisin mitä tehdä (betonimuuri liuskekivillä), mutta kun ei ole niin leikin kasvien koelabraa/ ideoin vuodesta toiseen (meneehän se näinkin). Tilanne on sellainen, että olen vuosien varrella saanut kommentteja ja kehotuksia tehdä asialle jotain monelta taholta, naapureilta, perheeltä, jopa roskakuskilta. Eli näkyy kaikkialle. Yleensä vastapuoli kuitenkin hiljenee kun kerron rehdisti, ettei ole rahaa eikä taitoa tehdä rinteille mitään. Eikä roskakuskillakaan ollut valitettavasti tarkan markan ideoita tarjolla. Mutta sitkeästi yritän tehdä tälle jotain.

Kauhurinteen vasen puoli alkaa kuitenkin olla miltei siedettävä. Viime kesänä ja syksynä kaivoin paljon pikkutalvioiden juuripaloja lisää rinteeseen ja ne on ovat nyt juurtuneet ja runsastuneet. Tummat heisiangervot tuovat yläosaan peittävyyttä (yläosassa on lintujen kylpypaikka kuivassa hiekassa joten siinä on aina kuoppa). Oikealla puolella oleva rinne on tosi jyrkkä, huolittelematon ja miltei pystysuora ja edelleen ihan karmea (ei kuvamateriaalia). Tänä syksynä aion miettiä sen puhki. Kiveystä tai reunusta ei tähän kovin hyvin saa, on kapea ja autolla hurautetaan tästä hiekalta sisään pihaan. Portti joskus tulee saadaan aikaiseksi tehdä. Ja rahaahan ei ole projekteihin joten kekseliäisyyttä tarvitaan. Maa on vain hiekkaa oikeastaan, multaa tässä ei ole joten näyttäisi sekä heisiangervojen että pikkutalvioiden sulattavan aika hyvin kuivuutta. Mikä on tosi hyvä juttu!

Muutoin tässä kasvaa noin viidettä vuotta päärynäpuu Aune. Se sai suojakseen (postikuskeiltä lähinnä ja hesarin jakajilta joilla oli tapana hurauttaa päin öisin, murr, sain jo kerran rahallista korvaustakin postilta) Bauhausista ostetun metallisen tuen. Huippu. Ja kallis. Metsästä raahattiin pyörittämällä nuo kivet. Jostain syystä tästä tuli sini-lilasävyinen nurkkaus, En kauheasti pidä sinisestä, mutta olen kylvänyt siemeniä mitä olen saanut käsiini ja ovat kaikki olleet sinisiä: siperianpallo-ohdaketta, taivaansinistä tädykettä ja törmäkukkaa. Lisukkeeksi siirsin tänne toisaalta hemlokin ja kaksi syreeniäni, lilasävyisiä nekin. Mukana taisi tulla vielä tupas kevätkaihonkukkaa joten sinisyys saa jatkoa. Tuossa taustalla kasvaa Keltajapaninangervoja joita olen lisäillyt pistokkaista. Istutimme poikani Päärynä Devoen, ihan minipienen, kaveriksi Aunelle. Lisäksi siirsin lilasävyisen tädykkeen tänne ja siinä on pörrännyt mehiläisiä ahkerasti.

Aune tekee ekaa kertaa päärynöitä ja olen aika tohkeissani siitä.

Yläosassa on pari havua peittämässä rujoa maata ja Pallesorvarinpensas tuossa ihan keskellä, se leimahtaa kirkuvanpunaiseksi syksyllä

 Sitten paraatipenkkiin jonka keskiössä paviljonki on. Se on rehevimmillään ja aika sotkuisa. Mutta rakas...kaikkea sotkua on itse tullut istettua ja kylvettyä.

 Paraatipenkki päättyy juuri nyt kukkivaan Pallohortensiaan. Olen ihan superhortensiafani, mutta eiväthän ne täällä hyvin menesty kun on kuivaa hiekkamaata, mikä tragedia... Tajusin muuten tätä kuvaa tuijotellessani, että viime syksynä alesta ostettu ja istutettu Perovskia ei ole enää läsnä, se taisi kuolla kuten arvelinkin. Tahdon tuonne ihan taustalle jonkun tumman puun, olen koko kesän katsonut paikkaa. Miehenikin sanoi, että totta, tuohon tarvitaan puu. Odotan jo syysaleja...

Tummat kasvit ovat ihania, etualalla Kääpiöperuukkipensas. Se ei kukkinut tänä vuonna jänisten kaluamisen vuoksi. Mutta on tummanpuhuva ja kaunis kuitenkin. Taustalla on riesaksi muodostunutta Poimulehteä (josta pidän paljon kuitenkin) ja muuta pienikukkaista

Lichtfield angel, toinen austinruusuni on alussa kermanvaalea (aprikoosi) ja haalenee myöhemmin valkoiseksi. Nyt olen huomannut yhden huonon puolen Austinin jalostamissa ruusuissa; niillä on tosi vetkulat varret

Herneet ja perunat kukkivat nyt, ehkä saamme satoa vielä vaikka jotkut ötökät natustavat lehtiä enkä ole kastellut...sadevedestä pulaa ollut vaikka jokaikinen päivä on satanut..osa herneistä on vuosien takaa olevaa tummanlilaa lajiketta

Pergolassa on romantiikkaa, harsokukkaa normaalia korkeampana, korkeita kurjenkelloja ja matalia kellokukkia...seinustaa vasten ruusuja & vuorikärhö. Kulahtanutta, mutta kuitenkin jotain charmanttia...

Romuromanttinen kaariportti pergolaan, molemmin puolin ne marjatuomipihlajat ja toiselta puolen Alppikärhö. Usein kaariportissa roikkuu futiskamat kuivumassa. Ei kovin viehättävää, mutta puutarha on tehty myös käytettäväksi.

Paikoittain alkaa olla haaveilemani salaisen puutarhan tuntua, kiviportailta alas kohti pergolaa, puut ja pensaat ovat kasvaneet ja peittävät näkymiä, Jasmikkeiden kukkien terälehtiä leijuu maahan

Kiven luona on keväällä ostamani Törmäkukka Chile black, joka vielä nuppuvaiheessa näyttää suklaanruskealta. Ketoneilikkaa kasvaa vieressä huitulana, se on aika pinkkiä

Paviljongissa on myöhäiskesän tunnelmaa, mansikan rönsyjä, neilikan tuoksua ja taustalla näkyy piippuköynnöstä ja miltei kaksimetrisen köynnöstuen korkuiset Palavatrakkaudet. Kylvin sitä joskus siemenestä koska se oli edesmenneen isäni lempikukka. 

Paraatipenkin loppu: keijunkukkia, pallohortensia ja vähän hopeaa

Nukkapähkämötkin ovat korkeita tänä kesänä. Ostin aikoinaan yhden pienen alun, on levinnyt mukavasti. Olisi kaunis leikkokukkana kimpuissa, jos vain raaskisi leikata...

Sormustinkukkien kellot putoilevat tuulessa. Heinäkuu on ollut erilainen. Eilen tunnelmoin kynttilöiden valossa ja poimin taas sadatta kertaa pyykit pois narulta sateesta. Muutaman kerran on tullut kopsahtelevia rakeitakin, sain haavan päähäni ja ikkunat piti sulkea kun lunta tuprutti sisään. Loman alussa meinasin kiihtyä lasten jatkuvasta lanittamisesta (nuorisokieleen perehtymättömille: pelaamisesta, ei kuitenkaan mitään raikasta perinnepesäpalloa vaan erinäisillä rakkineilla pelailusta on kyse). Saatuani lempinimen "ragemummo" tulin järkiini ja koin empatiaa (lempinimet kehittyvät ajan myötä: muutama vuosi sitten olin vielä "tyranno"). Koulut sujuvat hyvin ja jos joku kieltäisi minua lomalla käymästä taimistoilla tai istuttamasta niin olisin ihan hajalla. Lapset siis pelatkoot onnellisena  ja minä myllerrän puutarhassani yhtä onnellisena. Win-win tilanne peliteoriaa lainatakseni.  

Musta orvokki ♥ Olen kääntänyt katseeni jo loppukesän-alkusyksyn kukkijoihin, syysvuokkoihin, jalokelloon ja syysleimuihin. Mutta sitä ennen luulen kesäkylvöjeni suurimman osan alkavan kukkia ensi viikolla. Tuoksuherneet ovat aina aloittaneet kukinnan 20.7. Se on tosi mystistä kun kylvän ne eri aikaan joka vuosi. Tädykkeet, punahatut ja salviat jonottavat myös vuoroaan. Ja olen saanut kaksi ihanaa haastetta, kiitos kiitos kiitos  ♥