keskiviikko 17. kesäkuuta 2015

Juhannusviikolla

Varmaan perinteistä juhannussäätä luvassa taasen. Kesti jonkin aikaa, mutta nyt olen täysin tottunut tähän syyskeliin enkä kaipaa enää lämpöä. Sateisiinkin olen tottunut, ainoa harmi on kun ehtii leväyttää pyykit narulle  niin sade alkaa...toisaalta taas rapsakat tuulet kuivattavat ne nopsaan. Positiivisen ajattelun voimaa. Juhannuksena voisi sitten valvoa yhdessä puutarhan kanssa koko yön. Meidän järvellä sytytetään kokko kymmeneltä illalla, jospa ensimmäistä kertaa kokeilisi mennä sinne katselemaan. Viikunakin oli unohtunut sisälle kuistille. 

Nyt kukkii keväällä ostettu pelargoninpistokas Kronprinsesse Mary, tämähän on miltei hienoin mitä minulla on koskaan ollut, kerrottu vihertävä kukka

Vappukukka Hortensia on muuttumassa lilaksi

Tuoksuköynnöskuusaman tuoksua voi aistia syreenien lomasta tuulenpuuskissa

Tuoksuherneiden kanssa kylvin laatikkoon kesäkukkien siemeniä, ainakin mustavalkoista Sievikkiä, kaikki menivät tietysti itämään ja nyt on ahdasta...

Juhannusruusu kukkii varmaan juhannukseksi. Kaikki on niinkuin aina.

Eletään erityisesti Kurjenpolvien aikaa...tämä on taivaansininen Orion Tulikellukan & Poimulehden vierustoverina

Viiniköynnöksetkin ovat heränneet eloon paviljongissa, Swenson red on lajike

Viime vuonna istutin pari kärhöä paviljongin tolppiin ja ne ovat kasvaneet nyt paljon, iloitsen niistä...tämä on Etoile violette

Päivänkakkarat muistuttavat keskikesästä

Olen jotenkin ihastunut tähän neilikkaan, jolla on niin ihana nimikin, Pink campari, tässä yhdessä jonkun lilan kurjenpolven kanssa jonka piti olla kerrottu. Kuten aina, Viherpeukaloiden yllätyspusseista ei koskaan tiedä. Olen pyhästi luvannut itselleni olla tilaamatta sieltä enää. 
Onneksi olin joskus aiemmin ostanut jo sen kerrotunkin eli Geranium himalayense plenumin joka kukkii nyt 

Perinteiset Verikurjenpolvetkin kukkivat, kuten miltei aina juhannusviikolla. Kurjenpolvilla on minusta niin ruma nimi englanniksikin Cranesbill. Kurjen polvi ei kuulosta sekään sopivalta nimeltä niin kauniille kukkasille.

Tykkään näistä hullunpörhelöistä kerrotuista oransseista, kauniita Syyskimikin kanssa

Lokakuun alesta ostetussa Nietospensaassa on kukkanuppuja, jännä nähdä millainen kukinto näissä mahtaa olla, en ole koskaan elävänä nähnyt

Kukkanuppuja löysin myös lehdon uumenista Jasmikkeesta, lajike on Minnesota snowflake, kukan pitäisi olla kerrottu

Tammihortensialla on hienot lehdet, onnistuin katkomaan useamman näistä kun siivosin, onneksi on tehnyt uudet

Salaisessa lehdossa Kaarisyreeni valmistautuu kukintaan

Tähdikit jatkavat kukintaansa saniaisten ja mahonian seurassa

Espanjansinililjat kukkivat minulla nyt ensimmäistä kertaa, kiva kokeilu


Salaattien ja pikkuporkkanoiden lomassa kasvaa silmänruokaa, anemoneja. Leikkaan näistä kimpun juhannuspöytään

Yhden pienen kesäkukkarepsahduksen koin, ostin tälläisen ihanan pienen pilvimäisen kukkasen jonka nimen unohdin heti...alahyllyllä näkyy pikkuisen ryvettynyt minimaailmani. Tammen taimi talvehti minipuutarhan sinkkiastiassa ja avaa nyt lehtiä

Kesäkukkaistutukset ovat tosiaan aika hurjia tänä vuonna...jostain täytyy säästää...laitoin saunanedustalle Viiruhelpiä 

Ja Suikeroalpia ja mehitähtiä toiseeen

Keväällä löysin k-raudasta kolmella eurolla Akebian, istutin sen kivikkoon, se on kaunis...köynnös siis. Saa nähdä talvehtiiko.

Kuunliljojen lomassa kasvaa tökerösti Pioneita joita sain äidiltä, niissäkin on kukkanuppuja, voi olla, että vielä kuivuvat, mutta väri näyttää tosi tummalta! Kädet ristiin.

Sisäänkäynnin luona Punalehtiruusu. Pitäisi hyödyntää jotenkin järkevämmin tuo pienoiskasvihuone, nyt siellä kasvaa vain rikkaruohoja. Sekalaisten puutarhajuttujen myötä toivotan teille kaikille kaunista keskikesän juhlaa!

20 kommenttia:

  1. Hienosti olet osannut hyödyntää oman pihan tuotantoa noihin kesäkukkaistutuksiin. Joskus tuntuu, että kesällä menee kaikki rahat kasveihin, ja toisinaan minulla iskeekin tuhlaamisen takia hirveä morkkis. Nyt olen päättänyt (noin miljoonannen kerran) muuttaa ajattelutapaani siihen suuntaan, jossa arvostetaan jo puutarhassa olevia kasveja niin korkealle, ettei aina tarvitsisi kulkea silmät kiiluen taimikaupoissa jotain uutta ja erilaista haikaillen... ;) Hah-hah... Vai, että yllätyspusseja. Osuva nimi. On samanlaisia kokemuksia nimittäin täälläkin. =D Vallan ihani nuo anemonet, voisko enää nätimpiä olla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis "vallan ihania", aa lopussa alleviivattuna.... Niin menin sekaisin kaikista ihanuuksista, ettei luonnistu näköjään kirjoittaminenkaan enää... =D

      Poista
    2. Kiitos Kesäkukka! Joo niin samaa mieltä kanssa, poden hyvin herkästi morkkista kasvituhlailuista. Onpa hyvä kuulla, että sinullakin on kokemusta viherpeukkujen ylläripusseista, kaikki aina väittävät saaneensa priimaa sieltä :) Tulipa näköjään kaksikin kuvaa anemoneista kun olin niin tohkeissani :) Kiitos sinulle!

      Poista
  2. Hei minäkin bongasin nietospensaassani nuput! Ihan mahtavaa että nyt jopa kukkii kun pitkään pidin kuolleena! Ääh kyllä itsekin petyin kun sain Taimimoisiolta tavallisen kaihonkukan Starry Eyesin tilalta. Väittivät että vuoden päästä kukat muuttuvat! Noinkohan?! On näköjään poistunut valikoimista koko kasvi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna! Jee eikös ole ihanaa kun nietospensaamme kukkivat!? Toivottavasti ne talvehtivat tulevina vuosina hyvin. Tuo starry eyes-juttu on kyllä röyhkeä, ei varmasti kukat muuta väriä, ettäs kehtaavat :(

      Poista
  3. Kesäistä tunnelmaa kuvissasi. Anemonet olivat huippukauniit!

    VastaaPoista
  4. Ihanat kasvit! Hyvin käyvät perennatkin kesäkukiksi! Hyvää juhannusta sinulle!

    VastaaPoista
  5. Minun espanjansinililjani eivät kai kuki. Niitä istutin, mutta en ole ihan varma mihin ja vielä niitä ei ole näkynyt. Saatoin laittaa ne ihan vääränlaiseen paikkaankin. Itse en ole juuri innostunut ollut ikinä kesäkukista (paria poikkeusta lukuun ottamatta). Ne kun vaativat enemmän tarkkuutta kastelun kanssa kuin perennat, joten ne ovat suuremmassa vaarassa saada vääränlaista hoitoa minulta. Ihailen kyllä muiden kesäkukkaistutuksia ja ruukkuja. Perennat ruukuissa ovat hyvä vaihtoehto.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vaalean vihreää! Voi hitsi, miksihän eivät kuki..joskus saattavat kukkia seuraavana vuonna. Minä kyllä tykkään kaikista kukista, mutta pakko rajoittaa tuhlailuja. Perennoja voisi tosiaan testailla enemmänkin.

      Poista
  6. Minäkin olen koittanut hieman hyödyntää omia kasveja. Viiruhelpiä kaivoin ruukkuun, kuten myös hopeatäpläpeippiä ja suikeroalpiakin. Pakko tosiaan säästää, koska saisin meneen rahaa puutarhaan hulluna ja tuntuu, että taimetkin vaan kallistuu koko ajan.
    Haluaistko meehanianpätkän vaihdossa siihen rauniokilkkaan?? Se tuntuu olevan hyvää leviämään, eikä sitä taida löytää ihan joka paikasta :) Hyvää juhannusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kurjenkello! Sinäkin laitoit näitä ruukkuihin, kiva :) Kaivelin sinulle tänään kilkkaa (isompaa lilaa ja pienempää valkoista) juurtumaan purnukkaan. Meehania kuulostaa ihanalta, mutta ei sinun tarvitse antaa mitään! Yritän tulla etsimään sähköpostiosoitettasi!

      Poista
    2. Sähöpostini helena.vee1234@gmail.com.

      Poista
  7. Oikein ihanaa yötöntä yötä sinulle puutarhassasi:)

    VastaaPoista
  8. Kaikenlaista ihanaa kuvissasi taas! Eikös se mene niin, että luovuus se on sitä parasta, myös kesäkukka-istutuksissa! ;-P
    Ja perennathan kukkii koko kesän =D
    Ihanaa Juhannusta! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti Tuitiina! Luovuus tosiaan oikein roihahti hih. Ihanaa juhannusta sinullekin!

      Poista