Niitä näitä

Kuljeskellessani puutarhassa totesin myöhäiskesän tunnun, täyteläisyyden ja pyöreyden. Valo on jo muuttunut, syksyä kohti kuljetaan. Tämä kesä oli sateinen, mutta sellaisia ne joskus ovat. Olen saanut siirrettyä hurjan paljon väärissä paikoissa kasvaneita kasveja. Kumma miten virheet täytyy tehdä aina itse vaikka kuinka lukisi ja perehtyisi  ja silti väenvängällä toimii väärin. Kasveillani on aika pitkä koeaika - noin viisi vuotta - jos siinä ajassa ei olostuta viihtymään niin tulee paikanvaihto tai annan kasvin pois. Jasmike ei ole yhtä kukkaisa kuin yleensä, sekin tykkää kai lämmöstä. Mutta kaunis ja tuoksuva. Kukinnan jälkeen aion leikata tämän kunnolla. 

Harsokukan kylvämisestä tahdon perinteen, tänä keväänä laitoin sitä kaikkiin vapaisiin astioihin ( siemeniä oli tolkuttoman iso pussi) ja nyt ne kukkivat hienoina harsopilvinä. Unikon nuppuja on nyt myös paljon. Kylvin pinkkejä ja mustia pompomeja, pioniunikkoja. Yhtenä kesänä ne kukoistivat meillä ja pojat kysyivät huolestuneena, että tuleeko poliisi nyt hakemaan äidin? Olivat kuulleet opiumpelloista.

Sisäänkäynnin somisteet vaihtuivat hopeaan ja kalpeaan lilaan, sävyihin jotka sopivat syksylläkin

Suurikukkaiset kärhöt ovat aika upeita obeliskeissa: ne lepattavat kuin perhoset tuulessa

Raaskin poimia ruusuja maljakkoon, sisälläkin leijuu hyvä tuoksu

Lonicera caprifolium eli tuoksuköynnöskuusama on kiivennyt goottikaaren ylimpään  osaan. Kuusaman tuoksu on myös aika makea ja hyvä.

Pergolassa odottelen kellokukkapenkkini (oikealla) kukintaa, vasta muutama on aloitellut. Erityisesti innolla niiden kerrottujen kurjenkellojen kukintaa. Muutoin tässä kasvaa köynnösruusuja, kärhö ja tänä keväänä kylvetyt ruusunätkelmät. Neilikka pitäisi siirtää pois, mutta kun sille ei oikein löydy paikkaa..

Katsuran sydämenmuotoisista lehdistä ja värisävyistä tulen aina iloiseksi kun kuljen portista pergolaan

Pergolan sisäänkäynnin luona oleva kaariportti on ensimmäistä kertaa peittynyt kokonaan vihreyteen, tosi ihanaa

Lahjapioni on persikkainen (värisävy ei oikein näy kuvassa). Mikähän lajike tämä on...vaikea löytää...pioni on ainakin 50 vuotta vanha. Pitänee etsiä mitä lajikkeita Suomeen on tuotu silloin joskus ennen. Taidan kurkata ainakin Kochin Oma puutarha-kirjasta...

Mustilanruusu Minette tuoksuu sitruunalle (en tykkää), mutta kaunis hän on. Kestää kuivuutta tolkuttoman hyvin. Ja sen myötä sadettakin paremmin. 

Nukkapähkämöt kukkivat, rakastan tuota pientä lilaa pilkkua joka ilmaantuu varteen

Italiankello kukkii paraatipenkissä pienin haaleanlilansinisin tähtikukin

Salaisen lehdon uumenista löysin Lehtovuokon (Anemone Leveillei) jo vähän ryvettyneenä. Olin ihan unohtanut, että minulla on tälläinen. Vähän kuin kesällä kukkiva valkovuokko, mutta keskustassa on lilat pienet heteet. 

Kuohuviinikylvetyt mustat orvokit kukkivat, lajike onkin ripsureunainen, aika ihana.

Louise Odier jatkaa romanttista kukintaansa sateesta ja tuulesta huolimatta

Duchessekimppu bambusängyssään

Viime päivinä olen saanut hurjan paljon iloa tälläisestä opuksesta. Kirja kertoo Tukholmassa sijaitsevasta Prinssi Eugenin perustamasta puutarhasta nimeltä Waldemarsudde (puutarha perustettu 1905). Oikea prinssi ja taidemaalari, kyllä, mutta myös intohimoinen puutarhaihminen. Ja lahjoitti kaiken valtiolle testamentissaan. Paikasta tehtiin museo. Tahdon kyllä joskus vielä sinne käymään. Taidetta, historiaa ja kasveja, ei ehkä ole mitään hienompaa. Kirja on tyylikäs ja kasvihistoriaa on hullun kiinnostavaa lukea. Marina Rydberg, kirjan kirjoittaja ja paikan johtaja on aika huippunainen.

Huomenna taas kirjastoon viemään ruusukirjat pois ja hakemaan uutta lukemista. Odotan myös jo kukkasipulikuvastoja.